Tekstit

Terroristiuhka

Tämä nyt on valtakunnanpolitiikan tasolla suhteellisen pieni asia, mutta pakkohan tästä on kirjoittaa - ihan vaikka vain aattellisuuden vuoksi.

Suojelupoliisi sai oman budjettinsa lisäksi 20 000 000 euron lisäbudjetin "terrorismia" vastaan. Jaaha. Vaikka ko. rahamäärä ei olekaan koko Suomen tasolla päätähuimaava, haluan hieman suhteuttaa sitä ongelman vakavuuteen nähden. Kaksikymmentä miljoonaa euroa.

Olen nyt varmasti populistinen, mutta kysyn nyt kuitenkin sinulta: kuinka monta suomalaista on kuollut terrorismin uhrina suomen maaperällä? Niii-in.

Voimmeko me kenties odottaa tulevaisuudessa lisäbudjettia SuPolle vaikka nyt taivaalta putoavien kassakaappien tai alasimien torjuntaan? Tilastopohjalta nämä uhkat ovat aivan yhtä todellisia kuin terrorismin uhka puolueettomassa Suomessa.

Kyynikkona näenkin SuPon lisäbudjetin lähinnä kumarrukseksi USA:a kohtaan; "katsokaa, kyllä me ollaan teidän mielettömyyksissä mukana!" USA on omalla ulkopolitiikallaan suorastaan tilannut itselleen hankaluuksia. Esim. itsemurhaiskut eivät olleet osa irakilaista kulttuuria ennen Persianlahden sotaa. Kuitenkin olemme puolueettomana valtiona lähteneet mukaan tähän joukkohysteriaan, jossa epäilemme kaikkia ulkomaalaistaustaisia terroristeiksi ja vahdimme paskat housussa jokaista lähtevää ja tulevaa lentoa. Niinkuin joka toinen lento nyt tippuisi tai törmäisi johonkin.

Tässä seuraava populistinen kysymys: Monta lentokonetta törmää johonkin tai tippuu koko lentoliikenteeseen nähden? Vaikka laskisit yhteen kaikki onnettomuudet ja terrori-iskut, prosenttimäärä on aivan hevon vitun häviävän pieni.

Pelkään myös pahoin että me, eli Suomen kansa, olemme epäilyksen alla. Voisiko olla niin, että SuPon lisäbudjetilla tehostetaan elektronista valvontaa? Jospa koko 20 000 000 summa valjastetaankin meidän puheluidemme ja sähköpostiemme seuraamiseen? Uskokaa minua, se ei ole kovinkaan tavatonta. Tsekkaa vaikka USA:n hallituksen lanseeraama Patriot Act.

Pelkäänkin, että tämänkaltaiset lisäbudjetit saattavat tähdätä kansalaisten yksilönvapauksien leikkaamiseen. Faktatietoa minulla ei ole. Merkkejähän tästä on toki ollut ilmassa, kuten nyt Smash ASEM -mielenosoituksen ylimitoitettu interventio.

Kirjoitankin tämän seuraavan lupauksen sydänverelläni: Niin kauan kun emme liity NATOon, sinä et tule kuolemaan tai haavoittumaan terroristi-iskussa.

Jos ja kun oikean siiven ehdokkaat alkavat väittää sinulle muuta, voit kuitata koko homman valehteluna syistä, joista tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa tarkemmin tähän blogiin.

Voisimmeko keskittyä kuitenkin nyt todellisiin ongelmiin:

Suomalaisista miehistä 17.6 % kuolee alkoholiin ja sen aiheittamiin sairauksiin. Alkoholi tappavana myrkkynä on syrjäyttänyt jopa sepelvaltimotaudin kansamme murhaajana.

Tämä lienee suoraa seurausta taannoiseen alkoholin 44% veron alennukseen. tietenkin veroa leikattiin oluen ja väkevien viinojen kohdalla enemmän kuin nyt esim. punaviinin. Mehän olisimme saattaneet jopa omaksua sivistyneitä juomatapoja! Lisäksi punaviini tekee kohtuullisesti nautittuna hyvää sydämelle ja verenkierrolle.

Muotoilen tämän nyt vielä kerran: Alkoholi tappaa enemmän suomalaisia miehiä kuin murhat, itsemurhat, onnettomuudet, ja sairaudet. Niin ja tietysti myös terrorismi.

Älkää käsittäkö väärin, en ole missään vaiheessa vaatimassa takaisin mennyttä, lähes kieltolainomaista alkoholilainsäädäntöä. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että sixpackin ja mäyräkoiran hintaeron ollessa 1-2 euron luokkaa, se suurempi tarttuu kaupasta mukaan. Joku järki tähänkin hommaan pitäisi saada.

Yhteenvetona: Vaadin tulevalta hallitukselta toimia kansanterveyden edistämiseksi ja todellisiin ongelmiin puuttumista sen sijaan, että syytäisimme rahaa olemattomien uhkien torjumiseen. Oman hallituksemme lainsäädäntö tässä muodossaan lähettää enemmän ihmisiä hautaan kuin kaikki maailman terroristit yhteensä.

Kommentit (4 kpl)

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Terroristi! Sun pitäs altistua enemmän ajatuskontrolliin, jotta et huomaisi ym. "pikkuasioita"!

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Aika naurettava toi SuPon lisäbudjetti...

kun kattoo nykyistä menoo, niin Stenkka on ihan oikeassa. Suomessa ei ole terrorismia.

Ennemmin olisivat vaikka laittaneet normaalien poliisien palkkaamiseen nekin rahat, ennen kaikkea ennaltaehkäisevään toimintaan. Tavalliset kytät on kuitenkin tekemisissä tavallisten ihmisten tavallisten ongelmien kanssa. Ei täällä helsingissäkään oo hääviä esim ton hätäkeskuksen jonotusaikojen kanssa. Perustuslaissa turvallisuuden sanotaan olevan perusoikeus. minneköhän se on jäänyt...

Tavallisilla ihmisillä ei kuitenkaan ole varaa eikä halua yksityisiin turvallisuuspalveluihin. Meidän maan poliisi on kuitenkin maailman mittakaavassa aika helvetin luotettava, mut aika omituiseen suuntaan ollaan asioita viemässä.

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Olet oikeassa alkoholiveron kanssa. Halpa viina ei sovi suomalaisille..

Itse olen alkoholisoituva vaihto-opiskelija Tanskassa ja juon parhaillaan "sivistyneesti" viiniä. (1l~2,7e).

Isonveljen valvomiseen olen toista mieltä: Terroristit toimivat kansainvälisesti ja siihen on puututtava kaikkialla.

Vaikka Suomi onkin pieni tekijä, josta harva maailmalla tietää, niin myös täällä on otettava huomioon terroristien aikeet. (Vaikka ne eivät meihin itseemme kohdistuisikaan)

Emmehän halua olla se porsaanreikä jota terroristit voisivat käyttää hyväkseen..

T. Mikio

tiistaina, marraskuuta 28, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kaikki todellakin täyttä asiaa.

Miten toi sana terrorismi/terroristi edes määritellään. Suunnilleen jotain pelon aiheuttamista. Yhdysvaltojen mediakoneiston muokkaamana nykykielessä "demokratian (oikean järjestelmän) asioihin puuttuminen". Pointtini on se että terrorismi/terroristi sanoja tungetaan ylipäätään nykyään joka väliin, jolloin yhteiskuntaa terrorisoidaan ikäänkuin sisältäpäin oikeita "terroristeja" vastaan. En usko että Suomessa lähdetään ihan tohon Patriot act meinikiin, mutta toi SuPon lisäbudjetti läppä kyllä herättää kysymyksiä. Lisäksi tuollaisten summien laitto ylipäätään mihinkään suojeluun, lisää tunnetta, että olisi joku vaara, jolta olisi syytä suojautua. Ainoa asia miltä tässä maassa pitää suojautua tällä hetkellä, on "aivopesu".

Depth

perjantaina, joulukuuta 15, 2006 

Lähetä kommentti

« Takaisin tekstit-osioon

Powered by Blogger