Foorumin käyttäjä/moderaattori Janne on kirjoittanut tanakkaa tavaraa keskustelun ryydittämiseksi:

Näin vapaan markkinatalouden tulisi toimia: Ihmiset ovat vapaita etsimään menestystä parhaaksi näkemällään tavalla, ja ahkerimmat ja yhteiskunnan kannalta arvokkaimmat jäsenet palkitaan parhaalla tulotasolla ja omaisuudella. Tässä järjestelmässä tosin on yksi karkea virhe: Se ei tarjoa kaikille samoja lähtökohtia tämän menestyksen saavuttamiseen. Menestyminen markkinataloudessa riippuu lähes yksinomaan siitä kuinka paljon sinulla JO on varallisuutta. Silloin kun pääoma on yksityisesti omistettu, yksilön mahdollisuudet opiskella, työskennellä ja ansaita vaurautta on suoraan sidottu siihen kuinka paljon vaurautta hänellä on. Tätä virhettä ei muutamilla opiskelustipendeillä korvata.

Vaurauden tuottamiseen tarvitaan pääomaa, ja mikäli yksilöllä ei tätä tarvittavaa pääomaa itsellään ole, huomaa hän olevansa hyvin nopeasti niiden armoilla joilla tätä pääomaa on. Samalla heillä joilla nämä resurssit on kunnossa, voivat tehdä lisää ja lisää vaurautta, ja ennen pitkää lähes kaikki pääoma päätyy muutamien käsiin. Tästä johtuen kaikilla muilla ei ole mitään muuta pääomaa, jota myydä paitsi oma työpanoksensa, ja tämä heidän on pakko myydä kapitalisteille (siis tyypeille, jotka kontrolloi suurinta osaa tuotantotarpeista) elääkseen.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa sekavalta ja monimutkaiselta, mutta itse asiassa pointti on hyvinkin yksinkertainen. Otetaan yksinkertaisena esimerkkinä jokin megakorporaatio, vaikkapa Nike. Nikellä on paljon ylimääräistä rahaa, jonka se voi sijoittaa uusiin kenkätehtaisiin (halpatyömaissa, tietysti), ostaa uusia mainoksia, ja sitä kautta myydä lisää kenkiä ja taas saada lisää rahaa investointeihin. Köyhällä on sen sijaan hädin tuskin rahaa perustaa limukiskaa. Ja vaikka olisikin, mitä luultavimmin se ajettaisiin konkurssiin nopeasti jonkin ison yrityksen puolesta, yrityksen jolla on enemmän rahaa laitta mainontaan, jne,jne.

Todennäköisesti tämä köyhä päätyy kuitenkin työskentelemään tälle isolle yritykselle, ja siten taas ansaitsemaan leipänsä työllään. Ja työskentely megayritykselle taas lisää sen valtaa; koska vaikka se maksaa työntekijälle palkkaa, varmaa on se, ettei se koskaan tule maksamaan täyttä hintaa panoksesta. Vain siten nämä korporaatiot tekevät tuhottomia voittoja. Sanotaan että työskentelet tehtaassa, jossa valmistat koneen osia 1000 euron arvosta päivässä, luultavimmin sinulle maksetaan noin 100 euroa työpanoksestasi samalta päivältä. Tämähän taas tarkoittaa sitä, että joku rahastaa panoksellasi. Ja mitä kauemmin he tekevät sitä, sitä enemmän pääomaa ja mahdollisuuksia heillä on. SINUN KUSTANNUKSELLASI.


Miten tämä sitten vaikuttaa perusjäbään?

SE tarkoittaa sitä, että sinun aikasi ja luova energiasi ostetaan sulta, mikä ei edes ole pahinta tässä järjestelmässä. Silloin kun ainoa tapa selvitä on myydä oma työpanoksesi, sinut pakotetaan myymään elämäsi paloissa elääksesi. Ihmiset päätyvät kuluttamaan elämänsä tehdessään sitä mistä heille maksetaan eniten sen sijaan että tekisivät sitä mitä he oikeasti haluavat tehdä. Vaihdetaan unelmat palkkaan ja vapaus toimia materiaaliseen omistamiseen. "Vapaa-ajalla" sitten voimme ostaa tienaamillamme rahoilla tavaraa jota emme tarvitse (eli tienaamamme rahat palaavat niihin taskuihin mistä ne ovat tulleetkin); mutta ainoa asia mitä emme koskaan voi ostaa takaisin, on työhön kuluttamamme aika. Se osa elämästämme on lopullisesti mennyt ja eikä siitä jää mitään paitsi laskut jotka voimme maksaa. Loppujen lopuksi ihminen alkaa ajatella omaa luomiskykyään ja työpanosta kuten ne olisivat oman kontrollimme ulkopuolella, ja ihmisen rooliksi jää ainoastaan "rentoutuminen" (työstä palautuminen), ja kurja tiedostaminen siitä, että teet sitä mitä sinun käsketään, ennen kuin sitä mitä oikeasti haluaisit. Toimiminen omatoimisesti tai omien päämääriesi tavoittelu ei enää ole normaalia ajattelua, paitsi silloin kun kyseessä on "vapaa-aikasi" tai harrastuksesi.

Totta, on ihmisiä joille maksetaan juuri siitä työstä mitä he ovat aina halunneet tehdä, mutta kuinka monta tällaista ihmistä kuulu esimerkiksi sinun lähipiiriisi? Tuskin kovin montaa. Nämä harvat onnekkaat yksilöt nostetaan esille osoittamaan kuinka hyvin tämä järjestelmä toimii ja meidät kaikki muut ruoskitaan työskentelemään entistä kovemmin ja kovemmin, jotta jonain päivänä mekin voisimme olla niitä onnekkaita. Kylmä totuus on kuitenkin se, että kiinnostavia töitä ei vain ole tarpeeksi, lähellekään.

Kaikki eivät voi olla rokkistaroja tai sarjakuvapiirtäjiä. Jonkun on joka tapauksessa työskenneltävä tehtaassa tuottaakseen ne musiikkilevyt tai sanomalehtipaperit. Ja jos sinusta ei tule seuraavaa Beatlesia tai Walt Disneyta, sen on pakko johtua siitä ettet yksinkertaisesti ole työskennellyt tarpeeksi kovasti päämääriesi eteen, eli se on sinun omaa syytäsi, että tylsistyt kuoliaaksi siihen paperikoneeseen nojaten. Mutta hetkinen, eihän se ollut sinun ideasi, että jokaista koripalloilijaa kohtaan pitää olla tuhat kengänvalmistajaa. Jos mistään, niin sinua voidaan syyttää ainoastaan siitä, että olet hyväksynyt tilanteen joka on kannaltasi kehno.

Sen sijaan, että kilpailemme toisiamme vastaan yhteiskuntahierarkiassa saadaksemme "paremman" työpaikan, tai sitä lottovoittoa odotellessamme, meidän pitäisi miettiä miten olisi mahdollista kaikkien meidän tehdä sellaista työtä josta pidämme. Vaikka olisitkin se onnellinen, joka on syntynyt kultalusikka hanurissa, tai päässyt kiipeämään yhteiskunnan tikkailla asemaan, jossa voit oikeasti nauttia elämästäsi, mitä niistä tuhansista ja taas tuhansista jotka eivät onnistuneet? Onko sinun etusi mukaista elää maailmassa, joka on täynnä ihmisiä joiden unelmat eivät ole täyttyneet, tai ihmisiä jotka eivät koskaan saaneet edes mahdollisuutta niiden täyttämiseen?