Tekstit

Omituista propagandaa Vasemmistoliiton suunnalta

No niin. Ihmettelinkin, milloin tämäkin peli menee likaiseksi ja nythän se tapahtui.

Vasemmistoliitto on nyt ilmeisen hermona allekirjoittaneen vaalisuosiosta ja on alkanut julkaisuissaan levittämään kyseenalaista propagandaa vaalikunnostani.

Kansan Uutisten mukaan en olisi menossa eduskuntaan tosissani, koska olen luvannut äänestää Paavo Arhinmäkeä, joten Kansan Uutiset kehoittaakin äänestäjiä unohtamaan minut ja äänestämään Vasemmistoliittoa.

Edit: Lainaus Kansan Uutisista:

"Lisäksi SKP:n Helsingin ehdokkaana oleva Steen1 eli Seppo Lampela on ilmoittanut tammikuun Libero -lehdessä uskovansa itseään enemmän Arhinmäkeen eli äänestävänsä tätä."

Millä tavalla ylläolevaa tekstiä tulisi tulkita?


SELVENNYS: Olen luvannut äänestää Arhinmäkeä jo ennen kuin itse tajusin asettuvani ehdolle. Yritän olla sanani mittainen mies ja pitää lupaukseni. Tästä Vasemmistoliitto on vetänyt (ilmeisen tahallaan) johtopäätöksen, etten olisi muka menossa eduskuntaan ollenkaan tosissani. Totta helvetissä olen! En mä huviksen vaalityötä tee ravaamalla joka paikassa aamusta iltaan. Kannatukseni on ollut kadulla aikamoisen kovaa, joten en yhtään ihmettele Vasureiden paniikkia.

Tähän sanonkin, että fuck it. Ääneni saa SKP ja pyydän sitä Paavolta anteeksi. Jos Paavon äänestäminen tekee musta jotenkin epäuskottavan, niin poistetaan se vaihtoehto pois yhtälöstä.
Se, että kaupungilla liikkuu huhu, ettei mua kannattaisi äänestää tottakai vahingoittaa mua. Ja se lieneekin Vasureiden tarkoitus.

Olen vuosien varrella osallistunut maksettujen keikkojen lisäksi ilmaiseksi tai vain nimellistä korvausta vastaan Vasemmistoliiton tapahtumiin ja konsertteihin. Kun kiitos tuestani on kerran tällainen, en tee sitä enää.

Toivottavasti tämä on vain tahaton väärinkäsitys.

Äänestä 222.

(Viestiä editoitu ti 13. 3 klo 12:39)

Kommentit (31 kpl)

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kansan Uutiset eivät ole Vasemmistoliitto vaan vasemmistoliittolainen lehti, joka tekee riippumatonta journalismia.

Lehdessä oli lähes aukeaman juttu kulttuuriväestä eri ehdokkaiden takana. Aukeamalla oli yksi virke Kalesta. Toimittaja oli tulkinnut näin Kalen haastattelu Liberossa:

"Lisäksi SKP:n Helsingin ehdokkaana oleva Steen1 eli Seppo Lampela on ilmoittanut tammikuun Libero-lehdessä uskovansa itseään enemmän Arhinmäkeen eli äänestävänsä tätä."

Ei tuosta nyt kauhean suuria kierroksia kannata ottaa. Vaikea sinun haastatteluusi viittamista nyt mustamaalaamisena pitää vaikka sävy olisi sinusta väärä.

Peace!

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Blogger Steen1

Paavo, kyllähän tuossa lausahduksessa haiskahtaa taktinkointi. Ei mitään sen suuntaista tyyliin "Steen ja Paavo vetävät yhtä köyttä" tjsp.
Tottakai uskon mahdollisuuksiisi, mutta se ei sulje pois uskoa omiin mahdollisuuksiini.

Ymmärrän, että Vasurit puskevat sinua eteenpäin niinkuin pitääkin, mutta lainauksesi mukaista tekstiä en ole sanonut.

Olen sanonut: "Vaikken pääsisikään läpi eduskuntaan toivon, että voin omalta osaltani herättää keskustelua tärkeistä asioista, joista muut puolueet eivät halua puhua."

Tämä ei poissulje uskoa läpipääsystä. Ilmeisesti nöyryys ei ole valttia vaalipelissä.

Blogin teksti ei ole hyökkäys sinua vastaan, vaan Vasurilehdistöä. Sinulle toivotan onnea ja voimia vaalityön viimeiseen rutistukseen.

-Seppo

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Blogger Steen1

Lepyttyäni editoin hieman otsikkoa ja tekstin sisältöä.

-Seppo

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kyllä Kansan uutisten kirjoittelua voi silti pitää omituisena, kun lehti julistaa jo etusivulla, miten "Vasemmistoliiton ehdokkaita on tukenut julkisesti vaalikampanjan aikana nimekäs joukko vihreiden Irina Krohnista SKP:n Steen1:een."

Että piti sitten oikein erikseen ottaa vaalityöhön vetoapua Stenkalta...

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

likaista peliä vasemmiston porukalta. sääli että tälla lailla "samalla puolella olevia" kampitetaan.
toivottavasti tämä nyt ei mene keskenään kinasteluksi, vaan molemmat keskittyisivät ajamaan asiaansa omalla tahollaan. mutta likainen temppu vasureilta joka tapauksessa.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Sitten kun SKP:n Tiedonantaja keskittyy muuhunkin kuin Vasemmistoliiton haukkumiseen, on varmaan alkaa valittaa likaisesta pelistä Vasemmistolehdissä. Tuossahan vain kerrotaan Steen1:en mielipiteistä tammikuussa. Ilmeisesti mieli on sen jälkeen muuttunut.
Toki mieltään saa muuttaa, mutta ei siitä tuollaisia herneitä kannata vetää nenään.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Blogger Steen1

Ai senkö takia Vasurit selittää toreilla, ettei Seppo ole menossa eduskuntaan tosissaan ja siksi kannattaa äänestää Paavoa?

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Blogger Unknown

En tiedä mistä vasureista puhut. Ei ainakaan Sosialistiliiton ja Paavon possen lähiökiertueella olla moiseen sorruttu.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Vasemmistoliiton ehdokkaita on tukenut julkisesti vaalikampanjan aikana nimekäs joukko vihreiden Irina Krohnista SKP:n Steen1:een."

Aika jännä nosto. Ei tossa nyt mitään uutta ja ihmeellistä ole. Tottakai hyviä ehdokkaita tuetaan yli puoluerajojen, yhdessä sitä duuniakin siellä eduskunnassa kuitenkin tehdään. Sitä parempi, mitä parempaa jengiä eri puolueista Arkadianmäelle valikoituu.

T: http://blog.myspace.com/lauraran

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

mun mielestä nää liitot ja niitä tukevat mediat vois painua helvettiin.
toivottavasti paavo ja stenkka molemmat pääsevät eduskuntaan.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kuka se laulo niistä harhaanjohtajista?
Se vois mennä vetään tonne fantsuun sen biisin.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"toivottavasti paavo ja stenkka molemmat pääsevät eduskuntaan."

Samaa mieltä. Toivon sekä SKP:lle että Vasemmistoliitolle paljon ääniä vaaleissa. Itse äänestän SKP:ta, lehtikirjoituksilla ei ole väliä (olen muuten tuon kyseisen Liberon jutun jo aiemmin lukenut).

Tsemppiä Stenkalle ja Paavolle. :)

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Huhhuh mikä juttu. Ja nostona vähintään kummallinen. Olis luullut, että kanteenkin olisi voitu laittaa joku muu kuin toisen puolueen eduskuntavaaliehdokas jonkun vanhan heiton perusteella. Kävin just itse äänestämässä SKP:ta, Seppo Lampela eduskuntaan!

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

SELVENNYS: Olen luvannut äänestää Arhinmäkeä jo ennen kuin itse tajusin asettuvani ehdolle. Yritän olla sanani mittainen mies ja pitää lupaukseni. Tästä Vasemmistoliitto on vetänyt (ilmeisen tahallaan) johtopäätöksen, etten olisi muka menossa eduskuntaan ollenkaan tosissani. Totta helvetissä olen! En mä huviksen vaalityötä tee ravaamalla joka paikassa aamusta iltaan. Kannatukseni on ollut kadulla aikamoisen kovaa, joten en yhtään ihmettele Vasureiden paniikkia.

Tähän sanonkin, että fuck it. Ääneni saa SKP ja pyydän sitä Paavolta anteeksi. Jos Paavon äänestäminen tekee musta jotenkin epäuskottavan, niin poistetaan se vaihtoehto pois yhtälöstä.
Se, että kaupungilla liikkuu huhu, ettei mua kannattaisi äänestää tottakai vahingoittaa mua. Ja se lieneekin Vasureiden tarkoitus.


Olisit silti pitänyt kiinni lupauksestasi tässä vaikeassakin tilanteessa, jossa toinen suunta kusee kintuille. Päätöksessä pysyminen olisi vahvempi viesti siitä, että mies pitää sanansa tilanteessa, kuin tilanteessa. Nyt viesti voidaan käsittää toisin, vaikka pointti tuleekin selväksi.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Mä oon kyllä pöyristyny Liberon JA Kansan Uutisten toimittajien heittelystä. Jos ei vaan tajuu, miten asioita kunniallisesti hoidetaan, ei tarttis tehä politiikkaa. Tokihan samanlaista sikailua on löytyny myös esim. SKP:n puolelta (Attacin valtaamisyritys), isommista puhumattakaan. Mut jos ehdokkaat ei saa ees sympata toisten puolueiden ehdokkaita ilman et se käännetään niitä vastaan sympatun puolueen lehden toimesta, ni hyi helvetti!

Sitä paitsi on aivan vitun säälittävää käydä muuta vasemmistoa vastaan! Sekö on Vasemmistoliiton pahin ongelma et niitä radikaalimpi puolue saattais menestyä vaaleissa? Tää kallistaa mun vaakaa pitkälle Stenkan äänestämiseen Vassarien sijaan.

Muuten mä näkisin kyl tilanteen muuttuneen alkuperäsestä ku lähit ehdolle eikä alkuperäinen äänestyslupaus ois enää voimassa. Mut on seki kunnoitettavaa jos silti pidät sen.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hei, Lipponen ei ole hdokkaana, älkää nyt hyvät ihmiset enää äänestäkö Paavoa.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

paska-paavo ja takinkääntäjä-seppo sopikoon homman mutapainissa.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

MITÄ TE SEKOILETTE?!

surffasin äsken sen kansanuutisten jutun ihan uteliaisuudesta. pakko myöntää että odotin vähän kovempaa kamaa...

jos tollanen juttu on jonkun mielestä "huh huh"-tasoa niin ei kannata mennä eduskuntaan tai mihinkään muuhunkaan elimeen, koska noin vähästä säikähtävää ihmistä odottaa hidas ja tuskallinen kuolema. noita nimittäin tulee.

steen ja paavo ootte harvoja siedettäviä ehdokkaita, relatkaa.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Toivon mukaan pidät stenkka sanas eduskunnassa sit yhtä hyvin ku tähänki asti, tai yleensä ehdokas on eduskunnassa ennenku se rikkoo ekat vaalilupauksensa mut tässä sit yks lehtiartikkeli jo riitti siihen :).

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Kansan Uutiset eivät ole Vasemmistoliitto vaan vasemmistoliittolainen lehti, joka tekee riippumatonta journalismia."

Hohhoijaa. Vähän tyyliin "Ei tiedonantaja ole SKP:n lehti vaan SKP:läinen lehti" "Ei Uutispäivä Demari oo SDP:n lehti vaan SDP:läinen lehti".

Ihan vaan niille jotka eivät ole politiikkaan tai puolue politiikkaan tutustuneet niin puolueilla on tapana julkaista jäsenistölleen ja puolueesta kiinnostuneille lehteä jossa kerrotaan puoleen kannoista ja kannanotoista. Eli sellainen tiedotus kanava puolueen johdon ja jäsenistön välillä. Lisäksi sillä on propaganda arvoa, että saadaan uusia kiinnostuneita ihmisiä liittymään puolueeseen. Eli kanava jolla puolue kertoo itsestään, kannoista ja arvoistaan. Tälläisiä lehtiä sanotaan "äänenkannatajiksi" tai "pää-äänenkannatajiksi". Tällaisille lehdille puolue on antanut siunauksensa. Tällainen lehti on myös Kansan Uutiset.

Tälläiseen sanalliseen verbaalisuuteen kykenee vaan ammattipoliitikko ja joillekkinhan se menee läpi, mutta asioihin vähänkin perehtynyt henkilö, tajuaa että jos puolueen äänenkannattaja lehdessä julkaistaan juttu niin kyllä se voidaan laskea ihan viralliseksi puolueen kannanotoiksi.

Arhinmäki nyt kokeilee taas luistella puolueensa paskapuheista, mutta toivottavasti tämmöset sanalliset kikkailut nyt ei kehenkään oikeasti uppoa.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

ajattelin eka että äänestäisin paavoa.
paavo tuntui järkevältä ja hieman politiikkomaisemmalta kuin stenkka. mielipiteethän on aika samanlaisia näillä kahdella mutta paavo "sopisi" kansanedustajien jaaritteseurueen jatkoksi saumattomasti ja olisi mielstäni asiallisempi eikä niin nuhjuinen.
uskoin paavoon.
paavo on ollut kaupunginjossain valtuustossakin ja osaa politiikan pyörät, eikö se oo ollu joku avustajaki. sopii kuin nyrkki silmään.
sitte se tapahtu.
välähdys.
eihän sinne kuulu sopia!
vaan aiheuttaa hässäkkää mahd paljon ja sitä kautta keskustelua!
paavon omistusasunto hertsikassa, pikkutakkeja,
lempimusa brittipoppia ja suomiräppiä (mitävittua),
paavon vaaligraffiti - stenkka on kuuluisa entinen graffitimaalaari, paavon stenkan levymainoksista, -kansista ja fanituotteissa vuosia käytetty kampanjaansa pöllimä fontti,
paavon räppitapahtuma stenkan räppitapahtumien jälkeen jajaja,
kermapersemukatyöväenehdokas yrittää olla stenkka!
uskottava!
yksi meistä!
ja eihän siitä ole mitään vitun hyötyä jos eduskuntaan menee taas yksi samanlainen! stenkka vie ongelmat konkreettisesti eduskuntakeskusteluun vaikka väkisin, koska kantaa niitä sisällään, itsessään!
huumeet, alkoholi, lapset, työttömyys, työkkäri, kela syrjäytymisestä johtuneet kuolemat, nämä ovat stenkkaa käytännössä koskettavia asioita. ei teoriassa.
vaikka kaikkihan nää poliitikot jotka pääsee näin pitkälle ajaa omaa asiaansa minäminäego-päissään, päätin antaa ääneni stenkalle. ei se paavo paha oo, mutta ku kahta ei voi äänestää.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Olisi ollut kivempi nähdä sinun reagoivan moiseen artikkeliin jotenkin muuten kun osallistumalla kurasotaan. Jos yksi artikkeli saa sinut muuttamaan lupaustasi ja kantaasi, niin paljonko vaaditaan siihen että päätöksen tekijänä muutat suhtautumisesi ja päätät pyörtää aikasemmat puheesi ja lupauksesi?
Ikävä juttu kaikenkaikkiaan.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

En ole kuullut yhdenkään vassarin missään toreilla mustamaalaavan Stenkkaa, eipä taida olla mistään laajasta ilmiöstä kyse. Lienee väistämätöntä mutta valitattevaa, että pahimmat väännöt tulevat juuri niiden välille, jotka ovat eniten samaa mieltä. Otahan herneet pois nenästä ja tehdään muutosta yhdessä.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Suurin ongelma on tällä hetkellä se, että Suomeen näyttää olevan tulossa porvarihallitus seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Ei haukuta omia, kukaan meistä.

Kansan Uutisten joku toimittaja valitsee sanansa ihan niin kuin lystää, ei niihin artikkeleihin kysytä jäsenistön tai puolueen mielipidettä.

Omituista propagandaa tulee tällä hetkellä oikeistolaisilta. Heillä on todellisuudentaju järkkynyt jo kauan sitten, kun kieltävät tenteissään jopa köyhyyden.

Minäkään en ole kertaakaan kuullut mitään sellaista, ettei Stenkka olisi tosissaan liikkeellä. Voimia ja onnea jokaiselle vasemmistolaiselle vaaliehdokkaalle! Tehdään kaikkemme oikeiston taantumuksellisen vallan kumoamiseksi. On porvarien hyöty, jos vasemmistopuolueet riitelevät keskenään.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

^samaa mieltä!
asiaa liipaten, ne SAKn mainokset osuivat mielestäni naulan kantaan! itse ollaan kavereiden kanssa tsekattu niitä ja ne on ollu meidän mielestä tosi hyviä ja ajatuksia herättäviä. nousee kysymys että minkä takia lehdet kirjoittaa tosta niinkuin mainoksessa olisi joku virhe? selvästihän tossa naljaillaan suurten yritysten optiomiljonääripampuille, eikä pienyrittäjälle jonka oma palkka jää monesti alle kaikkien työehtosopimusten asettaman tason. hankalaa se on oikeiston kiistää 650 000 ihmisen olemassaolo.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

No seppo älä nyt sanojasi syö. Vaikka vasemmistoliitto panis kuinka perseeseen niin hymyile vaan, älä missään tapauksessa sano mitään vastaan. Se on suoraselkäisen miehen toimintaa.

Sinällään mitä tuohon lehtijuttuun tulee niin jos se ei vastaa puolueen linjaa niin kai sieltä jonkinlainen korjaus/anteeksipyyntö ilmestyy sitten seuraavaan numeroon sitten vaalien jälkeen.

Ja joo olen tuolla toreilla kuullut juuri tollaista läppää vasureiden suusta Stenkasta. Kai mä sittenolen ainut joka on tuonut näin vaalien alla Stenkan(kin) kuten muita vaihtoehtoja esille tentatessani vasemmistolaisia ehdokkaita.

Jokatapauksessa vasemmalle ääneni menee, tämän tapauksen seurauksena äärivasemmalle. Jos vaikka seuraaviin vaaleihin sitten löytyis enemmän sitä solidaarisuutta vasemmistoliitolta sinne poliittisen kentän vasempaan reunaan niin saisitte yhden äänestäjän takaisin riveihinne.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Nyt kaikki äänestämään Stadista 222, ja saadaan vihdoin vauhtia kepulaisten/demareiden/porvareiden linnakkeeseen. Harmi, ettet ole ehdokkaana myös Uudellamaalla:) No, äänestän täällä Tommi Lievemaata, SKP:ta!

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Tän päivän NYTissä lukee, että Tatti sano äänestävänsä Steeniä eli Seppo Lampelaa. Hyvä Tatti.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Onneksi Paavo pääsi sisään!

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Olisi ollut kivempi nähdä sinun reagoivan moiseen artikkeliin jotenkin muuten kun osallistumalla kurasotaan. Jos yksi artikkeli saa sinut muuttamaan lupaustasi ja kantaasi, niin paljonko vaaditaan siihen että päätöksen tekijänä muutat suhtautumisesi ja päätät pyörtää aikasemmat puheesi ja lupauksesi?
Ikävä juttu kaikenkaikkiaan."


Hahah kylla olis maailmankirjat sekaisin jos lapsellinen propakandaa levittava rappari eduskunnan palkat silmissa kiiltaen edustaisi suomen kansaa yhtaan minkaanlaisissa asioissa... :D Olisipa aanestysjarjestelmassa toiminto, etta voisi aanestaa ehdokasta VASTAAN. Sitten minulla olisi vihdoin hyva syy aanestaa. Meinasitko ensi vaaleissa pyrkia uudestaan ehdolle?

Mies joka ei maksa edes matkalippujaan, uskoo etta on muiden velvollisuus maksaa hanen osuutensa, sotkee ihmisten seinat, tukee huumeita, vittuilee tyota tekeville ihmisille ja haluaa tapattaa poliisit. Mitas muuta?

Kenelle soitat, kun lapsesi raiskataan?

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Et selvästikkään ole ymmärtänyt, että Steen1 ei halua tappaa poliiseja, eikä tue huumeita. Seppo voi toki korjata, jos hän olisi nyt alkanut tukemaan huumeita, ja tappamaan poliiseja :D.

tiistaina, marraskuuta 24, 2009 

Lähetä kommentti

« Takaisin tekstit-osioon

Powered by Blogger