Julkinen tila = mainostila?
Kulkiessani kaupungilla tai julkisissa kulkuvälineissä kasvoilleni iskee kaupallisten tiedotteiden vyöry. Ilmiö on tuttu kaikille niille jotka liikkuvat ulkona, vaikkei kotonakaan siltä säästy. Postilaatikosta putoilee mainoslehtisiä ja television avaaminen tarkoittaa "kaupallisten tiedotteiden" vastaanottamista. Kuitenkin kotona voimme olla avaamatta televisiota ja kirjoittaa postiluukun yläpuolelle 'Ei mainoksia ja vaan ne lehdet, missä on tv-ohjelmat' -kyltin.
Julkisessa tilassa tilanne on kuitenkin monimutkaisempi. Määritelmä "julkinen tila" on kuitenkin häilyvä. Käsittääkseni julkinen tila on yhteisin varoin ylläpidetty, rakennettu ja hallinnoitu alue. Miksi siis meiltä, eli tilan käyttäjiltä ja rahoittajilta ei kysytä mihin sitä käytetään? Olemme saaneet nähdä koko rakennuksen kokoisia elokuvamainoksia, alusvaatemainoksia puhumattakaan tabloidilehdistön lööpeistä, jotka saattavat ahdistaa ja pelottaa nuorimpia kansalaisia.
Henkilökohtaisesti minua ahdistaa olla jatkuvasti markkinointikoneiston kohteena. Eikö minulla ole ihmisenä ja kansalaisena muuta arvoa kuin olla osa kulutusta ja talouskasvua? Kaikkea kivaa tuntuisi olevan tarjolla, kunhan rahat vain riittäisivät. Vähemmästäkin vittuuntuu. Kadunvarsimainonta on iät ja ajat vanha juttu, mutta se on lähtenyt lapasesta oikein huolella. Katsokaa ympärillenne. Mainoksia on joka puolella siis aivan vitusti. Esim. yhden metrovaunun sisällä on keskimäärin 35 mainosta.
Samaan aikaan kaupunki pitää yllä nollatoleranssilinjaa graffiteissa, tageissa ja liimatuissa tarroissa. Kiinni jääneen katutaiteilijan koti tutkitaan ja rikolinen istuu kopissa päiviä rikoksistaan. Putkasta pääsee ulos tietysti vain kuulusteltavaksi. Usein pidätetty henkilö on itsekin veronmaksaja. Joka on siis osaltaan osallistunut julkisen tilan ylläpitoon, rakentamiseen ja hallinnointiin. Kyllä. Tiedän, ettei katukuvaa sovi sotkea kaikennäköisillä töherryksillä tai lappusilla mielin määrin. Koko kaupunkikuvahan siitä kärsii, turismista puhumattakaan. Jos joka paikka olisi täynnä jotain sotkua, eihän kaupunkia sietäisi katsella! Mutta hetkinen... Niinhän on juuri nyt päässyt käymään! Näitä töhrijöitä tai tuhertajia ei tietenkään saateta vastuuseen, koska heillä on rahaa maksaa. Kun nuori taiteilija saattaa saada taiteestaan tuomioksi vankeutta sekä käytännössä ikuisen ulosottohelvetin, mainostaja voi täyttää julkista tilaa niin pitkälle kuin kukkarossa riittää rahaa. Taas kerran olemme pisteessä, missä kohtaavat arvot vastaan markkinat. Ja arvatkaa mitä? Markkinat voittivat.
Vartiointiyhtiö FPS on saanut rahaa Stop Töhryt -kampanjalta yli 6,5 miljoonaa euroa vuodesta 1998 lähtien. Se on helvetillinen määrä rahaa töhryjen poistamiseen. Vartijoiden on väitetty (ja nyt myös todistettu) pahoinpidelleen asiakkaitaan sekä käyttäytyneen muutenkin sopimattomasti kiinniottotilanteissa.
Nuorisotyöntekijöiden yleisessä tiedossa ollut fakta on, että tuon yli 6,5 miljoonan euron kanavoiminen perinteiseen nuorisotyöhön saavuttaisi huomattavasti parempia tuloksia, puhumattakaan organisoidusti koristelluista julkisista tiloista.
Olenko ainoa, joka näkee tässä mitään ristiriitaa? Jos siis maksan kaupungille tarpeeksi rahaa, voin töhriä ja sotkea ympäristöä mielin määrin. Jos olen köyhä, saan tarrojen liimaamisesta syytteen ja loman putkan lattialla.
Music Televisionin luvattomasta tarrakampanjasta ei tullut minkäänlaisia seurauksia.
Nuori kaveri liimasi tarroja, joissa oli teksti "Let me love". Tästä seurasi pidätys, kotietsintä ja oikeudenkäynti.
Loppuun ilmoitusluontoinen asia: En aio maksaa matkalippua metroon mennessäni. Helsingin Sanomien koko metrovaunun kokoinen mainos maksakoon matkani.
On täysin selvää, että mainostilasta on maksettava. "Töhrimisen" täytyy olla kiellettyä juuri tästä syystä. Miltäköhän Helsinki näyttäisi, jos firmat saisivat oman päänsä mukaan mainostaa missä haluavat, ilmaiseksi? Otit kyllä hyvin esille pointin siitä miksi "julkisissa" mainostetaan. Ottaahan se päähän, että maksat lipustasi(nykyään sekin on niin helvetin kallista) ja joudut tuijottamaan mainoksia. Nykyäänhän ne yrittää sumplia dösiin taulunäyttöjä joissa pyörii mainoksia(niitä on jo jonkun verran). Sama vedätyshän on elokuvateattereissa. Haluaako joku tosiaan katsoa 15 minuuttia mainoksia ihan huvikseen? Uusista elokuvista saa kyllä tietoa nykyään vaikka netistä. Kuullostaa kyllä mielestäni aika kohtuuttomalta maksaa elokuvalipusta 11 euroa (miettikää tuotakin hintaa?!?!?) ja ottaa vastaan mainoksia väkisin.
lauantaina, marraskuuta 25, 2006
Kuinka kauan Stenkka meinaa ajella ilmaiseksi metrolla, jos kukaan muukaan ei lippua maksa? Vai onko se vain lökäpöksy-töhertelijöiden (joita Stenkka kutsuu taiteilijoiksi) erityisoikeus?
torstaina, joulukuuta 14, 2006
Matkaliput ovat liian kalliita ja joutuu katselemaan mainoksia, mutta mielummin maksan 2.20e per matka ja katson Mars patukoiden kuvia kuin maksan 10e per matka ja katson metron oransseja seiniä.
Mainokset kasvattavat yritysten myyntiä. Hyvin menestyvä yritys voi työllistää kansaa ja maksaa veroja valtion kassaan.
sunnuntai, joulukuuta 31, 2006
Kuinka kauan Stenkka meinaa ajella ilmaiseksi metrolla, jos kukaan muukaan ei lippua maksa? Vai onko se vain lökäpöksy-töhertelijöiden (joita Stenkka kutsuu taiteilijoiksi) erityisoikeus?
Kuinka niin ilmaiseksi itse ymmärrän Stenkan kanna varsin hyvin jos on jo maksanyt siitä vitun metrokokoisesta mainoksesta
keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
Tällaista kurittomuutta julkisten kulkuvälineiden suhteen ei katseltaisi hetkeäkään marxilais-leniniläisessä yhteiskunnassa. Joten ilmeisesti kommunismissa on myös hyviä puolia. Siperia opettaa kunnioittamaan yhteistä omaisuutta!
maanantaina, tammikuuta 08, 2007
Julkisten tilojen käyttäminen markkinavoimien edesauttamiseksi on todellakin lähtenyt käsistä kuin se kuuluisa mopo, siinä olet osunut varsin oikeaan. Voisit kuitenkin ottaa huomioon sen, että rakennuksen/tilan todellinen omistaja/hallinnoija loppupelissä päättää, saako mainoksia tuoda kyseisiin tiloihin. Ja sama pätee muuallakin kuin kaupungissa, katsopa matkalla maaseudulle peltojen pieliä ja teiden varsia. Tuskin Kesko saa täräyttää maanviljelijä Rahikaisen pellolle sitä valtavaa Citymarket -mainoskylttiään ilman Rahikaisen lupaa. Mitkä siis ovat aseesi julkisten tilojen (joihin myös kai Rahikaisen pellon voi laskea, se kun näkyy valtakunnalliselle maantielle) markkinoinninedistämisen käytön rajoittamiseksi?
Mitä taas tulee tuohon toiseen mainitsemaasi ryhmään, itse pidän kaikenmaailman spraymaalilla läträäviä ja textmarkeilla söhrääviä "taiteilijoita" lähinnä idiootteina. Nämä "taiteilijat" ottavat erivapauksia kaikista muista julkisen tilan käyttäjistä poiketen, ja aiheuttavat lähinnä mielipahaa meille vähemmän "katuestetiikkaa" ymmärtäville. Hyvä esimerkki löytyy Nervanderinkatu 12:sta seinältä. Kaunis vanha vihreä rakennus on juuri saanut jonkun "taiteilijan" textmarkerista kylkeensä. Olisin potkaissut perseelle, jos olisin nähnyt. Ottaa aivoon tuollainen toisen ihmisen työn epäkunnioitus, sillä raksaäijäkin osaa olla ylpeä työnsä jäljestä, vaikkei sitä kerrostaloa itse omistaisi tai siinä edes asuisi. Puhuit myös Bassoradiossa jotain sananvapauden rajoittamisesta kun tällainen töhryharrastus kielletään, mutta mielestäni osut todella harhaan, jos toisen ihmisen työn sabotointi on mielestäsi sananvapauden edistämistä.
Onnea vaalitaistolle.
perjantaina, helmikuuta 09, 2007
Turha kaupungin on valittaa "töhryistä" laittomissa paikoissa, kun ei edes anneta mahdollisuutta tehdä niitä laillisesti... Ja kyllä hyvin tehty piissi on hienompaa katsottavaa kuin mainos.
keskiviikkona, elokuuta 13, 2008