Vähällä selviää viimeisimmistä kuulumisista kun laittaa linkin Redrum-187.com:iin jossa tuore haastattelu. Taustaa uusimmasta levystä, viimeisimmistä virityksistä ja tulevista jutuista. Jea!

Redrum-187.com » Haastattelussa Liekehtivä Sikiö

Ensimmäistä levyarvosteluakin pukkaa FinDance:ssa. Tsikiditsek!

Jep. Uusi ulkoasu täällä ja MySpacessa. Kohta myös steen1.com:issa. Uusi levy kaupoissa 11. marraskuuta kuluvaa vuotta.

Tarkoitus olisi hissukseen alkaa lisäilemään tännekin tekstiä, mutta paremman puutteessa lainaus allekirjoittaneelta Monsp:in tiedottteesta:

"Steen1:stä alkoi tulla mulle periaatteessa painolastia nimen liittämisestä tiettyyn tyyliin ja se koko agenda muutenkin alkoi paistaa läpi jutusta ehkä liikaa. Liekehtivän Sikiön avulla toivottavasti pystyn tekemään asioita vapaammin ja kokeilemaan kaikkia juttuja mitä oon miettinyt tässä vuosien verralla. Ja lisäksi ekasta levystä lähtien mulle on ollut selvää, että olen tekemässä kolmen levyn kokonaisuutta, jonka jälkeen asiat pitää katsoa uudestaan ja varmaan tänkin jutun jälkeen pitää taas katsoa peiliin."

Lisää infoa ja cashflow-hypetystä Liekehtivasikio.com:ista (joo, on sama kuin steen1.com).

Kun keskustelu loppuu, väkivallan riski kasvaa.

Tuomitsevan linjan valitseminen estää muiden vaihtoehtojen näkemisen ja tuomion myötä asia on loppuun käsitelty.

"Tuo on erilaista, minä en ainakaan tuollaista niele. Kuka tuota tekeekin, on VÄÄRÄSSÄ."

Niinkin harmiton ja tyhjänpäiväinen asia kuin musiikki saattaa peilata ihmisten ajattelumaailmaa ehkä enemmän kuin haluaisimmekaan. Moni maailmaa syleilevä hippi menettää pelimerkkiensä hallinnan välittömästi kuullessaan "pelimiesräppiä", tai vapaata markkinataloutta kannattava liikemies saan niskavillansa permikselle kantaaottavan räbäytyksen soidessa. Sama pätee tietenkin muihinkin genreihin, mutta käytettäköön räppiä tässä esimerkkinä, ilmeisistä syistä.

Kuten ajatteleva ihminen huomaa, molemmissa ylläolevissa esimerkeissä piilee paradoksi. Kun sananvapautta viimeiseen asti puolustava vasuri/anarkomarko/hippi tuomitsee yrittäjäräpin alimpaan helvettiin, hän toimii periaatteitaan vastaan. Sananvapaus kun täytyy oikeuttaa silloinkin, kun se ei satu itseään miellyttämään. Samoin kapitalismia hehkuttava hainevätukka ruikuttaa täysin turhaan vasemmistolaisesta räpistä. Jos se kerran menee kaupaksi, niin eikö se silloin ole todiste markkinoiden Näkymättömän Käden toimivuudesta?

Ainoa ihmisryhmä, joka voi hyvällä omallatunnolla tuomita tai kieltää valitsemansa bändin tai genren, on fasismin kannattajat. En nyt ota kantaa fasismiin ajattelun laiskuutena tai yksinkertaisena lokerointina, nyt kirjoitan musiikista.

No nyt joku saatanan pissis (tai vielä pahempaa, 28-vuotias ikiteini) vinkuu siellä: "Ei musiikki ole tyhjänpäiväistä, mä en vois elää ilman musaaaa! Äää! Äää! Äää!"
Musiikin ja viihteen ylikorostuminen yhteiskunnassa kertoo monesta asiasta. Mun mielestä elämän täytyy olla aivan järjettömän tyhjää, jos vahvoja tunteita herättää käyttöviihde. Tietenkin Salkkareiden käänteistä, räppilevyistä tai Mannerheim-animaatioista saa keskustella, mutta suurten tunnelatausten liittäminen siihen on vain... huvittavaa.

Kahta työtä puskeva yksinhuoltajaäitiä ei varmaankaan kiinnosta vittuakaan, jos menet pitkän päivän päätteeksi kyselemään siltä, kumpi on nyt sitten parempaa: Fintelligens vai Julma-Henri?
Yksinhuoltajaäidillä on tärkeämpiäkin ongelmia, kuten laskut, pyykit, lasten hyvinvointi ja harrastukset, kauppareissu ja yritys elää omaa elämää. Karrikoiden voisi sanoa, että musiikkinörtteily kertoo vain epätoivoisesta identiteettihakuisuudesta ulkoisten tunnusmerkkien keinoin. Tai mikä pahempaa, se saattaa kertoa yksinkertaisesti vitun tyhjästä elämästä. Itse tunnen henkilökohtaisesti aikuisia ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti siedä muuta musiikkia, kuin omasta hyllystä löytämäänsä. "Vääränlaisen" musiikin soidessa he tuntevat olonsa epämukavaksi ja arvostelevat suureen ääneen musiikin paskuutta, vieden kuuntelunautinnon niiltäkin, jotka nyt sattuisivat musiikista pitämään. Oma identiteetti on rakennettu huolellisesti pukeutumista, mielipiteitä ja musiikkia myöten, ette nyt perkele tee siihen säröjä soittamalla mun imagoon sopimatonta musaa! Mä menen lavalle esiintymään tietyllä asenteella, joillain ihmisillä on stagelookki päällä ympäri vuorokauden. Samat ihmiset suorastaan tyrmistyvät siitä, että "Steen1 feattaa Cheekin levyllä! Nyt se on vittu myynyt sielunsa! Senhän kuuluisi vihata Cheekkiä! VIHATA!"

SIIS IHAN VITUN AIKUISTEN OIKEASTI, KETÄ VITTU KIINNOSTAA! 2000 LASTA ON KUOLLUT JANOON TÄTÄ BLOGIA VÄSÄTESSÄ. YKS CHEEKKI EI SIINÄ TUNNU MISSÄÄN.

Suurin kynnys musiikissa ei lienekään ei ole itse musiikki, vaan arvomaailmojen yhteensopivuus. Kun suomea ymmärtämättömälle soitetaan nyt vaikka esimerkkibändejä (Fintelligens ja Julma-Henri), on siinä ja siinä, kummasta musiikista he pitävät enemmän. Vasta biisien sisällön avaaminen saattaa tehdä vahvemman jaon bändien välille. Ja tässä päästäänkin suvaitsevuuden alkulähteille: Siedämmekö muita mielipiteitä, kuin omamme? Onko musiikki meille vain halua adaptoitua johonkin auktoriteettiin, joka nyt sattuu tässä tapauksessa olemaan laulaja? Tekeekö asennemusa susta asennejätkän? Saako Julma-Henrin tai Fintelligensin tekstit irroittaa musiikista ja käyttää niitä elämänfilosofiana?

Hyväksymmekö naisten esineellistämisen, väkivallan suuremman hyvän vuoksi, vähemmistöjen halveksimisen vai päihdeongelmat? vai kuuntelemmeko musiikkia puhtaasti irroittautuaksemme arjesta ja viihtyäksemme?

Kuuntelemamme musiikki kertoo meistä enemmän kuin haluaisimmekaan.


Hyvää "kevättä." Ei tää talvi lopu koskaan.