Kun keskustelu loppuu, väkivallan riski kasvaa.

Tuomitsevan linjan valitseminen estää muiden vaihtoehtojen näkemisen ja tuomion myötä asia on loppuun käsitelty.

"Tuo on erilaista, minä en ainakaan tuollaista niele. Kuka tuota tekeekin, on VÄÄRÄSSÄ."

Niinkin harmiton ja tyhjänpäiväinen asia kuin musiikki saattaa peilata ihmisten ajattelumaailmaa ehkä enemmän kuin haluaisimmekaan. Moni maailmaa syleilevä hippi menettää pelimerkkiensä hallinnan välittömästi kuullessaan "pelimiesräppiä", tai vapaata markkinataloutta kannattava liikemies saan niskavillansa permikselle kantaaottavan räbäytyksen soidessa. Sama pätee tietenkin muihinkin genreihin, mutta käytettäköön räppiä tässä esimerkkinä, ilmeisistä syistä.

Kuten ajatteleva ihminen huomaa, molemmissa ylläolevissa esimerkeissä piilee paradoksi. Kun sananvapautta viimeiseen asti puolustava vasuri/anarkomarko/hippi tuomitsee yrittäjäräpin alimpaan helvettiin, hän toimii periaatteitaan vastaan. Sananvapaus kun täytyy oikeuttaa silloinkin, kun se ei satu itseään miellyttämään. Samoin kapitalismia hehkuttava hainevätukka ruikuttaa täysin turhaan vasemmistolaisesta räpistä. Jos se kerran menee kaupaksi, niin eikö se silloin ole todiste markkinoiden Näkymättömän Käden toimivuudesta?

Ainoa ihmisryhmä, joka voi hyvällä omallatunnolla tuomita tai kieltää valitsemansa bändin tai genren, on fasismin kannattajat. En nyt ota kantaa fasismiin ajattelun laiskuutena tai yksinkertaisena lokerointina, nyt kirjoitan musiikista.

No nyt joku saatanan pissis (tai vielä pahempaa, 28-vuotias ikiteini) vinkuu siellä: "Ei musiikki ole tyhjänpäiväistä, mä en vois elää ilman musaaaa! Äää! Äää! Äää!"
Musiikin ja viihteen ylikorostuminen yhteiskunnassa kertoo monesta asiasta. Mun mielestä elämän täytyy olla aivan järjettömän tyhjää, jos vahvoja tunteita herättää käyttöviihde. Tietenkin Salkkareiden käänteistä, räppilevyistä tai Mannerheim-animaatioista saa keskustella, mutta suurten tunnelatausten liittäminen siihen on vain... huvittavaa.

Kahta työtä puskeva yksinhuoltajaäitiä ei varmaankaan kiinnosta vittuakaan, jos menet pitkän päivän päätteeksi kyselemään siltä, kumpi on nyt sitten parempaa: Fintelligens vai Julma-Henri?
Yksinhuoltajaäidillä on tärkeämpiäkin ongelmia, kuten laskut, pyykit, lasten hyvinvointi ja harrastukset, kauppareissu ja yritys elää omaa elämää. Karrikoiden voisi sanoa, että musiikkinörtteily kertoo vain epätoivoisesta identiteettihakuisuudesta ulkoisten tunnusmerkkien keinoin. Tai mikä pahempaa, se saattaa kertoa yksinkertaisesti vitun tyhjästä elämästä. Itse tunnen henkilökohtaisesti aikuisia ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti siedä muuta musiikkia, kuin omasta hyllystä löytämäänsä. "Vääränlaisen" musiikin soidessa he tuntevat olonsa epämukavaksi ja arvostelevat suureen ääneen musiikin paskuutta, vieden kuuntelunautinnon niiltäkin, jotka nyt sattuisivat musiikista pitämään. Oma identiteetti on rakennettu huolellisesti pukeutumista, mielipiteitä ja musiikkia myöten, ette nyt perkele tee siihen säröjä soittamalla mun imagoon sopimatonta musaa! Mä menen lavalle esiintymään tietyllä asenteella, joillain ihmisillä on stagelookki päällä ympäri vuorokauden.
Samat ihmiset suorastaan tyrmistyvät siitä, että "Steen1 feattaa Cheekin levyllä! Nyt se on vittu myynyt sielunsa! Senhän kuuluisi vihata Cheekkiä! VIHATA!"

SIIS IHAN VITUN AIKUISTEN OIKEASTI, KETÄ VITTU KIINNOSTAA! 2000 LASTA ON KUOLLUT JANOON TÄTÄ BLOGIA VÄSÄTESSÄ. YKS CHEEKKI EI SIINÄ TUNNU MISSÄÄN.

Suurin kynnys musiikissa ei lienekään ei ole itse musiikki, vaan arvomaailmojen yhteensopivuus. Kun suomea ymmärtämättömälle soitetaan nyt vaikka esimerkkibändejä (Fintelligens ja Julma-Henri), on siinä ja siinä, kummasta musiikista he pitävät enemmän. Vasta biisien sisällön avaaminen saattaa tehdä vahvemman jaon bändien välille. Ja tässä päästäänkin suvaitsevuuden alkulähteille:
Siedämmekö muita mielipiteitä, kuin omamme?
Onko musiikki meille vain halua adaptoitua johonkin auktoriteettiin, joka nyt sattuu tässä tapauksessa olemaan laulaja?
Tekeekö asennemusa susta asennejätkän?
Saako Julma-Henrin tai Fintelligensin tekstit irroittaa musiikista ja käyttää niitä elämänfilosofiana?

Hyväksymmekö naisten esineellistämisen, väkivallan suuremman hyvän vuoksi, vähemmistöjen halveksimisen vai päihdeongelmat? vai kuuntelemmeko musiikkia puhtaasti irroittautuaksemme arjesta ja viihtyäksemme?

Kuuntelemamme musiikki kertoo meistä enemmän kuin haluaisimmekaan.


Hyvää "kevättä." Ei tää talvi lopu koskaan.

Tervehdys pitkästä aikaa.

Nyt on aika piirtää rasti seinään, koska tässä blogissa en aio ruikuttaa YHTÄÄN VITTU MISTÄÄN.

Kirja on kahden vuoden pakertamisen jälkeen ulkona ja kaikki kolme sen lukijaa ovat olleet tyytyväisiä. Hesari arvosteli myös tekeleen yllättävän positiiviseen sävyyn ja muistivatpa radioasemat Rock, YLEX ja Bassokin kauhistella mieleni syvyyksistä kummunneita sairaalloisia viboja asiaankuuluvasti. Kirja on ennenkaikkea mulle itselleni helvetin kova juttu, siitä kun on tullut uneksittua yhdeksänvuotiaasta saakka. Piru vie! Steen1.comin etusivulta löytyy dataa kirjasta kiinnostuneille.

Kuntavaalit ovat ohi ja musta leivottiin varavaltuutettu. Eihän se paljoa ole, mutta kaipa niilläkin eväillä pääsee joihinkin lautakuntiin möykkäämään ja hyvä niin. Tarjolla on siis opin paikka kaverille, joka on kritisoinut systeemiä jo vuosia. Nyt kun olen osa sitä, pääsen katselemaan meininkiä ihan kentän reunalta. näistä jutuista kirjoittelen tulevaisuudessa seppolampela.net-sivustolle. Joo, joka helvetin juttua varten pitää olla oma saitti. Kiitos äänestäjille, koitan olla luottamuksen arvoinen.

Uuden pitkäsoiton teko on hyvissä vaiheissa. Viimeisin LP kun julkaistiin vuonna -05, niin nyt taitaa olla viimeinkin aika suoltaa tavaraa nauhalle. Tekemisen into on kova .
Levyä on tekemässä aikamoinen armeija kovia muusikoita ja jälki on ollut tähän asti komeaa. Kunhan homma edistyy, kirjoittelen sitä siitten täällä.

Jonkin aikaa sitten unohdin Visa Electronini metroaseman R-kioskille. Kun kävelin pois, Securitasin vartija huikkasi perääni "Hei Stenkka!" ja kiikutti mulle kortin käteen. Myöhästyneet kiitokset siitä. Kylläpä sitä tänään kelpaa olla olemassa.

Hyvää ja rauhallista syksyä kaikille.

Ilkka Kanerva jäi kiinni tekstivestittelystä Johanna Tukiaisen kanssa, Matti Vanhanen toi Emma-Gaalaan uuden naisystävänsä ja Tanja Karpela/Saarela/mikälie ei eroakaan miehestään. Nämä ovat olleet lööppien täyttävät uutiset kuluvalla viikolla.
Kanervan toimia on tarkkailtu suurennuslasin kanssa ja vanhaa lokaa kaivetaan esiin. Lehdistö kysyy, säilyykö ulkoministerin uskottavuus enää tämän jälkeen.

Kuitenkin ulkoministeri Kanerva allekirjoitti sopimuksen suomen liittämisestä NATOn NFR-joukkoihin. Lööppejä ei revitty. Yle tosin uutisoi asiasta.

Kaiken tän tissi/pornotähti/salarakaskohun alla me liityttiin NATON nopean toiminnan joukkoihin. Mun mielestä asiasta olisi voitu edes tiedottaa kunnolla. Vastalauseita ei paljoa kuulu. Presidentti Halonen sentään kommentoi asiaa.

Onko tässä suomen valtamedian painopisteet? Onko Ministerien naisasiat helvetti vieköön tärkeämpiä kuin suomen maanpuolustuksen lähitulevaisuus? Monta miljoonaa lehteä myytiin täysin yhdentekevillä asioilla ja monta lehteä edes julkaisi koko uutista? Hä?
Itse valtamedian edustajana pyrin tekemään ohjelman maanantaina. Hidas kun olen, kuulin tästä koko hässäkästä vasta eilen. Olen tainnut olla todella sokea, koska uutinen ei aiemmin eteeni tullut, vaikka aihe kiinnostaa minua kovasti.

Mikäli ihmiset ovat yhtät tietämättömiä asiasta kuin minä, ei ole ihme että mekkalaa ei ole noussut. Nyt on helvetin turhautunut olo.

No, joka tapauksessa se on tehty. Suomi on yhä sidotumpi NATOon. Kun pääsen töistä, menen suoraan Santahaminaan ja luovutan siellä vastuuhenkilölle sotilaspassini ja sanoudun irti maanpuolustusvelvollisuudestani.

Tiedän, tiedän. On vähintäänkin kyseenalaista, että poliisinmurhaajan nimeä käyttävä artisti siunailee blogissaan ristiriitaisesta taiteesta, mutta johonkin se raja on vedettävä.

Helsingin Sanomien toimittaja Marja-Terttu kivirinta on kirjoittanut Hesarin verkkosivujen artikkelin nimeltä ”Nykytaidetta, lapsipornoa vai keskustelunavaus?” Artikkeli käsittelee Ulla Karttusen takavarikoitua taideteosta, nimeltään ”Neitsythuorakirkko.” Teoksessa käytettiin materiaalina netistä imuroituja lapsipornokuvia. Ajattelin käydä ristiriitaista aihetta läpi pääni sisällä ja sain kakistettua ulos seuraavaa:

Nykytaidetta?

Ei. Tästä on kirjoitettu maailman sivu aina Teemu Mäen kissantappovideosta lähtien ja mulla on taiteen määritelmistä selkeä kanta. Taide lakkaa olemasta taidetta sillä hetkellä, kun sen luomista varten tarvitsee vahingoittaa fyysisesti elävää olentoa. Tiedotusmateriaali on asia erikseen, kuten uutiskuvat sodista tai terrori-iskuista. Ne yleensä kertovat (jopa tarpeettomasti, tosin) tilanteen vakavuudesta ja parhaimmillaan saattavat aiheuttaa muutoksia parempaan.
Silloin kun elävien olentojen kärsimyksestä tehdään viihdettä, raja on ylitetty.

Rakastan kauhu–ja splatterelokuvia. Mikään ei voita kunnon silpomisviihdettä, kun frendien kesken väijytään töllöä muutaman bivan nappailun lomassa. Kuitenkaan en halua katsoa Cannibal Holocaust-henkisiä semisnuff-leffoja, jossa eläviä eläimiä silvotaan kameran käydessä. Ei, vaikka kannanotto olisi kuinka tärkeä. Taiteilijalla täytyy olla malttia ja kapasiteettia pystyä ilmaisemaan kantansa muutenkin.

Jep. Nyt tulee se hetki, kun joku mielessään kutsuu mua kasinaismoralistiksi. Siitä vain. Kun tein biisin, jossa muun muassa räppäsin kuolleista sioista, ylitin suuren yleisön asettamat rajat. Ehkä syystäkin. Kuitenkin porsaat jo ammattiin ryhtyessään tietävät ja tunnistavat alan realiteetit. Lisäksi kahden poliisin kuolema vuonna -97 oli enemmänkin helvetin huonoa tuuria.
Toisin kuin lapsipornoteollisuuden palvelukseen pakotetut puolustuskyvyttömät lapset, joiden törkeää pahoinpitelyä ei vain kuvata, vaan vielä levitetään kuvottavien setien ja tätien ringeissä. Voiko kukaan kuvitella pahempaa tapaa murskata ihmisen sielua, kuin tuhota sen viattomuus ja usko itseensä, ihmisiin tai ympäristöön jo elämän ensi askeleilla? Jäljelle jää vain kuori, hengittävä susikappale. Tästä pääsemmekin sitten

Lapsipornoa?

KYLLÄ. Karttusen mukaan teoksen teksteistä ”näkee selvästi, että se kritisoi lapsipornoa ja lapsen erotisoimista.”
Jep. Niin myös esimerkkielokuvana pitämäni Cannibal Holocaust kritisoi luonnonvarojen ja alkuperäiskansojen riistoa. Omituista mielestäni kuviossa on se, että miten kritisoija voi millään tavalla perustella kritiikkinsä kohdetta, jos tekijä syyllistyy täysin samaan?
Ymmärrän toki Karttusen agendan lyödä kritisoitava aihe katsojan kasvoille, mutta nyt se ei ole relevanttia. Karttusen teos antaa ihmisille tilaisuuden katsoa lapsipornoa, kunhan muistaa vain huokailla ja siunailla tarpeeksi äänekkäästi teoksen äärellä. Mua ei kiinnosta syyt, miksi ihminen katsoo moista roskaa. Sitä tehdään siksi, että ihmiset katsovat sitä. Ei tekijääkään kiinnosta miksi se myy, kunhan se myy.
Karttunen puolustautuu sanomalla, että hän löysi kuvat netin ilmaissivustoilta. Okei. Kohta Mainostoimistot ottavat varmaankin häneen yhteyttä, koska noin hyvää guerrillamarkkinointia ei olla nähty aikoihin. Toisin sanoen, Neitsythuorakirkko on tehokas lapsipornoMAINOS. Onnea!

Oli kyseessä lapsipornoa sisältävä taideteos tai ihan lapsipornoleffa, niin se on silti lapsipornoa. Karttusen teos saattaa antaa joillekin sysäyksen lähteä tutkimaan skeneä tarkemminkin ja tämähän on juuri sisällöntuottajien edun mukaista, eikö vain?
Ja kun muistetaan että marginaaliosa karttusen mahdollisesta kohdeyleisöstä huokailee teoksen äärellä ihan muusta kuin järkytyksestä, tajuatte varmaankin pointin.
Lisää vierailijoita sivuilla varmaankin lisää lapsiuhreja.

Keskustelunavaus?

Mikä vitun keskustelunavaus? Eiköhän mediassa ole puhuttu tästä aiheesta ihan riittävästi?
Joka viikkohan tässä joutuu lukemaan joistain diipeistä ringeistä, jotka kierrättää mukuloita kaikilla vitun kammottavilla tavoilla. Olemme myös saaneet lukea poliisin kunnioitettavasta työstä em. pedareiden kiinnisaamiseksi.
Miten muuten aiheesta pitäisi keskustella? En mä ainakaan kaipaa minkäänlaista arvokeskustelua aiheesta, sitä ei tarvitse hyväksyä ja henkisesti sairaille pedareille suoneen Salvacylia, piste.

Minkälainen keskustelunavaus on kasvottomien lapsiuhrien pahoinpitelemisen liittäminen taideteokseen? Pelkään, että keskustelussa kuullaan ennemmin tai myöhemmin jopa puoltavia mielipiteitä. Vaikka saisin minkälaisen fasistin leiman otsaan, niin vittu ei.

Karttunen on lahjakas ja ajatuksia herättävä taiteilija, mutta suosittelen jättämään ylilyönnit jollekin muulle, vaikka mulle. Sehän on kuitenkin ikään kuin mun duuni.

Hyvää alkukevättä vai mitä tää nyt on.

Putsailin tässä kovalevyä ja kävin läpi kirjoittamiani kolumneja eri lehtiin. Yksi niistä oli ihan hyvä:

Sain taannoin sähköpostia, missä eräs vanhempi naishenkilö kysyi, olenko mielestäni hyvä roolimalli. Siis tupakoiva mies, joka räppää poliisinmurhaajalta lainatulla nimellä ja vielä hyvinkin kiistanalaisista aiheista. Voi helvetti.
Samaa idioottimaisuutta löytyy lähes jokaisesta viikko–tai aikakausilehdestä. Milloin Kimi Räikkönen on örveltänyt Helsingin yössä (ja maksaa vielä veronsa Monacoon, se pentele), tai Idols-Ari on laukonut arveluttavia kommentteja kollegoistaan iltapäivälehtien haastattelussa. Ville Valo tupakoi kolme askia päivässä, ei siitäkään roolimalliksi näytä olevan.
Mun mielestä tämänkaltainen ilmiö on hälyttävä esimerkki arvojen vääristymisestä. Miettiköhän Idols-Ari kilpailuun osallistuessaan, että hänen tulisi laittaa kaikki elämäntapansa uusiksi, ettei se Somerolainen Pikku-Milla nyt vain alkaisi juomaan viinaa? Tai Valvooko Kimi Räikkönen öitään kotona miettien, miten hänen alkoholikäyttäytymisensä on yhteydessä suomalaisten rattijuopumuskuolemiin? Herran tähden, viekää Ville Valolta äkkiä sen spaddut, se mieshän saastuttaa koko lovemetallin kuuntelijakunnan syöpäkääryleillään!

Hyvät viikko- ja aikakausilehtien toimittajat, väännän teille nyt hieman rautalankaa: Yllä olevat henkilöt ovat ihmisiä. Niin pitkään kuin he tekevät työnsä hyvin ja huolellisesti, kaiken pitäisi olla kunnossa. Jokaisella työntekijällä on ainakin vielä toistaiseksi oikeus viettää vapaa-aikansa haluamallaan tavalla.
Tiedän teidän ansaitsevan elantonne kaivamalla likaisia yksityiskohtia julkisuuden henkilöistä, siitähän te saatte palkkanne. Ihmisiä kiinnostaa julkkisten elämä siinä, missä entisaikojen juoruakkoja naapurien asiat. Nykypäivänä se viinaan menevä lankomies on vain vaihtunut Matti Nykäseen ja kevytkenkäinen naapurintyttö Paris Hiltoniin, mutta kuvio on sama.
Ilman kuluttajia ei teitäkään olisi olemassa, eikö vain? Kysyntä vain kohtaa tarjonnan. (Saman lauseen kuulee yllättävän usean huumekauppiaan suusta.) No joo.
Tabloidilehdistön olemassaolo on vain hyväksyttävä, mutta mielestäni ihmistä ei voi pakottaa roolimalliksi vasten tahtoaan.

Toki osoitan sormella myös sinua, sähköpostin lähettänyt vanhempi naishenkilö: Olisiko aika ottaa vähän vastuuta itsekin? Kun lapsi saadaan pois synnytyslaitokselta, se sysätään tarhan kautta esikouluun. Sitten onkin jo peruskoulun vuoro. Eikö jo riitä, että kasvamme kaikki laitoksissa? Pitääkö vanhemmuuskin luovuttaa paperinohuille median sätkynukeille? Onko edes mahdollista rakentaa roolimallia henkilöstä, jonka tunnet vain parin haastattelun tai teevee-esiintymisen kautta?
Sormella on aivan helvetin helppoa osoitella muualle, paitsi peiliin. Tästä kielii alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin valitukset siitä, kuinka hänen kolmetoistavuotias enkelinsä on alkanut juomaan ihan vain alkoholimyönteisten julkkisten takia. Kyllä me kaikki tiedämme, keitä ne oikeat roolimallit ovat. Vastuuta omista epäonnistumisista ei tule kaataa julkkisten niskaan, pikemminkin kannattaisi etsiä ongelmien lähdettä vähän lähempää. Me toistamme vanhempiemme tekemät virheet, koska kuitenkin rakastamme ja arvostamme heitä, siinä se vastuu piilee.

Ai niin, vastasinhan minä siihen sähköpostiinkin: Kerroin olevani hyvä roolimalli. Yritän opettaa lapsilleni suvaitsevaisuutta huomaavaisuutta, päättäväisyyttä ja ahkeruutta. Puen heidät siististi ja pidän huolen, että jääkaapissa on ruokaa ja läksyt on tehty. Teen myös omat työni huolellisesti, vain näyttääkseni sen olevan oikein. Olen vastuussa omista lapsistani, en muiden. Heille pitäisi löytyä roolimallit ihan omasta takaa.