Tekstit

Yrityskulttuuria vuodelle 2007

Jep. Sain käsiini mielenkiintoisen muistion yritykseltä, joka palkkaa konsultteja tekemään työpaikoista tehokkaampia. Yritys on suomalainen ja valitettavasti ihan oikeasti olemassa. Pahinta tässä on se, etteivät otteita ole edes poistettu viitekehyksestä.

Tässä kooste konsulttien neuvoista yrityksen johtajille:

"Yrityskulttuurin nopealle muuttamiselle on olemassa monia hyviä syitä. Hitaaseen vauhtiin ei taas ole yhtään pätevää syytä."

"Älä uskottele itsellesi, että muutosprosessille on määrättömästi aikaa. Kylmä totuus on, että markkinoiden kiivaat muutokset eivät ole niin anteliaita, että ne sallisivat hidastelua tässäkään asiassa. Viivyttelemällä jätät vain organisaatiosi markkinoiden armoille. Silloin vaihtoehtoina on joko hallitsemattomien markkinoiden muokkaama kulttuurin muutos tai hidas ja tuskallinen kuolema."

Tällä lähdetään. Ja lisää epämääräisiä totuuksia:

"Vauhdin puute on juuri se asia, joka voi viedä sinut hallitsemattomien ongelmien tilaan, sillä epäröinti ja pelko aiheuttavat enemmän virheitä kuin ripeä toiminta."

"[Yritys] kulttuurin muuttamisessa käyt sissisotaa, jossa alati valpas vihollinen väijyy kaikkialla valmiina armotta iskemään kyntensä jokaiseen, joka ei suostu alistumaan vanhaan kulttuuriin. Vallitseva kulttuuri ei suvaitse epäsovinnaisuutta."

"Suurinkaan epäsuosio ei voi estää sinua saavuttamasta tavoitettasi, jos sinulla on tukenasi hyviä liittolaisia."

Tää on kyl aika natsahtavaa meininkiä.

"Muista, että raha on valtaa. Mitä enemmän he tulevat riippuvaisksi rahoituspäätöksistäsi, sitä vankemmin olet ohjaimissa."

HYVIN natsahtava meininki.

"Nopeiden muutosten maailmassa uskollisuus on petollinen ystävä."

"Varo ihmisiä, jotka ylpeilevät lojaalisuudellaan. On tärkeää, että opit erottamaan jyvät akanoista analysoimalla kussakin tapauksessa, mihin tuo uskollisuus kohdistuu, miten sitä osoitetaan, ja mitä motiiveja sen taustalla on. Vasta sen jälkeen voit päättää, onko tuo uskollisuus sellainen "hyve", johon organisaatiollasi on varaa."

"Tarvitset kuumaverisiä taistelijoita, joilla on kiihkeä näyttämisen halu. Et tarvitse pehmoilijoita, jotka heti alistuvat vallitsevan kulttuurin käskyläisiksi."

"Henkilöstön vaihtumisella on aina omat etunsa. Se tarjoaa esimerkiksi oivan tilaisuuden joukkojen uudelleenjärjestelylle."

Sotilastermejä. Siistiä.

"Raha puhuu kieltä, jota jokainen ymmärtää."

"Nopeiden voittojen merkitystä ei voi yliarvioida. Kulttuurin muutoksen on tuotettava mahdollisimman nopeasti kouriintuvia tuloksia."

"Sinun tehtävänäsi on panna jokainen alaisesi henkilökohtaisesti vastuuseen [yritys]kulttuurin muuttamisesta."

Enää ei voi näemmä edes sanoa "Hei, mä oon vain töissä täällä."

Pistetään nyt lopuksi vaikka tällainen:

"Tee alaisesi selväksi, että suhtaudut muutokseen kuolemanvakavasti, ja että olet päättänyt toteuttaa sen keinolla millä hyvänsä."


Tämän kivan pikku opuksen oppien mukaan sitten parannetaan yrityksen tuottavuutta. Tuskin maltan odottaa. Ylläolevan kaltaiset yritykset eivät ainakaan vähennä alkoholismia suomessa.

Hyvää alkavaa vuotta ja kommenttia foorumiin.

Kommentit (13 kpl)

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ihan hienoa tekstiä steen1. Ehkä sulla kannattais perustaa oma puolue, jossa ajat takaa näitä asioita, kun yksin ei voi nykyään vaikuttaa mitenkään, koska massa kumoaa sinut ja leimaa sinut pelleksi jne...

lauantaina, tammikuuta 06, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Mitenkäs, jos tuollaisia juttuja sovellettaisiin hoitoalaan. Ihan tuli vain mieleen.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Tarvitset kuumaverisiä taistelijoita, joilla on kiihkeä näyttämisen halu. Et tarvitse pehmoilijoita, jotka heti alistuvat vallitsevan kulttuurin käskyläisiksi."

Tämähän on kuin kommunistisen vallankumouksen manuaalista.

Samat opit käyttöön SKP:ssä niin sosialismi etenee!

Tosin rahan sijasta pitää pärjätä pelkästään aatteen palolla!

maanantaina, tammikuuta 08, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Tän sijaan olisi kiva lukea SUN ajatuksia.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jos ehdokas esittelee yhteiskunnallista näkemystään ääripään ilmiöiden kautta on vaikea uskoa että kys hlö pystyy päätöksentekoon missä pitäisi keskittyä olennaiseen.

Muutenkin mielipiteen muodostus / argumentointi yhtä näkemyksettömän konsulttihessun tekstien kautta on no.. huvittavaa. Hyvää viihdettä anyw.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Mielestäni argumentointi puuttui tekstistä, ikävä kyllä. Ehdokas pystyy parempaan, tiedän sen!

Olisin mielelläni lukenut Stenkan ehdotuksia siitä, miten nykyistä yrityskulttuuria pitäisi parantaa, henkilöstön hyvinvointia lisätä sekä miten voimme samalla menestyä globaalissa business-ympäristössä?

Vakuuttavampaa tekstistäsi olisi tehnyt se, että olisit maininnut edes, mistä lähteestä lainaukset olivat.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ensiksikin haluisin sanoa että mahtava juttu että tuot tällä tavalla yhteiskuntamme epäkohtia esille.
Kapitalistinen valtakoneisto näyttäytyy noissa luvuissa koko vitun iljettävyydessään. Oikein pahaa tekee.
Tajusin itse pk-seudulla töissä ollessani eri firmoissa että homman nimi on juuri tuo riisto. Tollasia muistioita lisää ritsaa. Oikeesti toi on tosi kovaa settiä. Jatka samaan malliin. Sulla on esim. netissä irc.fi:ssä suuri kannattajajoukko, osa ei tiedä muutakuin musiikista, mut osa varmasti muustakin.
Mut ei muuta,Mun ääni tulee sulle.

maanantaina, tammikuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ei niitä natseja sentään joka oksalla istu. Natsista on tainnut tulla sana joka tarkoittaa lähes kaikkea mistä joku ei pidä.

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vitun diippii meininkii. huh.

torstaina, maaliskuuta 08, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Pakko sanoo et ensimmäist kertaa luin tekstejäs ja kyl asennetta löytyy... Pitää puhua asioist suoraan ja puuttua, jos puututtavaa. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Ehdokkaat vastaavat yleensä jokaiseen kysymukseen kysyjän mukaan, se on vitun ärsyttävää, "kaikki hoituu kuhan vaa äänestät mua".

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Luin tänään NYT-liitteen jutun, ja päädyin sen jälkeen näille sivuille. Täytyy sanoa että sain näiltä sivuilta juttujasi lukiessani susta Steen1 paljon paremman kuvan kuin NYTin jutusta. Politiikkaan pitäisi saada lisää suorapuheisuutta ja sellaista kritiikkiä jota esität. Olisi hienoa jos pääsisit eduskuntaan.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ei vittu mitä natsimeininkiä! Itse opiskelen Helsingin kauppakorkeessa... tällä hetkellä tosin välivuodella. Mutta vittu tuollasta paskaa meille yritetään opettaa koko aika!!! Ja suurin osa porukasta vielä nielee tuommosen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

" Anonymous said...

Ei niitä natseja sentään joka oksalla istu. Natsista on tainnut tulla sana joka tarkoittaa lähes kaikkea mistä joku ei pidä.

tiistai, maaliskuu 06, 2007 "

=opettele kansallis sosialismi

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007 

Lähetä kommentti

« Takaisin tekstit-osioon

Powered by Blogger