Hämmentävää hyväntuulisuutta allekirjoittaneen suunnalta
perjantai, lokakuu 31, 2008
Tervehdys pitkästä aikaa.
Nyt on aika piirtää rasti seinään, koska tässä blogissa en aio ruikuttaa YHTÄÄN VITTU MISTÄÄN.
Kirja on kahden vuoden pakertamisen jälkeen ulkona ja kaikki kolme sen lukijaa ovat olleet tyytyväisiä. Hesari arvosteli myös tekeleen yllättävän positiiviseen sävyyn ja muistivatpa radioasemat Rock, YLEX ja Bassokin kauhistella mieleni syvyyksistä kummunneita sairaalloisia viboja asiaankuuluvasti. Kirja on ennenkaikkea mulle itselleni helvetin kova juttu, siitä kun on tullut uneksittua yhdeksänvuotiaasta saakka. Piru vie! Steen1.comin etusivulta löytyy dataa kirjasta kiinnostuneille.
Kuntavaalit ovat ohi ja musta leivottiin varavaltuutettu. Eihän se paljoa ole, mutta kaipa niilläkin eväillä pääsee joihinkin lautakuntiin möykkäämään ja hyvä niin. Tarjolla on siis opin paikka kaverille, joka on kritisoinut systeemiä jo vuosia. Nyt kun olen osa sitä, pääsen katselemaan meininkiä ihan kentän reunalta. näistä jutuista kirjoittelen tulevaisuudessa seppolampela.net-sivustolle. Joo, joka helvetin juttua varten pitää olla oma saitti. Kiitos äänestäjille, koitan olla luottamuksen arvoinen.
Uuden pitkäsoiton teko on hyvissä vaiheissa. Viimeisin LP kun julkaistiin vuonna -05, niin nyt taitaa olla viimeinkin aika suoltaa tavaraa nauhalle. Tekemisen into on kova .
Levyä on tekemässä aikamoinen armeija kovia muusikoita ja jälki on ollut tähän asti komeaa. Kunhan homma edistyy, kirjoittelen sitä siitten täällä.
Jonkin aikaa sitten unohdin Visa Electronini metroaseman R-kioskille. Kun kävelin pois, Securitasin vartija huikkasi perääni "Hei Stenkka!" ja kiikutti mulle kortin käteen. Myöhästyneet kiitokset siitä. Kylläpä sitä tänään kelpaa olla olemassa.
Hyvää ja rauhallista syksyä kaikille.

Kommentit (15 kpl)
Ja elämä hymyilee :)
maanantai, marraskuu 03, 2008
No jos et joukkueeseen päässyt pääsitpähän pelikentän reunalle huutamaan(=
tiistai, marraskuu 04, 2008
Onnittelut kirjan ja varapaikan johdosta. Jos sait uusia "energian lähteitä" kirjasta tms, niin varmaan tuloksiinkin saa uusia värejä ja viboja (oli se sit levy tai mitä hyvänsä). Näillä korteilla kelpanee jatkaa taas.
Juhani K
tiistai, marraskuu 04, 2008
Vai uutta musiikka tulossa. Hyvä juttu. Kannoin sen Salaliittoteorian pitkästä aikaa taas autoon.
Onnittelut kirjaneitsyyden menettämisestä.
Se rasti X
Tarmo, the oikean siiven äpärä
tiistai, marraskuu 04, 2008
Nonni, se on hyvä että menee hyvin :) Niin menee täälläkin ja Nemimonde on kasvanut vähän enemmän kapinalliseksi, mutta viisaammaksi.
Täysi-ikäisyys kilahti elokuun lopuilla ja tein lupauksen avioliitosta :)
Keep on rolling!
T:Nemimonde
keskiviikko, marraskuu 05, 2008
Onnea varapaikasta, sinne tuli täältäkin ääni(jo toisen kerran). Ja toivon että jaksat lähtee viellä seuraavin EK-vaaleihin kokeilee, jos vaikka tulis täyspotti sillä kertaa.
lauantai, marraskuu 08, 2008
onnittelut sekä kirjasta, että varapaikasta! hienoja mahdollisuuksia ja ovia :)
levyä odotellessa !
tiistai, marraskuu 18, 2008
se voorumi auki nyt HETI!!!11
perjantai, marraskuu 21, 2008
Lähetän koodaajasiivelle terveisiä.
-S.
perjantai, marraskuu 21, 2008
onnittelut kirjasta ja täytyy sanoo että jopa perimäisenä metallimies niin kyl on ihan kelpo settii aina ollu musan saralla
keskiviikko, marraskuu 26, 2008
Onnea! ja varmasti hyvää settiä luvassa, vaikka pohjimmiltaan hevimiehiä ollaan niin tätä jaksaa aina vaihtelun merkeissä kuunnella!
keskiviikko, marraskuu 26, 2008
vedä ittes narunjatkeeks vitun KOMMARI!!
tiistai, joulukuu 09, 2008
Kävin just ostamassa Salaliittoteoria-levyn. Vittu, asennetta. Levyn kansipapereissa lukee että sanat tarkoituksella provosoivia, toivon ettei tämä pidä ihan täysin paikkaansa. Mä oon ihan täysin rap/hip hop (mitä nimeä tästä musasta käytetäänkään) -neitsyt enkä oo tästä musasta aikaisemmin mitään tajunnut.Enkä varmaan tajua vieläkään ja hyvä niin. Mut tää levy on niin kova että pakko hankkia se seuraavakin. Yeah baby yeah -lyriikat, sitä paskaa on tullut kuunneltua 200 vuotta. Onneksi tää ei oo sitä samaa bullshittiä.
Typerää puhua itsestään toisen blogissa, mutta silläkin uhalla, todistaakseni että hyvä kama ylittää raja-aidat: kirjoitan tätä skraga kaulassa - tulin just töistä (pankki).
tiistai, joulukuu 23, 2008
Innolla odotan uutta tuotantoa, josko yhtä suorin sanoin kerrot, missä mennään. Muistaisit välillä blogiasi jatkaa, mutta onhan sulla paljon muutakin... Mutta innolla odotan...
lauantai, tammikuu 24, 2009
Ne on huomannut saman asian, kun sinä. Julkisuus on semmoista hullunmyllyä, että oksat pois.
Kannabiksen laillistamisesta on jo a-talkissakin keskusteltu, koska kotikasvatus on lisääntynyt aika radikaalisti. Suomen Kannabisyhdistys yrittänyt jo asiaa saada pitkään keskusteluun, mutta tuloksetta. Elämme murrosvaihetta.
lauantai, maaliskuu 14, 2009
Lähetä kommentti
« Takaisin tekstit-osioon