Tekstit

Minä näin sinut telkkarissa

Jep. Lause, mitä olen kuullut koko päivän naapureilta, kioskin myyjiltä ja vastaantulijoilta.

Televisio mediana on ennennäkemättömän tehokas asenteiden muokkaaja. Sen voima ylittää villeimmänkin mielikuvituksen rajat. Nimenomaan siksi aionkin kirjoittaa tämän blogitekstin.

1960-luvulla kielletty alitajuntainen mainonta kertonee meidän viihdelaatikosta jotain: Elokuvissa tai tv-sarjoissa käytetään järjestelmää, missä sekunnin aikana ruudulla näkyy 18-24 kuvaa. Tuon nopean kuvien selaamisen ihmismieli käsittää liikkeeksi. Tämä on täydellinen keino markkinoida tuotteita tai palveluita alitajuntaa hyväksikäyttäen.

Palikkaesimerkki: Katsot elokuvaa, johon on sijoitettu sinne tänne ainoastaan YKSI KUVA siitä 24:stä kuvasta, joka näkyy sekunnin aikana. Vaikkapa nyt kokispullo. Kun elokuvaa katsova ihminen (ei näe, vaan alitajuisesti aistii) sen yhden kokispullon kuvan sekunnista, hänen todennäköisesti tekee mieli ostaa pullo kolaa kotimatkalla. Tätähän on ironisessa mielessä käytetty mm. elokuvassa Fight Club. Jos pidit elokuvasta, niin kai se pitää tässäkin sanoa:

SE ELOKUVA ON TÄYNNÄ PENIKSEN KUVIA.

Tämä pohjustus kertoo vain median uskomattomasta voimasta: Ohjelman juontaja ei edes itse voi tietää vaikutustaan katsojiin. Televisiota katsotaan huomattavasti hartaammin kuin ihmistä. Olet varmaankin itsekin sen huomannut, kun sanot tai ajattelet: "Älä nyt, mä katson telkkaria."

Televison vahvistettu versio todellisuudesta tuo huomattavasti enemmän tunteita kuin oikea elämä. Tämän takia se tuntuu olevan niin suosittua. TV on perinteisesti ollut meille aina tiedonvälityksellinen väline. Voin kertoa, että nykyään se on aivan jotain muuta.

Television ohjelmatuotanto on yhä enemmän yksityisten yritysten käsissä. Uutistoimistot tekevät lähetyksensä niiden omistajien näkökulmasta. He eivät välttämättä tiedä valehtelevansa, he vain helpottavat totuutta kansalle (yhtä kuin asiakkaat ja yleisö, EI aktiiviset toimijat.) Jo tuossa hetkessä totuus vääristyy. Oletko koskaan leikkinyt 'rikkinäistä puhelinta?' Periaate on täysin sama, ainoastaan sillä erotuksella että sen viimeisen viestin ottaa vastaan yhden sijasta koko kansakunta.

En väitä, että valtiollinen media olisi yhtään sen tehokkaampi, sillä voidaan asettaa mielikuvia passiivisen vastaanottajan päähän aivan yhtä helposti, kuin kaupallisenkin median toimesta. Mutta: Käännä televisiosi edes yhden päivän ajaksi YLEn kanaville, niin huomaat ohjelmatarjonnan olevan huomattavasti monipuolisempi kuin kaupallisten kanavien. Miksi? YLE ei myy mitään. No ookoo, ehkä tv -lupia, mutta kuitenkin. Kaupalliselle medialle on tarkoituksenmukaista yksinkertaistaa asioita, antaa niille nimi, merkitys ja hinta. YLEn ohjelmat eivät yritä miellyttää sinua asiakkaana, vaan kansalaisena. Sen takia sieltä ei tule juuri sellaista ohjelmaa mitä sinä (Arvoisa kuluttaja ja mainoskatkon perimmäinen maksaja) toivoisit. Sieltä tulee ohjelmaa demokraattisesti, ostovoimasta ja kohderyhmästä välittämättä. Mainoskatkon maksat sinä tuotteen korotettuna hintana. Mainokset eivät ole hyväntekeväisyttä, niiden on oikeasti tarkoitus vaikuttaa mieleesi.

Voit katsoa MTV:ta (siis se vielä isompi paha, ei kolmonen) ja miettiä seuraavaa: Onko tämä tulevaisuudessa meidän ainoa vaihtoehtomme? Jos meidän vastaanottamamme uutiset kirjoitetaan rahan ehdoilla, VOIVATKO NE OLLA TOTTA? Vai onko uutisointi muuttunut oikean siiven toimintaelokuvaksi, missä pahiksia rankaistaan kovalla kädellä, juuri niinkuin Arnold ja Sylvester ovat meille opettaneet? Katsokaa 80-luvun elokuvia ja verratkaa niitä nykypäivän uutisiin mm. NATOn operaatioista kaapelista. Ne alkavat naurattaa. No, ainakin aluksi.

Puolet kaupallisilla kanavilla mainostavista ehdokkaista päätyy eduskuntaan. Revi siitä.

Kommentit (15 kpl)

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

HMPH - tämä oli siis lauantain päivitys... ja minä sain tänään käsipostissa viestin, että olisi pitänyt olla Itiksessä ja mennä metrolla ja kaikkea, siis eilen... Minä en tykkää.... Itse asiassa, en pidä muuten tv:stäkään. Katson sitä kovin vähän. Radio on jotenkin objektiivisempi väline, kun kuuntelee jotain Radio Suomea, ehkä yksipuolista, mutta ei ainakaan mainoksia. 30 min. tv:n jatkosarja kestää itse asissa n. 20 min, jos sitäkään... Meitä kusetetaan! Enkä minä halua tietää, kuka minulle ohjelman tarjosi. Minä katson, mitä katson tai en katso. Oma valinta. Kun digi tulee, lentää tuo tv:kin partsilta alas... mikäli boxia ei tulla sisällyttämään tv-lupaan. Ja ei minä EN ole nähnyt sinua tv:ssä, eli et ole mediahenkilö noin subjektiivisesti ottaen.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Näit verkossa. Myös verkko on media.

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Mutta jos minä väitän edelleenkin subjektiivisesti, että en ole varma kuka kuvassa/kuvissa on, en ole nähnyt enkä tiennyt! Nih! MOT. KVG.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hyvää tekstiä toi tv -vuodatus. Olen itsekin kelannut samoja asioita ja nykyisin koen lähes pelkoa siitä, että YLE:n lähetykset joskus loppuisivat. Onneksi näin ei varmaan tapahdu.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Aiheeseen kuulumattomana knoppina kannattaam myös muistaa, että 10% kaikista kansanedustajaehdokkaista pääsee eduskuntaan.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hahahaha, näin on.

tiistaina, helmikuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jos televisiokuvan sekaan laitetaan "piilokuvia" joita ihminen ei ehdi havaita niin ihminen ei silloin niistä myöskään saa vaikutteita. Ihan vaan pilkunviilauksena.

torstaina, helmikuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Käsittääkseni piilokuvia enemmän harrastetaan "piilo"mainontaa ihan vain laittamalla eri valmistajien tuotteita näkyvästi kuviin mukaan. Lisäksi niillä televisiosarjoilla ja elokuvilla ja millä ikinä voidaan viestiä ihmisille mikä on "normaalia" tai "epänormaalia" tai hyväksyttävää tai naurettavaa tai mitä ikinä.

Medianlukutaitoa kansalle!

torstaina, helmikuuta 15, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

medialukutaito...siinä muuten on tuleva oppi-aine koulussa (jos ei jo ole)

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Steen1: "...Tätähän on ironisessa mielessä käytetty mm. elokuvassa Fight Club. Jos pidit elokuvasta, niin kai se pitää tässäkin sanoa:

SE ELOKUVA ON TÄYNNÄ PENIKSEN KUVIA."

Tuota, en muista kuin pari kohtausta (animaatiokohtaus ja aivan loppu). Olenko missannut paljonkin? Olen katsonut leffan kuitenkin yli kymmenen kertaa ja kirjoittanut leffasta+kirjasta melko pitkän blogipostauksen.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Siis tuo edellinen olin minä.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

No, heh. Siis Androgyynihullumies (jos asialla on ylipäänsä merkitystä).

tiistaina, helmikuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Tuota mainosten väläyttelyä tutkittiin jenkeissä jungilaisten oppien innoittamina 50- ja 60-luvuilla. tutkimuksissa todettiin, ettei piilomainokset aiheuttaneet ostohimoja katsojissa, jonka jälkeen tälläisiä mainoksia ei ole juuri käytetty.

Nykyiset mainokset/media myyvät vetoamalla primitiivisiin asioihin, kuten seksiin, turvallisuuden kaipuuseen ja voimaan.

Kannattaa siis tsekata faktat ennen kuin niitä pistää tänne kaikkien katseltaviksi, joku voi vielä kääntää nää tekstit sua itseäs vastaan.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kyllä minä ainakin sen yhden kuvan kahdestakymmenestäneljästä ehdin nähdä. Fight Clubissakin kun vilahtaa muutaman kertaa se Tyler siinä alussa niin kyllä sen ihan NÄKEE. Eikä vain alitajuisesti aisti... T:Aragdoll

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jos televisiokuvan sekaan laitetaan "piilokuvia" joita ihminen ei ehdi havaita niin ihminen ei silloin niistä myöskään saa vaikutteita. Ihan vaan pilkunviilauksena.

torstai, helmikuu 15, 2007"

Ihminen ei huomaa niitä tietoisesti vaan alitajunta havaitsee ne piilokuvat ja ne jäävät myös alitajuntaan.. Näinhän hypnotisointikin toimii, sut pistetään keskittymään johonkin muuhun ja sun alitajuntaan tungetaan viestejä joita et tietoisesti huomaa. Ihan vaan pilkunviilauksena.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009 

Lähetä kommentti

« Takaisin tekstit-osioon

Powered by Blogger