Ajan kuvaan kuuluu vahvasti politiikan viihteellistyminen. Kuitenkin huomattava, että viihteestä on tullut koko ajan entistä poliittisempaa. Poliittisuudella en tarkoita vasemmistolaista tunteen paloa, vaan pikemminkin näen poliittisia viestejä ihan viattomissa viihdeohjelmissa, musiikissa ja aikakausilehdissä. Ajan kuvaan kuuluu harhakuva, jossa jokaisesta meistä voi tulla rikas ja kuuluisa. Amerikkalainen unelma kauneimmillaan. Tv-viihteestä yhä kasvava osa on tosi-tv:ta, jossa täysin pystymetsästä revitty tallaaja laitetaan muiden samanhenkisten kanssa kilpailutilanteeseen ja nokkelin ja taitavin korjaa potin. Voit myös toimittaa autonromusi ystävälliselle rap-artistille ja hän hyvänä haltijana tuo sen takaisin tuunattuna kaikin mahdollisin herkuin. Tietenkin tuunatussa autossa on oltava televisio, ilman sitä kun ei selviä hetkeäkään. Rakkaushuolia? Ei hätää. Maajussit ja poikamiestytöt löytävät unelmien prinssin reality-sarjan myötä ja unelmatehdas parantaa meidän kaikkien elämää.

Myös tv-sarjat antavat meille kuvajaisia todellisuudesta. Kovaotteiset poliisit joutuvat joskus oikomaan lakeja saadakseen pahat rosvot kiinni ja menestyvät lakimiehet istuvat viimeisenä ihmisenä asianajotoimistossaan. Kuitenkaan tosipaikan tullen työpaikalle ei tarvitse mennä, päivät poikaystäväehdokkaan kanssa tai pitkät lounaat ystävättärien seurassa eivät keskeydy työelämän vaatimuksista.

Iltapäivälehdet ja aikak(a)usilehdet seuraavat tuttua linjaa: Tärkeiksi uutisiksi koetaan tv-kasvon ero ja uusi rakkaus, kuuluisien naisten meikkivinkit ja uuden lapsen tuoma onni. Kamerakännykällä kuvattu julkisuuden henkilön töppäily on ehdottomasti uutiskynnyksen ylittävä tapaus. Tietenkään meitä ei kannata muistuttaa kulutuspolitiikkamme seurauksista, kuten sodat, pakolaisuus, nälänhätä tai globaali lämpeneminen. Jos pysähtyisimme miettimään kaiken kuluttamisemme mielettömyyttä kuten pikaruoan yhteyttä diabetekseen tai Coca Colan juomisen yhteyttä Irakin pommituksiin, saattaisimme lakata kuluttamasta. Sehän ei olisi hyvä juttu yrityksille, eihän?

Äänilevyiltä kuulemme lapsiemme idolien tarjoavan arvoja, joita jälkeläisemme seuraavat: "Rikastu tai kuole" ja "voit poimia naisia kuin karkkikaupasta." "Älä vihaa pelimiestä, vaan vihaa peliä." "Nussi huoria ja tee rahaa". Media pyrkii iskemään alhaisimpiin vaistoihimme, koska se on yksinkertaisesti tehokkainta. Mitä haluamme kaikista eniten? Pääset hieman lähemmäs sitä, kunhan vain ensin ostat juuri tietyn merkkistä itseruskettavaa voidetta ja otat juuri tästä pankista lainaa saadaksesi juuri tuon merkkisen auton. Lainan pesämunaa varten pitää ehkä painaa hieman ylitöitä, mutta niitä riittää. Firmasta kun lomautettiin työntekijöitä. Huh! Onneksi se en ollut minä!

Samaan aikaan olemme huolissamme, miksi kansakunta ei äänestä niin innokkaasti kuin ennen. Eikö se ole ilmeistä? Yhteiskunnalliset asiat kaivetaan esiin valtamediassa vain silloin, kun se on mediaseksikästä. Humaanit arvot ja markkinat harvemmin kohtaavat ja media-alan ammattilaiset tiedostavat sen paremmin kuin hyvin. Solidaarisuudella ja yhteisöllisyydellä ei myydä hyödykkeitä, jakaminen ei kuulu hyvään markkinointistrategiaan. Tämä tulee hienosti esille mainoskatkojen välillä. "Minulle kaikki" on teema, jota kierrätetään yhä uudestaan ja uudestaan kilpailuohjelmissa sekä tositeeveessä Uskokaa tai älkää, viihteellä on aina tavoite ja valta muokata asenteita. Usko yhteisiin asioihin on saanut luvan väistyä hedonismin ja oman edun tavoittelemisen tieltä. Siis juuri, kuten meille on opetettu kaupallisen median kautta. Rikollisuus kasvussa? Ei vähä mitään, palkataan pari uutta Sipowiczia kaduille partioimaan. Rikollisuus on tauti ja poliisi on lääke.

Yhteiskuntaan sijoitetut rahat eivät löydä tietään yritysjohtajien taskuun, siksi siitä ei kannata pitää yhtään enempää melua kuin on pakko. Vasemmistolainen ajattelutapa ampuu suuryrityksiä jalkaan, siksi et todennäköisesti tule näkemään allekirjoittanutta esiintymässä mainoskanavilla tai tabloidilehdissä. Paitsi tietysti silloin, jos riehun piripäissäni kaupungilla ase kädessä. Mainoskanavien lemmikkejä ovat ne henkilöt, jotka voivat tuottaa niille lisää rahaa. Kun katsot ohjelmia tällä silmällä, huomaat väitteelläni olevan perää.

Presidentinvaalit kiinnostavat äänestäjiä eniten, vaikka äänestämisen tuoma hyöty on tuolloin kaikkein pienin. Seuraavaksi suosituimmat ovat eduskuntavaalit, kunnallisvaalien ollessa peränpitäjä. Kun kysyt itseltäsi, mitkä vaalit ovat kannaltasi merkittävimmät, huomaat järjestyksen olevan täysin päinvastainen. Henkilövetoiset presidentinvaalit vain ovat kaikista dramaattisimmat ja kutkuttavimmat. Toisin sanoen: äänestämme saadaksemme itse kiksejä. Vittu jee.

Onko tämä nyt ihme? Kun 35-vuotias rokkari pukeutuu kuin 12-vuotias, olemme ongelmien äärellä. Markkinavoimat menestyvät sitä paremmin, mitä pidempään venytämme nuoruuttamme. Nuoruuteen kuuluu vapaus, trendikkyys, sekä välinpitämättömyys. Aikuiset säästävät. Aikuiset harkitsevat tarkkaan ostoksensa. Tylsää. Mutta "aikuisten asiat" eivät vain kiinnosta meitä, mehän olemme nuoria! Mä ainakin äänestän vasta sitten joskus nelikybäsenä. Live fast, die young. Ei. Sopivampaa ehkä on, "live fast, die broke."

Miksi yhden ihmisen tulisi saada se 50 000 euroa kilpakumppaneiden jäädessä kokonaan ilman? Mitä loppujen lopuksi tarvitsemme hyvän elämän elämiseen ja kuinka moni hyvän elämän rakennusaineista näkyy tv:n mainoskatkolla? Miksi minun pitäisi vihata pelimiehen sijasta peliä? Jos peli on huonoa, sen voi jättää kesken.

Voisimmeko äänestää kiksien saamisen sijasta parantaaksemme yleisiä olojamme, kukin näkemyksemme mukaan? Voisimme edes yrittää, vaikkei se niin elämyksellistä olisikaan.