Asennemusaa
Kun keskustelu loppuu, väkivallan riski kasvaa.
Tuomitsevan linjan valitseminen estää muiden vaihtoehtojen näkemisen ja tuomion myötä asia on loppuun käsitelty.
"Tuo on erilaista, minä en ainakaan tuollaista niele. Kuka tuota tekeekin, on VÄÄRÄSSÄ."
Niinkin harmiton ja tyhjänpäiväinen asia kuin musiikki saattaa peilata ihmisten ajattelumaailmaa ehkä enemmän kuin haluaisimmekaan. Moni maailmaa syleilevä hippi menettää pelimerkkiensä hallinnan välittömästi kuullessaan "pelimiesräppiä", tai vapaata markkinataloutta kannattava liikemies saan niskavillansa permikselle kantaaottavan räbäytyksen soidessa. Sama pätee tietenkin muihinkin genreihin, mutta käytettäköön räppiä tässä esimerkkinä, ilmeisistä syistä.
Kuten ajatteleva ihminen huomaa, molemmissa ylläolevissa esimerkeissä piilee paradoksi. Kun sananvapautta viimeiseen asti puolustava vasuri/anarkomarko/hippi tuomitsee yrittäjäräpin alimpaan helvettiin, hän toimii periaatteitaan vastaan. Sananvapaus kun täytyy oikeuttaa silloinkin, kun se ei satu itseään miellyttämään. Samoin kapitalismia hehkuttava hainevätukka ruikuttaa täysin turhaan vasemmistolaisesta räpistä. Jos se kerran menee kaupaksi, niin eikö se silloin ole todiste markkinoiden Näkymättömän Käden toimivuudesta?
Ainoa ihmisryhmä, joka voi hyvällä omallatunnolla tuomita tai kieltää valitsemansa bändin tai genren, on fasismin kannattajat. En nyt ota kantaa fasismiin ajattelun laiskuutena tai yksinkertaisena lokerointina, nyt kirjoitan musiikista.
No nyt joku saatanan pissis (tai vielä pahempaa, 28-vuotias ikiteini) vinkuu siellä: "Ei musiikki ole tyhjänpäiväistä, mä en vois elää ilman musaaaa! Äää! Äää! Äää!"
Musiikin ja viihteen ylikorostuminen yhteiskunnassa kertoo monesta asiasta. Mun mielestä elämän täytyy olla aivan järjettömän tyhjää, jos vahvoja tunteita herättää käyttöviihde. Tietenkin Salkkareiden käänteistä, räppilevyistä tai Mannerheim-animaatioista saa keskustella, mutta suurten tunnelatausten liittäminen siihen on vain... huvittavaa.
Kahta työtä puskeva yksinhuoltajaäitiä ei varmaankaan kiinnosta vittuakaan, jos menet pitkän päivän päätteeksi kyselemään siltä, kumpi on nyt sitten parempaa: Fintelligens vai Julma-Henri?
Yksinhuoltajaäidillä on tärkeämpiäkin ongelmia, kuten laskut, pyykit, lasten hyvinvointi ja harrastukset, kauppareissu ja yritys elää omaa elämää. Karrikoiden voisi sanoa, että musiikkinörtteily kertoo vain epätoivoisesta identiteettihakuisuudesta ulkoisten tunnusmerkkien keinoin. Tai mikä pahempaa, se saattaa kertoa yksinkertaisesti vitun tyhjästä elämästä. Itse tunnen henkilökohtaisesti aikuisia ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti siedä muuta musiikkia, kuin omasta hyllystä löytämäänsä. "Vääränlaisen" musiikin soidessa he tuntevat olonsa epämukavaksi ja arvostelevat suureen ääneen musiikin paskuutta, vieden kuuntelunautinnon niiltäkin, jotka nyt sattuisivat musiikista pitämään. Oma identiteetti on rakennettu huolellisesti pukeutumista, mielipiteitä ja musiikkia myöten, ette nyt perkele tee siihen säröjä soittamalla mun imagoon sopimatonta musaa! Mä menen lavalle esiintymään tietyllä asenteella, joillain ihmisillä on stagelookki päällä ympäri vuorokauden. Samat ihmiset suorastaan tyrmistyvät siitä, että "Steen1 feattaa Cheekin levyllä! Nyt se on vittu myynyt sielunsa! Senhän kuuluisi vihata Cheekkiä! VIHATA!"
SIIS IHAN VITUN AIKUISTEN OIKEASTI, KETÄ VITTU KIINNOSTAA! 2000 LASTA ON KUOLLUT JANOON TÄTÄ BLOGIA VÄSÄTESSÄ. YKS CHEEKKI EI SIINÄ TUNNU MISSÄÄN.
Suurin kynnys musiikissa ei lienekään ei ole itse musiikki, vaan arvomaailmojen yhteensopivuus. Kun suomea ymmärtämättömälle soitetaan nyt vaikka esimerkkibändejä (Fintelligens ja Julma-Henri), on siinä ja siinä, kummasta musiikista he pitävät enemmän. Vasta biisien sisällön avaaminen saattaa tehdä vahvemman jaon bändien välille. Ja tässä päästäänkin suvaitsevuuden alkulähteille: Siedämmekö muita mielipiteitä, kuin omamme? Onko musiikki meille vain halua adaptoitua johonkin auktoriteettiin, joka nyt sattuu tässä tapauksessa olemaan laulaja? Tekeekö asennemusa susta asennejätkän? Saako Julma-Henrin tai Fintelligensin tekstit irroittaa musiikista ja käyttää niitä elämänfilosofiana?
Hyväksymmekö naisten esineellistämisen, väkivallan suuremman hyvän vuoksi, vähemmistöjen halveksimisen vai päihdeongelmat? vai kuuntelemmeko musiikkia puhtaasti irroittautuaksemme arjesta ja viihtyäksemme?
Kuuntelemamme musiikki kertoo meistä enemmän kuin haluaisimmekaan.
Hyvää "kevättä." Ei tää talvi lopu koskaan.
- Steen1 :: 8:25 ap.
"Mun mielestä elämän täytyy olla aivan järjettömän tyhjää, jos vahvoja tunteita herättää käyttöviihde."
Eikö tämä nyt ole aikalailla ylimielinen näkökulma? Itsehän teet käyttöviihdettä, teet levyjä ja kirjoitat kirjoja, olet jopa ottanut osaa tv-sarjan tekemiseen kaupallisella kanavalla? En ymmärrä, miksi dumaat musiikista älyttömiä kiksejä saavat.
torstaina, huhtikuuta 02, 2009
"Hyväksymmekö naisten esineellistämisen...?"
Piti nyt tarttua tällaiseen seikkaan, joka omasta mielestäni on jollain asteella tärkeä pointti. Olet naisten esineellistämistä vastaan. Samalla puolustat yhteistyötäsi Cheekin kanssa. Itse näen nimenomaan Cheekin edustaman pelimiesräpin yhtenä suurimmista syistä siihen, että nuoret tytöt tekevät itsestään kinkkuja ja tyrkyttävät itseään vitun pornontäyteisinä tissipareina, näin ollen itse esineellistäen itseään. Hyväksyen Cheekin tuottaman kaman, hyväksyt myös sen ilmeiset seuraukset.
Tiedän, tartuin nyt erittäin yksittäisen seikkaan mutta mielestäni kirjoituksesi sisältöön kuuluvaksi.
torstaina, huhtikuuta 02, 2009
No niin.
En TIETENKÄÄN hyväksy naisten esineellistämistä, kunnioitan mielipiteenvapautta. Ei ketään varmaankaan pakoteta kuuntelemaan musiikkia, se on tietoinen valinta. Yksi suomiräppäri ei vielä tee tytöistä huoria, kyse on koko teollisesta viihdekompleksista. Jos aidosti uskot kirjoittamaasi, sun tulisi tuolloin kieltää Cheekin lisäksi myös suuri osa muustakin musiikista, tv ja elokuvat. Puhumattakaan vaate-meikki-ym kauneusteollisuudesta.
Joo, tiedän tekeväni käyttöviihdettä, koen itse asiassa olevani alan ammattilainen. Siksi juuri koen olevani hyvinkin pätevä kirjoittamaan aiheesta. En dumaa "musiikista älyttömiä kiksejä" saavia ihmisiä, yritän nyt tässä blogissa kertoa, että kaikilla on lupa saada kiksejä siitä mistä haluavat. Se oli ikäänkuin homman pointti.
torstaina, huhtikuuta 02, 2009
"Sananvapaus kun täytyy oikeuttaa silloinkin, kun se ei satu itseään miellyttämään."
Niimpä. Tuomitseminen ja sananvapauden rajoittaminen ovat eri asioita, ja tuomitseminen ei (vielä) johda sananvapauden rajoittamiseen. Tän takia blogisi ampuu huti, sillä "yrittäjäräpin alimpaan helvettiin" tuomitseminen ei ole sananvapauden rajoittamista, vaan tuomitseminen kuuluu sananvapauteen. Ironisesti haluat kuitenkin suojella sananvapautta juuri rajoittamalla sitä.
"Musiikin ja viihteen ylikorostuminen yhteiskunnassa kertoo monesta asiasta. Mun mielestä elämän täytyy olla aivan järjettömän tyhjää, jos vahvoja tunteita herättää käyttöviihde. Tietenkin Salkkareiden käänteistä, räppilevyistä tai Mannerheim-animaatioista saa keskustella, mutta suurten tunnelatausten liittäminen siihen on vain... huvittavaa."
Ironiaa taas. Jos käyttöviihde herättää vahvoja tunteita niin silloin elämä ei ole tyhjää, päinvastoin. Toki ymmärrän ylimielisyytesi tämän suhteen, koska käyttöviihteellä elämänsä täyttäminen ei ehkä tunnu kaikkein autenttisimmalta puuhalta. Minä taas en näe mitään merkittävää eroa käyttöviihteen ja muiden mahdollisten elämän sisältöjen välillä.
Lisäksi suurten tunteiden näyttäminen on aina naurettavaa. Kyllä me länsimaalaiset valkoiset miehet osaamme riskihallita tunteitamme!
Lisää ironiaa. Kun mielestäsi musiikkia ei saisi tuomita mielipiteenvapauden takia, niin heti perään halveksut pissiksiä, ikiteinejä ja luultavasti myös teollisen viihdekompleksin synnyttämiä huoriakin. Tuomita ei saa, mutta halveksua saa. Vai liittykö tuomitsemiskieltosi vain musiikkiin, muttei ihmisiin?
"Onko musiikki meille vain halua adaptoitua johonkin auktoriteettiin, joka nyt sattuu tässä tapauksessa olemaan laulaja?"
Ironiaa vielä kerran. Tiedät olevasi juuri tällainen auktoriteetti. Oletko miettinyt sitä, että miten totalitarisoiva olet itsekkin loppujen lopuksi, siis ihan tässä blogissa. Tämä ei ole paha asia sinänsä, mutta ehkä se herättää ajatuksia.
"Karrikoiden voisi sanoa, että musiikkinörtteily kertoo vain epätoivoisesta identiteettihakuisuudesta ulkoisten tunnusmerkkien keinoin."
En ymmärrä miten musiikkinörtteily olisi sen epätoivosempaa kuin mikään muukaan nykypäiväinen identiteetin rakentelu.
torstaina, huhtikuuta 02, 2009
Hyvä Keskiluokka G:
Hyvä postaus, koitan vastata:
Allekirjoitan huonon sanavalinnan "tuomitsemisen" kohdalla, mutta luitko ylläolevan tekstin:
"Tuomitsevan linjan valitseminen estää muiden vaihtoehtojen näkemisen ja tuomion myötä asia on loppuun käsitelty."
Tuota lähinnä ajoin takaa.
Ja elämän täyttämiselle soisin edelleen hieman mielekkäämpää sisältöä, kuin viihde tai "taide."
Näin kolmen lapsen isänä sisällön valitseminen lasten ja Rata-Äänitteen välillä lienee aika selvää. En myöskään TUOMITSE ihmisiä, jotka saavat kiksejä käyttöviihteestä, olen huolissani (ja turhautunut)jengistä, jotka tuntuvat saavan kiksejä ja tarkoitusta elämälleen about AINOASTAAN käyttöviihteestä.
Enkä todellakaan ole kieltämässä täällä mitään, mulla ei ole siihen valtaa...vielä.
Lähdet siis olettamuksessta, että kun kirjoitan blogin suvaitsevaisuuden puolesta, mun tulisi aloittaa kokonaan uusi aikakusi, jolloin kirjoitan vain poliittisesti äärikorrektia tekstiä ja tarkastuttaisin sen viel JSN:lla ennen julkaisua?
Mun kulmasta nähden nyt tartutaan olkiukkoihin, tai vaihtoehtoisesti luetaan blogia hieman turhan pinnoissa.
Sanot, että olen juuri sellainen auktoriteetti, johon joku saattaisi adaptoitua... Jep, sehän tässä on huolestuttanut jo aikoja sitten. Olen joskus kirjoittanut aiheesta biisinkin, "Mun fanit on typeriä sikoja", ring any bells?
Totalitarisoiva? Nyt kaipaan perusteita. Jos kirjoitan puolustuspuheenvuoron suvaitsevaisuuden puolesta, se ei tarkoita välttämättä kaikkea sitä, mitä rivien välistä luet. Avaa hieman väitettäsi, ehkä ymmärrän sen sitten paremmin.
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
"Tuomitsevan linjan valitseminen estää muiden vaihtoehtojen näkemisen ja tuomion myötä asia on loppuun käsitelty."
Joo, huomasin tän, ja ois pitänyt tarttuu oikeastaan suoraan tähän. Siis tottahan tuo koko lause on, ei siinä mitään. Minusta demokratiaan kuuluu myös mahdollisuus ihan täydellisesti tuomita jokin ajatus, kun taas sananvapautta pidän keinona puhua tai esittää ajatuksiaan ihan miten ihmiset haluavat. Tästä hyvänä esimerkkinä Hollannin pedaripuolue, mielestäni heitä pitäisi suorastaan kannustaa ajamaan "lapsiystävällistä" politiikkaansa läpi ja samaan aikaan tuomita sen sisältö.
Meillä saattaa olla myös "kommunikaatio-ongelma", joka synnytti väärinkäsityksen. Ehkä puhun tuomitsemisesta ei-hyväksymisenä ja sinä puhut tuomitsemisesta henkisenä väkivaltana ja tukahduttavana toimintana. Toisaalta nämä tuntuvat olevan aivan sama asia.
Ihmisten tuomitseminen ja totalitarisointi -läppä lähti lähinnä siitä halveksunnasta, mitä osoitit pissiksiä ja ikiteinejä kohtaan. Tässä ei (välttämättä) ole mitään väärää, mutta halveksunta on käytännössä minulle melkein sama asia kuin tuomitseminen (tai ei-hyväksyminen), sillä yleensä tuomitseminen edellyttää halveksuntaa. Juuri halveksunnasta on kyse vihaajien ja muiden umpimielisten kohdalla. Tuomitseminen tuntuu hieman liian voimakkaalta sanalta, mutta et ainakaan toivo tällaisten ihmisten määrän lisääntyvän. Siis ikään kuin haluisit teinien ja huorien olevan jotain muuta, jotain sinua miellyttävämpää, jotain maailmankuvasi mukaisesti toivottavaa. Mutta kuten sanoin, ei tässä (ehkä) mitään vikaa ole.
Niin, ja minä luin blogisi ihan pinnoissa. Parempi kuitenkin niin, ettet kirjoittanut poliittisesti korrektisti jne., sittenhän en olisi voinut tarttua joka kohtaan.
Esimerkiksi jos kaikille näille vihaajille ja musiikin tuomitsijoille annettaisiin mahdollisuus täysin lailla kieltää tai sallia paskamusiikki, olisivatko esim. hipit bännänneet pelimiesräpin, vai olisiko heillä ollut moraalista selkärankaa antaa moisen musiikin olla rauhassa? Ymmärrän, että usein tuomitsijat eivät ole tuomittujen sananvapauden tai muiden perusoikeuksien puolustelijoita. Tämä oikeastaan vaikuttaa olevan pääpointtisi, mutta halusin silti tarttua kirjaimellisuuksiin.
Käyttöviihteellä elämänsä täyttäminen ei hirveän paljon huoleta minua, vaan pikemminkin viihdeannostusten koon ja nopeuden kasvu niin kuin huumeita käyttäessä. Kuitenkin ongelma on muualla, ja käyttöviihde tarjoaa vain väliaikaista helpotusta.
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
Olen osittain samaa mieltä kanssasi, varsinkin nyt tässä "pedaripuolue"-hässäkässä. En kuitenkaan pohtinut blogissa, mikä on paras vaihtoehto demokratialle, vaan pikemminkin yksilölle. Ilman muuta ihmisellä on lupa tuomita ja olla halutessaan minkälainen äääliö tahansa, mutta se ei ole blogin pointti. Pointti on se, onko musiikin tuomitsemisesta kertakaikkiaan mitään hyötyä?
Vapaalla yksilöllä on täysi oikeus olla pitämättä melkein kaikesta, mistä ei halua pitää. Meitä sitoo vain oppi-ja maanpuolustusvelvollisuus.
Lainus Bassosta:
"Ehkä musiikin "vihaamisen" sijasta kannattaa miettiä, miksi vihaa kyseistä bändiä/artistia/biisiä. Vihaako musiikkia musiikin vuoksi, vai niiden arvojen, jota se edustaa? Jos kuulija kokee, että esim. Elastisen musiikki edustaisi epätasa-arvoa ja valtamedian aivottomuutta, kannattaa kiinnittää kiinnostus siihen. Tuolloin Elastinen olisi seuraus, ei syy. Ei Elastinen (käytän nyt fiktiivisenä esimerkkinä) ole luonut aivotonta valtamediaa, vaan aivoton valtamedia on luonut viitekehyksen siitä hyötyville artisteille."
"Pissikset ja ikiteinit" mainitsin semisarkastisessa sävyssä, niinkuin kunnon suomiräppinörtin kuuluu. Niihin ei ollut tarkoitus sisällyttää mitään erityistä tunnelatausta. Mä uskon yksilön -ja valinnanvapauteen sen ilmeisistä puutteista huolimatta. Jos joku valitsee olla "pissis" tai "prostituoitu", kuka minä olen sitä oikeasti kieltämään? Varmasti kaikki meistä haluaisi, että maailma toimisi paremmin omien toiveiden mukaan. Ongelmia syntyy vasta siinä vaiheessa, kun odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Tai toisaalta ongelmat alkaa kyvyttömyydestä käsitellä odotusten ja todellisuuden välistä suhdetta.
Lopputekstissä olemmekin sitten pääpiirteittäin samoilla linjoilla, joten ei siitä sitten sen enempää.
Kiitos viestistä, tää on pitkästä aikaa taas kivaa. Pitäis alkaa bloggaamaan enemmänkin.
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
Ajattelinpa hieman ihmetellä, tai ennemminkin mielenkiinnolla pureutua, tuohon "käyttöviihde"-läppään. Esimerkiksi sun levyt saattaa olla jollekulle tuota nimenomaista käyttöviihdettä, mulle taas harvinaisen vilpittömän oloista "tilitystä". Saat rauhassa morkata tuota äskeistä sananvalintaa. Mua kiehtoo sun musiikissa juuri tuo tapa huutaa sanottava maailmalle. Koen sen hyvinkin aitona kamana. Aito kama, mitä sen sitten onkin, monelle erilaista kamaa. Mutta homman pointti on se, että sama lätty on toiselle vain viihdettä jonkin Seiskan tapaan, toiselle "a breath of fresh air", kuten amerikkalainen sanoisi.
Eli summa summarum: ei ole olemassa jotain määriteltävää, eksaktia käyttöviihdettä, on vain erilaisia katsantokantoja. Toki tämä määritelmä ei mikään sataprosenttisen tiivis, ihmettelisin nimittäin jos joku saisi aidosti sykähdyttäviä kiksejä jostain Gimmelistä. Oh, so 2002. Ehkä tämä kertoo jotakin, mustakin.
Henkilökohtaisesti niputan sun musiikin samaan kantaaottavaan kategoriaan esim. Tom Morellon soolojuttujen ja RATM:n kanssa. Jos ja kun tekstit ovat Painavaa asiaa, miten pitää sellaista kamaa käyttöviihteenä? On ihmisten aliarvioimista todeta, että levyt ja muut alustat pitävät sisällään vain käyttöviihdettä. Ja että kiksien saaminen niistä kertoo elämän tyhjyydestä.
Suurin osa mun tsekkaamasta musiikista, elävästä kuvasta tms., on sisältötasolla skeidaa. En saa Madventures-sarjasta mitään sen suurempia kiksejä, mutta kyllä se viihteestä menee. Sitten on Salaliittoteoria ja muut levyt, joiden kansivihkot notkuvat tekstin alla. Ne nousee viihteen yläpuolelle. Ne on asiaa.
Kaulustakit on viihdettä, Alone without you taasen ei.
On terminologista väkivaltaa nimittää vaikkapa musiikkia yksiselitteisesti käyttöviihteeksi. Sulle se saattaa sitä olla, mutta ainakaan allekirjoittaneelle ei. Tai no, 99% on, mutta se 1% ei. Vähemmistöt kunniaan.
perjantaina, huhtikuuta 03, 2009
Kiitos viestistä.
Miten esim. mun musa ei olisi käyttöviihdettä? Ei se ainakaan oppimateriaalia ole.
Vaikka musiikki olisi tiedostavaa, se ei kuitenkaan tee siitä muuta kuin viihdettä. Se ei kuitenkaan tarkoita sen olevan huono asia. Itse olen monien räppilevyjen -tai biisien ansiosta marssinut kirjakauppaan ja ostanut aihetta sivuavaa kirjallisuutta. Musiikki voi siis edistää tietoisuutta, mutta ei se vie siltikään pois sen viihdearvoa.
lauantaina, huhtikuuta 04, 2009
Ehkäpä pointti onkin se, että musiikki, kirjallisuus, elokuvat ja ties mitkä digitaaliset sovellukset, ovat perusolettamaltaan vain viihdettä. Jokin saa osan kamasta nousemaan pinnan ylle ja se jokin saattaa johdattaa hyvinkin erilaisiin toimiin. Niin kuin itse sanoit, on tullut vastaan matskua joka saattaa saada talsimaan Stoaan hakemaan hyllystä vaikkapa Marxin Pääoman. Tämä siis päästä heitettynä esimerkkinä omasta elämästäni. Koen kaman, joka innostaa tutkimaan asioita sen kiiltokuvapinnankin alta, suuremmaksi asiaksi kuin pelkän viihteen. Tästä oltaneen eri mieltä, eikä siinä mitään - vapaus olla eri mieltä on helvetin hieno asia.
Mä tutustuin sun musiikkituotantoosi lukemalla steen1.comista Salaliittoteorian lyriikoita. Ajattelin että vittu, mitä vittua, kerrankin jotain muuta kuin sitä tavallista bling bling -paskaa, mitä musa on täynnä, oli genre sitten mikä tahansa. Lyriikat potki suoraan munille ja mä säntäsin duunin jälkeen suoraan levykauppaan. Viihdettä, joo, mut pitkään aikaan jotain mikä ei mennyt korvasta ulos, toisesta sisään. Se vilpittömyys kosketti. Tai sitten olet oscartason näyttelijä.
Mä itse asiassa erottelisin musiikin ja lyriikat. Esimerkiksi suuresti diggailemani Nightwatchmanin musiikki on ihan perusbulkkiviihdettä, mutta kun ukko laittaa peesiin sanat mitkä kylmää, ollaan asioiden alkulähteellä. Ehkä tässä on se ero. Gimmel oli puhdasta viihdettä, siinä ei ollut sanoja. Seuraavan muijan etsiminen ei oikein vakuuttavasta aiheesta mennyt.
Jep, nyt Länkkäriin.
lauantaina, huhtikuuta 04, 2009
ilman käyttöohjeita ei voi käyttää ees koko tv.tä.mutta onneksi osaan jotakin ilman ohjeita.nimittäin-...
lauantaina, huhtikuuta 11, 2009
Monelle ilman ystävää elävälle musiikki voi olla se ainoa lohtu. Tai mikä hyvänsä "käyttöviihde", sen puoleen. Enhän minäkään kaikesta musiikista pidä, mutta jos joku pitää, ok mun puolestani. Joissakin biiseissä sanoitukset ovat tärkeintä, joissakin hifisaundi jne... Loppujen lopuksi koko elämä on yhtä kertakäyttöviihdettä ilman viihdearvoa.
tiistaina, huhtikuuta 14, 2009
"Mun mielestä koko elämä on pelkkääkertakäyttöviihdettä"
what a faaak... ei se elämä sillon viihteeltä tuntunu ku mutsi puukotti faijaa,joutu mielisairaalaan ja ite 25v vuotiaana sairastuin harvinaiseen munuais sairauteen ja makasin 1,5 kk letkuissa.Kyl siin vaihees tuntu et painaa jo stop nappulaa täst kertakäyttöviihdefilmstä. Mulle harvoja ilonaiheita toi nimenomaan Steenin musiikki ja viha autto jaksamaan eteenpäin. Monista biiseistä vain sain niin hyviä kiksejä. Onneks siihen aikaan ei ollu viel cheekkiä, ois ollu muuten lähtö lähellä;) Hyvää kevättä ja kesän odotusta kaikille.
lauantaina, toukokuuta 09, 2009
Koko ketjun lukeneena aloin miettimään, että tästä keskustelusta alkaa muodostumaan jonkinlainen vastakkainasettelu viihde-sisällön ja asia-sisällön välille.
Mielipiteitä on heitetty suuntaan jos toiseen, mutta kun nyt tämä "viihde"-sana on tässä pinnalla, niin takerrun siihen.
Sanan "viihde" juuret taitavat olla "viihtymisessä", joten miksi se pitää arvottaa niin alas? Eivätkö ihmiset jotka kokevat "suuria tunteita" vaikka Gimmeliä kuunnellessaan tai Marxia lukiessaan, juuri viihdy tekemänsä asiansa parissa? Väittäisin, että juuri viihtymisellä on näppinsä pelissä aina kun ihminen palaa itselleen mielekkäiden asioiden pariin.
Haluaisin kiinnittää huomioita juuri tämän viihteen arvottamiseen, tai tarkemmin arvottamiseen ylipäätään. Se heijastuu tähän Steenin mainitsemaan identiteetin rakentamiseen "ulkoisin tunnusmerkein".
Sananvapaus ja asioiden arvottaminen käy yhdessä. Kuka hyötyy asioiden arvottamisesta paitsi yksilö itse?
Arvotus syntyy oletuksista ja/tai kokemuksista yhdessä subjektiivisen minäkuvan kanssa ja se halutaan kokea todelliseksi riipumatta siitä mitä faktoja asiasta on saatavilla. Tämä pätee niin hurskaisiin "tosiuskovaisiin" kuin tavalliseen duunariin ja kaikkiin muihin siltä väliltä.
Sananvapaus ei muodostuisi ongelmaksi ellei jokainen aasi (minä mukaanlukien)haluaisi olla oikeassa.
Joten jälleen kerran Stenkka on asian ytimessä: "Siedämmekö muita mielipiteitä, kuin omamme?"
Asioita saa ja pitää voida arvottaa mutta mitä tekemistä sillä on "totuuden" kanssa?
torstaina, heinäkuuta 02, 2009
"Steen1 feattaa Cheekin levyllä! Nyt se on vittu myynyt sielunsa! Senhän kuuluisi vihata Cheekkiä! VIHATA!"
No mutta etkös itekkin suurimmaksi osaksi ainaki ennen "vihannu" muita artisteja jne.
"Vääränlaisen" musiikin soidessa he tuntevat olonsa epämukavaksi ja arvostelevat suureen ääneen musiikin paskuutta, vieden kuuntelunautinnon niiltäkin, jotka nyt sattuisivat musiikista pitämään. Oma identiteetti on rakennettu huolellisesti pukeutumista, mielipiteitä ja musiikkia myöten, ette nyt perkele tee siihen säröjä soittamalla mun imagoon sopimatonta
Joo tämän huomaa aina, esim muijat kylässä perjantaina ja taustalla soi "jotku huorat ansaitsevat kuolla" ja jos joku tyttö vaihtaa sen vaikka cheekkiin niin äijät alkaa suuttumaan ja haukkumaan, Tietenki.
Ja kun räppiä kuunnellaan, niin pilveä täytyy toki polttaa ja kuluttaa niihin kuuluvaa oheistuotteita, vaatteita kenkiä jne.
Jotenki vittumaista.
Joo en jaksa, enkä kyllä osaa avautua. Juon vaan sitä kaljaa.
PIRUN HYVÄ TEKSTI KYLLÄ SEPPO!
maanantaina, elokuuta 31, 2009
Lähetää stenkku jäbä bomm..Pelaan shakkia:D?
lauantaina, joulukuuta 12, 2009