Tekstit

Häiriköt kuriin

(Julkaistu lyhennettynä Voima -lehdessä 6/06

Matkustin metrolla 12.5 Kulosaareen ja asemalla minut pysäytti kolme lipuntarkastajaa ja neljä vartijaa. Heidän seurassaan oli kolme henkilöä, jotka vartijat olivat poistaneet metrosta liputta matkustamisen ja häiriköinnin takia. Sadattelin huonoa tuuriani, koska ei minullakaan lippua ollut. Vartijat estivät minua poistumasta asematasanteelta kädet kyynelkaasupurkeillaan ja eihän siinä muua auttanut kuin ottaa kuudenkymmenen kuuden euron tarkastusmaksu vastaan. Henkilöpapereita minulla ei ollut, joten annoin tarkastajille henkilötietoni samalla kuunnellen kolmen muun häirikön protesteja vartijoiden toimista. Ennen henkilötietojeni tarkistamista en saanut poistua, joten jouduin tahtomattani mielenkiintoisen tapahtumasrajan todistajaksi.

Joukkoliikennevälineissä tehtiin kevään aikan suurimittaisia häirikönpoisto -operaatioita ja se onkin toiminut lehdistön mukaan yli odotusten. Ennen kevättä ihmiset tunsivat pääsääntöisesti pelkoa ja turvattomuutta kulkiessaan yleisillä kulkuvälineillä. Kyllähän sen järkikin sanoo, että häiriköidessä matka katkeaa. Omissa silmissäni asia ei kuitenkaan ole ihan näin yksioikoinen. Nyt häiriköinnin vähennyttyä uskaltavat yksinäiset naiset, vanhukset ja lapsiperheet kulkea taas metroilla, sporilla ja lähijunilla. Näin äkkiä ajateltuna se on hieno juttu. Tähän väliin haluan kuitenkin heittää kysymyksen: Minne häiriköt menevät, kun heidät poistetaan kulkuvälineistä? Eiväthän ne katoa ilmaan, eivätkä muutu aineettomiksi. Näkemykseni mukaan ongelmat ainoastaan siirtyvät metroista asemille ja asemien lähiympäristöön. Onko matkustajalle turvallisempaa istua metrovaunussa häirikön kanssa vai kulkea hänen ohitseen illalla metroasema -alueen ulkopuolella, vartijoiden ulottumattomissa? Kumpikaan ei ole tietenkään hyvä vaihtoehto. Kuitenkin minulla on vahva olo siitä, ettei nytkään olla syvennytty perimmäiseen ongelmaan vaan välittömien oireiden kitkemiseen.

Saatuani tarkastusmaksun, vartijat päästivät minut poistumaan asemalaiturilta. Uteliaana jäin kuitenkin tarkkailemaan kolmen muun herrasmiehen edesottamuksia. Nämä kolme lievästi päihtynyttä nuorta miestä olisivat haluneet kovasti jatkaa matkaa metrolla, koska heillä ei ollut Kulosaareen mitään asiaa. He olivat jo vastaanottaneet tarkastusmaksun, mutta heillä ei ollut rahaa lippuun. Aikani katsottuani painelin asemalaiturin portaita alas metroaseman eteen odottelemaan Parempaa Puoliskoani, jonka kanssa olin sopinut tapaamisen metroaseman ovien eteen. Hieman sen jälkeen perässäni seurasi kaksi kolmasosaa häirikkökolmikosta, he eivät olleet päässeet jatkamaan matkaa liputta. Hieman heidän perässään taas seurasi heidän ystävänsä rimpuillen vimmatusti kolmen vartijan otteessa alas portaita. Mies roikkui kaiteissa vartijoiden repiessä häntä kohti ulko -ovia. Tilanne oli mielestäni huvittava, mieshän todella HALUSI metroon!

Vartijat väänsivät hänet irti kaiteesta ja raahasivat hänet alas portaita. Yksi vartijoista otti käteensä kyynelkaasupullon ja yritti sumuttaa sillä sätkivää häirikköä. Huonosti kävi. Kaasusuihku osuikin vartijan huono -onnista kollegaa suoraan kasvoihin ja tämä kierähtikin alimmat porrasaskelmat kuin paraskin stuntmies. Tämän maatessa kyljellään ja pidellessään kasvojaan, vartijat taltuttivat häirikön ja laittoivat hänet maahan makaamaan kädet käsiraudoin selän taakse kiinnitettynä.

Vartiointitoimistot työskentelevät peruspalkan lisäksi myös provisiopalkalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisesta joukkoliikennevälineestä poistettu henkilöstä saa lisää rahaa palkkapussiinsa. Valitettavasti tämä houkuttimena toimiva lisäansio vääristää kuitenkin häirikkölukuja, koska vartijat saattavat poistaa vaunuista myös sellaisia ihmisiä, joita ei normaalitilanteessa poistettaisi. Olen keskustellut luotettavien silminnäkijöiden kanssa tapauksista, jolloin päihtynyt, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi käyttäytyvä henkilö on poistettu metrovaunusta vartijoiden toimesta. Tietenkin tämänkaltaista toimintaa on vaikea valvoa, koska poliisi tuskin tuskin höristäisi korviaan asiakkaallle, joka on vain poistettu vaikkapa metrovaunusta. Uskoisin, että virkavallalla on parempaakin tekemistä. Useissa tapauksissa rike ei kuitenkaan ole vakava, vaan 'häirikkö' saakin jatkaa matkaansa seuraavalla metrolla. Kuitenkin kyseessä on laiton ja mielivaltainen toiminta, johon tulisi puuttua.

Katselimme kaottiseksi revennyttä tilannetta epäuskoisina metroaseman ovilta: Yksi vartijoista makasi kaasutettuna kyljellään asemahallin lattialla, tarkastajarouvien kiikuttaessa hänelle vettä ja paperipyyhkeitä. Häirikkö makasi raudoissa maassa, jolloin toinen hänet taltuttaneista vartijoista kaivoi kyynelkaasupullon käteensä ja kysyi maassa makaavalta yhteiskunnan viholliselta jotain tyyliin: "Oliko hauskaa, hä? Katsotaan nyt, kuinka hauskaa sulla on!" Tokaisunsa jälkeen hän kaasutti raudoissa makaavaa asiakastaan lähietäisyydeltä suoraan kasvoihin. Kyynelkaasu on pirullista ainetta. Itse sitä vastentahtoisesti nauttineena tiedän, kuinka silmät ja hengitystiet ovat tulessa ja kipu on todella sietämätöntä. Kyynelkaasu saattaa aiheuttaa myös yliherkille hengitysteiden turpoamista, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa tukehtumiskuolemaan.

Minä ja kaksi muuta asemalta poistettua aloimme huutamaan vartijalle ja olimme menossa aseman ovista sisään hakemaan kaasutettua pois asemahallista, jossa leijaili edelleen sankka kaasupilvi. Vartija vastasi tähän suikuttamalla reilusti kaasua aseman ovia kohti. Hyppäsimme tietenkin takaisin aseman ovien ulkopuolelle edelleen huutaen vartijalle loukkauksia ja kysellen, mitä vittua hän nyt tarkalleen ottaen oli tekemässä. Asemalle saapuneesta metrosta saapui naishenkilö, joka käveli hallin (ja kaasupilven) läpi ulos asemalta. Tietäähän mitä siinä käy, kun lähtee hortoilemaan kyynelkaasupilveen. Myös nainen sai annoksen kaasua kasvoihinsa. Onneksi pilvi oli jo haihtunut sen verran, ettei se aiheuttanut muuta kuin silmien vuotamista ja nuhaa.

Lähetin Seucritakselle sähköpostia ja kyselin 12. 5 illan tapahtumista. Vastaukseassa kerrottiin, ettei heidän reksteriinsä oltu kerrottu mitään Kulosaaressa tapahtuneesta välikohtauksesta. He tosin halusivat kovasti lisätietoja illan tapahtumista. Kehotin heitä katsomaan valvontakameroiden nauhat, mutta jostakin syystä sekin oli mahdotonta. Mielestäni on äärimmäisen kummallista, ettei tällaisesta välikohtauksesta jää yrityksen rekisteriin minkäänlaista merkintää. Tämä tarkoittaa sitä, erttä tuolloin vuorossa olleet vartijat voivat jatkaa toimintaansa rauhassa kenenkään sitä estämättä. Jos yrityksen johto on tämänkaltaisista väikohtauksista täysin tietämätön, niin mitä muuta tapahtuu heidän tietämättään? Ystäväni kehottivat minua tekemään tapahtumasta rikosilmoituksen, mutta ketä voisin siinä syyttää? Yritystä? Vartijoilla ei ollut nimilappua, eikä mitään muutakaan muuta tuntomerkkiä kuin kaljut päät ja Seucritaksen univormut. Tietenkin yrityksen johto tuomitsisi teot täysin ja "Tekisi kaikkensa asian selvittämiseksi" Tjsp. Todellisuudessa en uskoisi kuitenkaan mitään tapahtuvan. kehotankin nyt kaikkia niitä, joilla on kamera -tai nauhoittava kännykkä, käyttämään niitä vastaavanlaisessa tilanteessa ahkerasti. Nyt kun on ilmiselvää, ettei metroasemien valvontakamerat ole ihmisten, vaan vartijoiden turvaksi.

Tämän kaiken keskelle saapui myös vaimokkeeni, joka ihmetteli meininkiä. Hetken katseltuaan hän ehdotti, että käsiteltäisiin tämäkin välikohtaus myöhemmin ja mentäisiin nyt vaan metrolla kaupunkiin. Hän antoi minulle matkarahaa ja olimme menossa asemahalliin, mutta lipuntarkastajat ja vartijat estivät pääsymme. Kerroin heille, että vaimollani on kuukausikortti ja minulla rahat matkalippuun jonka voisin ostaa, jos arvon natsit voisivat vain siirtyä sivuun. Se ei käynyt päinsä, koska minä olin käyttäytynyt sopimattomasti, kuten myös juuri paikalle saapunut vaimoni. Aikamme tingittyämme päätimme ottaa taksin.

Valitettavasti siihen ei kaikilla ole varaa.

Kommentit (113 kpl)

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vastaavanlaisia tapauksia on käyny tiheeseen sen jälkeen ku fäpsit päätettiin jättää pysyvästi juniin. joku aika sitten illanpäätteeksi käppäsin ystäväni kanssa koiviksen asemalle keskellä yötä, kumpikin mukavassa humalassa hauskan illan jälkeen. venattiin stogee puolisen timmaa ja päästiin sisään. maksettiin viel liputkin ettei vaa lennetä ulos keskellä yötä jonnekki vantaalle, istuttiin penkeille. vittuuntuneena fäpseille heitin frendille jtn "vitun kuulapäät" tyyppistä läppää. pari minsaa nii viereen tulee seisoon kalju fäpsi, toinen odottaa ovien edessä, silmät ihan sumeina ja hyvä jos pysy pystyssä. "häiriökäyttäytyminen" oli syy jonka mukaan meiät pitäs heittää ulos. hetken olin et mitä vittuu mut suostuin sit poistumaan kun en suurempii ongelmia halunnut just sillon. se saatto meiät ovelle, ja enneku stoge pysähty, kuiskas mulle korvaan "jossen ois duunissa ni tappaisin sut". sit pippurisuihkeen kaa kumpiki nakkipää osottelee ja kysyy onks viel jotain sanottavaa. no ei varmaan oo.
mulle toi ei iso juttu ollu mut frendi järkytty aika paljon. ja mua ei kiinnosta jos se tuleeki joskus siviilis "tappamaan", koska mä kyl tiiän miten tukari kuolee ja nopeesti. mut joka tapaukses se et ne saa tehä mitä haluu, kanssamatkustajat tsiigas vaa maaha hiljaa ettei niihi kiinnitetä huomioo, pistää vähä vihaks. ja ku tollasia ja kymmenen kertaa älyttömämpiä juttui on tosiaan ihan vitusti.

torstaina, kesäkuuta 29, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ite en onneks joudu noitten kuulapäitten kohteeks, koska oon harvemmin niin kovas hiprakas. Mutta muistan ku kalliossa oltiin juhlimas vappuu, ni poistuttiin ravintolast parin toverin kans ja nähtiin ku ravintolan edessä oli lyhtypylvääseen kiinnitetty käsiraudoilla joku jätkä ja sen päällä istui vartija ja toinen vartija soitti kytille. Tsiigattiin siinä vähän aikaa ja toverini totesi, että kyllähän kaveri vaikuttaa olevan ihan selvinpäin. Vartija sanoi, että ei oo, oli kuulemma käynyt jonku tytön kimppuun. No kysyttiin, et onkoha toi ihan sallittuu pitää jätkää raudoissa johon vartija sanoi: antakaa meidän hoitaa hommamme, älkää puuttuko meidän duuniin jne. Seistiin siinä vähän aikaa ja vartija pyys kaiken aikaa et lähtekää menemään. Lopulta me lähdettiin venaa sporaa ja nähtiin ku kytät jemmas sen tyypin maijaan. Ei tietysti oltu nähty tilannetta jossa se tyyppi laitettiin rautoihin, joten ei me kaikkee tiedetty. Mutta eipä vaivautunu vartija kommentoimaan onko laillista että vartija käyttää käsirautoja. Tiesiköhän se itekään? Muutenkin aika outoo, et pitää pitää tyyppiä samaan aikaan käsiraudoissa ja samaan aikaan istua sen päällä...

torstaina, kesäkuuta 29, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ite kohtasin samaa paskaa stevejen puolesta pari kesää sitten.Oltiin venaamassa metroo meltsis ja vedettiin siinä aseman edessä röökii.Yks meistä oli snadis naulas ja meitä alettiin siirtää vittuun asema-alueelta,vaikka me ei tarkkaanottaen edes metriksellä oltu. Tämä meidän jurrivahvistus alkoi sit jotain avautua errän vartijan "tuuliviiri" hampaista,seurauksena vartija heitti kaverin feissi edellä maahan ja naama meni mukavasti uusiks. No me ei tätä tietenkään hyväksytty ja omasimme pienimuotoisen miesylivoiman ja kun sillä stevellä loppui duunivuoro annoimme mekin hänelle hieman suomalaista plastiikkakirurgiaa. Vartija soitti poliisit ja kolme meistä lähti maijalla kisiksen putkaan.ei paljoa ollut meillä poliiseille sanottavaa,vaikka aikaisemman pahoinpitelyn kohde oli siinä stevenmuilutus-projektissa katsomassa. Silmä silmästä-vartijat on perseestä

torstaina, kesäkuuta 29, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

No toihan on ihan Ok. Jos kaveri on käännissä se heitetään ulos, koska liikennevälineissä ei saa olla päihtyneenä. Siitähän on tiedotettu, joten turha valittaa.

Ja jos on lippu maksamatta niin ulos vaan! Mitä tollasia varkaita hyysäämään. Toisten rahoilla eläjät (etenkin jos on taksiin rahaa).

perjantaina, kesäkuuta 30, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Että sellaista meininkiä - kandee kuitenkin ihan periaatteesta tehdä se ilmoitus firmalle/HKL:n väelle. Pitäisi kyllä voida selvittää, jos heitä siis _todella_ kiinnostaa... ja pitäisi kiinnostaa, kun palkkaa siitä kiitettävästi hekin saavat.

Jotenkin tuli taas sellainen olo, että hyvä kun ei tarvitse metrolla matkustaa. Auton ratissa voi vielä rentoutuakin, jos tuohon vertaa...

perjantaina, kesäkuuta 30, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

tohon paria edelliseen heittäisin et kyllä julkisis saa päihtyneenä olla, alkoholin nauttiminen on vaan kielletty. päihtyneenä olo muuttuu sääntöjenvastaseks vasta kun kaveri on "häiritsevä". ja riippuu siis steveparista et mikä on millonkin häiritsevää, siin ei enää oo väliä onks keitos vai ei.

perjantaina, kesäkuuta 30, 2006 

lähettäjä: Blogger Itse-oppinut dosentti

Oon itekin miettinyt, että on olemassa ihmisiä, joiden oikeusturva on aika laiha.

Yksityiset poliisivoimat on pahimmillaan mielivaltaa ilman mitään kontrollia.

lauantaina, heinäkuuta 01, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Mua häiritsee henkilökohtaisesti aika helvetin paljon tämä nykyinen vartijakulttuuri. Poliisit sinänsä tuntuvat yleensä käyttäytyvän melko ammattimaisesti, harvemmin hiiltyvät provosoinnista tahi muuta, ovat siis koulutettuja ammattilaisia tämänhetkisten yhteiskunnassa säädettyjen lakien valvontaan. MUTTA, mites ystävämme vartijat. Vaikka voisikin tuntua ah, niin kovin stereotypialta, en voi olla mieltämättä 95% vartijoista perustyyppiin, joka poliisikoulun pääsykokeissa reputettuaan päättää hakea auktoriteettia fäpsin asusta. Käydään siellä puntilla, harrastetaan jotain murjomislajia, ajellaan päät kaljuiksi ja ollaan niin vitun miehisiä. Pyritään vakuuttamaan pelkällä vitun urpon oloisella niska-kenossa-seisonnalla ja melonikainaloilla ohikulkijoilla jotta tässä menee VITTU KARJU. Ja sitten tosiaan räjähdellään holtittomasti minne sattuu, jaellen epäasiallisia kommentteja sekä mielivaltaista oikeutta maanalaisessa Helsingissä (ja miksei maanpäällisessäkin). Olen henkilökohtaisesti todistanut tapahtuman jossa asemalle kussut laitapuolen mies pakotettiin takin hihalla pyyhkimään kusensa. Väliin mennessäni uhattiin kaasulla ja asemalta poistolla. Kysynpä vain, onko tämä oman arvonsa tuntevan, demokraattisen sekä vapaan yhteiskunnan tapa toimia?

maanantaina, heinäkuuta 03, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kiitos taas tästä. Ensi kerralla kun kirjoitat artikkelin vartijoiden toiminnasta, yritä kertoa asiat niinkuin ne tapahtuivat.

Itse tunnen tilanteessa olleet kaverit, joista yksi on parhaita ystäviäni. Ainoa uhri tässäkin stoorissa on totuus.

Vartijoita ja heidän toimintaansa saakin kritisoida, mutta suora paskapuhe on selkärangatonta ja moraalitonta. Sen lisäksi kannattaa ottaa selvää asioista, ei vartijoilla mitään helvetin provikkapalkkausta ole, niinkuin ei ole poliisillakaan. Ja naulapääjurri on ihan riittävä poistoperuste.

Isot propsit vielä kaikille superkoville tukarintappajille, jotka muna kädessä meuhkaavat siitä miten vartijat luulee olevansa tosimiehiä kun ne "käyttää väkivaltaa" ja sitten itse porukalla hakataan töistä tuleva jätkä.

Toivottavasti teillä jää joskus munat metronoven väliin eikä vartija satu paikalle.

tiistaina, heinäkuuta 04, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Olisi Tove jansson kateellinen kun moisia tarinoita keksii. Mun 2 vuotias poikakaan ei uskoimi moista paskan puhumista, mutta ei ihmekkään tietäen mihin lehteen tarina on kirjoitettu.

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jos meikäläinen saisi provikkaa jokaisesta urposta jonka on elämän aikana potkinut pihalle, niin eipä tarvitsisi enää töitä tehdä. Otappa kuule asioista selvää!

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Vai provikkaa... Oikeasti, netti on kyllä kirous ihmiskunnalle kun voidaan kerran ihan mitä tahansa paskaa julkaista totuutena. Tässä pari tosiasiaa:
1) Älytön känni ja suunaukominen riittävät poistoperusteiksi, joten mitä sitä ihmettelemään jos joutuu muualle menemään sen takia. Julistatte siis että "käyttäydyin kuin idiootti ja sit joku pisti vastaan! TÖRKEÄÄ!"
2) Mitään provikkaa ei tule eikä tipu vartijoille yhtään mistään
3) 100% tuntemistani vartijoista jotka ovat pyrkineet esim. kyttäkouluun jne ovat myös sinne päässeet. Loput eivät halua sinne, opiskelevat jotain muuta tms. Esim papeiksi tai sosionomeiksi tai tradenomeiksi tai vittu insinööreiksi
4) Vartijat saavat raudoittaa kiinnotetun. Vartijat saavat istua siinä päällä jos kaveri raudoista huolimatta pyrkii pystyyn. Vartijat saavat kiinniottaa henkilön joka käy tytön kimppuun, selvinpäin tai ei, sillä ei ole merkitystä. Vartijat totta helvetissä saavat sanoa kännisille taulapäille että painukaa nyt muualle siitä.
5) Kun kerta olette niin omanarvonne tuntevia niin miksi helvetissä ette tee sitä rikosilmoitusta jos sellaiseen on aihetta? Tiedätte sisimmissänne että ei ole?

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Seculta tai mistään provikkapalkkaa?! Buuhahaaaaaaa, miksei mulle oo kerrottu...:D EI TODELLAKAAN PIDÄ PAIKKANSA! Tai sitten mua ja työkavereita on kustu silmään. Oikeesti, päivän paras... Mitäs tuohon muuta voi sanoa. Tottakai saa raudottaa jos tilanne vaatii, jos ei usko, voi jopa lukaista suomen laista. Laki yksityisistä turvapalveluista säätelee vartijoiden toimintaa, ja tsekattavien listalla on myös laki järjestyksenvalvonnasta ja järjestyslaki. Kyynelkaasua ei juurikaan käytetä enää, pikkuasia mutta korjataan nyt sekin jotta asioista ei puhuttaisi niiden väärillä nimillä. Olitte menossa vapauttamaan kiinniotettua? Ja olette tuohduksissanne kun tuo lainvastainen aie estettiin kaasulla? Tottakai se estettiin, mitä ihmettä odotitte? Ja kaasu ennaltaehkäisevänä on ihan ok. Vai olisiko pamppu ollut miellyttävämpi estotapa? Ja että rikosilmoitusta ei voi tehdä kun ei muka tiedetä keitä vartijat ovat? Tuo pätkä viimeistään vetää maton jutun alta pois. Totta helvetissä on olemassa tieto kuka vartija on missäkin kohteessa töissä mihin aikaan, tsiisus. Kaikista tapauksista tehdään tapahtumailmoitukset, eli maininta tapahtumistakin on oltava olemassa.

Jos aihetta on, tee toki rikosilmoitus. Jos taas olet suu vaahdossa vääntänyt blogiisi tarinan, josta olet karistanut puolet olennaisimmista tapahtumiin liittyvistä faktoista (tai et niitä edes tiedä), niin älä turhaan möykkää.

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Onhan se selvää että kaikki vartijat on natseja / FPSsän kätyreitä ja haluaa vaan päteä. Ja totta helvetissä palkkaa tulee enemmän mitä enemmän kaasutetaan ja pamputetaan. SEHÄN ON SELVÄ JUTTU!

On muuten eka kerta ku tulin vihaseks lukiessani tän blogin juttuja.

Uskon että ylilyöntejä sattuu. Kaikille. Vartijat vaan on ikävikseen tapetilla ja ylilyönnit huomataan.

En väitä etteikö vartijat olisi toimineet väärin.

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hienoa kun naapurin runoilijapoika ottaa härkää sarvista ja loppukaneetissaan kritisoi taksitariffien korotusta vastaan ( jo pelkkä lähtötaksa nousi 50 senttiä). Muuten tekstisi onkin pelkkää proosaa, mutta hyvä kuitenkin edes jotain fakta-pohjaista materiaalia olet sälyttänyt tarinaasi.

Suurta suomalaismuusikkoa mukaillen
"Levymyyntiä vauhdittaaksen, uransa aallon pohjalla..."

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Securitas oy:n turvallisuuspäällikkö Kari Holmströmin mukaan todisteita tapahtumasta ei ole, mutta asian selvittämistä jatketaan (toim. huom.). "

Näyttää olevan vartijapoijjaat aika hiessä. Se koira älähtää, johon...
Haha. Oikein.

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

keskustelua:

http://www.kontrolli.fi/keskustelu/showthread.php?t=653

http://www.basso.fi/tekniikka/foorumit/viewtopic.php?t=36095

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

VARAS!! Maksa lippusi

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hahaa! En oikein jaksanu enää ees suuttua tuosta. Hyvät naurut sain tosin silti ja vielä lisää lukiessani paria ekaa kommenttia. Hienoa pojat, just teidänlaisianne isänmaan toivoja me tarvitaan!
Tää tarinahan oli ihan täyttä kuraa; satuja, satuja, satuja ja jo melkein koomisuuteen asti menevää protestia. Joku oli jo tuohon 5 kohtaa listannutkin jossa ainakin jo osa niistä loputtomista virheistä kuitataan.
Ihmetyttää kyllä kovasti miten tällaista saa missään julkaista, mut toisaalta, jos ei ois saanut, ois jääny nämäkin naurut nauramatta.
Voiko oikeasti ihmiset olla noin yksinkertasia? Ja tuolla lauseella viittaan sekä itse tarinoitsijaan, että pariin ekaan kommentoijaan.
Kiitos kun puhutte oman idioottimaisuutenne puolesta, tämä vain todistaa muille lukijoille miten ruudinkeksijöitä te olettekaan.
Itsenikin on ilmeisesti vaihdettava firmaa, että saan provikoita. Kyynelkaasuun en kuitenkaan luota yhtä vakaasti kuin OC:hen, joten pitäydyn siinä vielä vanhassa. Harmi kun on vapaapäivä.. sai jotenkin kummasti työmotivaatiota.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Toi steen 1:sen kirjotus oli kyllä kaiken huippu..
vittu mikä pelle koko jätkä alkaa lässyttää asioista mistä ei mitään tiedä.!! Jätkä märisee ku vartija käytti kaasua kun tyyppi tosiaan yrittää mennä lainvastasesti vapauttamaan kiinniotettua henkilöä mut kuinka kovalla henkisellä tasolla voi olla tyyppi joka lauluissaan lauleskelee poliisien tappamisesta ja tietääkseni tällä tyypillä on itsellään lapsia.
Muutenkin huvittaa ku muualta tulleena hokaa kuinka hesasta yrittää nämä lökäpöksyt tehdä jotain new yourk tyylistä ghetto meininkiä tai jotain.. tämä on yhtä junttien härmää koko maa ei muuta!!
Niin ja vartijoiden kuten ei poliisienkaan tarvi kuunnella mitään mussutusta vittuilua ja kitinää vaan se on poistoperuste..että turha märistä
Itse olen ollut vartijana 5 vuotta ikinä en oo poliisikouluun hinkunu.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

haha siis pystyyks olla nauramatta! ei steenin kirjotukselle vaan.. tsekatkaa ny ittenne :D

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Anonymous said...
vastaavanlaisia tapauksia on käyny tiheeseen sen jälkeen ku fäpsit päätettiin jättää pysyvästi...

Joo, aika dorka jätkä oot. Pitääkö soittaa suutaan tolla tavalla. ihan oikein et lensit pihalle

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hienoja ihmisiä kaikki räppärit...

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

No kaksi kertaa itse oman vartijauran aikana joutunut voimaa käyttämään ja nekin tapaukset ollut sitä että toiset ihmiset ovat tapelleet keskenään ja itse mennyt niitä repimään irti toisistaan etteivät satuta vastapuolta.

Tottakai jos käyt vittuilemaan vartijalle vaan vittuilun ilosta niin voi miettiä ettei sekään hyvä idea ole, mutta väitös että kaikki ovat vaan hullujaväkivaltavammaisia ei ainakaan tänä päivänä pidä paikkaansa. Kaikki omat duunikaverit on oikein leppoista sakkia, joita ei painiminen kiinnosta tippaakaan jos ei oikeasti ole tarvetta.


Jos törttöilet varaudu kantamaan vastuu kuin mies. Jos vartija törttöilee ja tekee ylilyöntejä niin vie asia eteenpäin, ei se ole kenenkään etu, että hommissa on joku raivopää.

Miettikää vähän ennen kuin yleistätte, ette varmaan halua että teitä itseännekään varasteleviksi narkkareiksi kategorisoidaan. Itse en ole turpiin vetänyt ketään hommissa ja silti huudetaan natsipaskaksi kun en anna kaljaa varastaa.

Mielenkiintoista jos suurimmat ongelmat tässä maailmassa on se kun kaikki vartijat muka vaan sortaa. Katsokaa peiliin rehellisesti ja jos vikaa ei oikeasti löydy itsestä niin vartiointirikkeestä ilmoitus.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

nämä vartijat eivät taida olla mitään terävintä sakkia.

torstaina, heinäkuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Tee toki rikosilmoitus. Dokumentteja tapahtumasta kyllä löytyy paperitolkulla, sekä todennäköisesti myös kuvamateriaalia, eikä poliisille tuota minkäänlaista ongelmaa selvittää ketkä olivat paikalla. Ainut metron henkilöstön tekemä rikos tässä pikku sadussa tosin oli raudoitetun kaasuttaminen, jota todellisuudessa ei ikinä tapahtunut.

Täysin potaskaa oleviin faktoihin ja suurimmalta osin virheelliseen tarinan kulkuun sen tarkemmin puuttumatta. Tarinan mukaan
meinaatte saada kaasusta, kun yritätte käydä työtään tekevien ihmisten kimppuun. Solvaatte metron henkilökuntaa ja vielä uudelleen sisään pyrkiessänne nimittelette vartijoita natseiksi. Onko sitten jonkinlainen yllätys, että lipuntarkastajat eväävät pääsyn?
Järjestyksenvalvonta- ja vartiointihenkilöstöllä ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, eikä heidän tarvitse kuunnella loukkauksia sun muuta pään aukomista yhtään sen enempää. Jos menette minne tahansa ja häiriköitte henkilökuntaa niin tottakai teidät poistetaan ja pääsy evätään, jos se on oikeutettua. Tällaisessä tapauksessa poiston vaan suorittavat samat henkilöt, jotka olivat häiriköinnin kohteena. Omien laillisten oikeuksiensa rajoissa.
Omaa järkeäkin saa toki käyttää.

perjantaina, heinäkuuta 07, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Minne häiriköt menevät, kun heidät poistetaan kulkuvälineistä? Eiväthän ne katoa ilmaan, eivätkä muutu aineettomiksi. Näkemykseni mukaan ongelmat ainoastaan siirtyvät metroista asemille ja asemien lähiympäristöön.

Tuo pisti minutkin ajattelemaan, onko se oikeasti parempi että häiriköinti siirtyy jollekkin hiljaiselle asemalle?

Itse kertomuksesta en tiedä mitään niin lähde sen todenmukaisuutta kommentoimaan.

Itse en pidä jokaista salilla käyvää kaljupäätä natsina, ei vaikka työpaikkana olisikin vartiointifirma. Paljon paskempaa kohtelua olen saanut mäkkärin kassoilta kuin vartijoilta. Tietenkin minä en aukaise päätäni vaikka jollain olisikin valitettavaa pukeutumisestani tai ruumiinrakenteestani :D

Jos vartia tai kuka tahansa muukaan potkii, lyö, kaasuttaa tms. maassa olevaa; soitan luonnollisesti heti poliisit paikalle ja kerron heille mitä näin..

perjantaina, heinäkuuta 07, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kukapa sitä rikosilmoitusta tekisi tai poliisia kutsuisi, kun tietää puhuvansa paskaa ja jäävänsä vielä siitä kiinni.
Tai edes odottaisi poliisia, joka kutsutaan paikalle aina kiinniottojen ja kaasutuksien yhteydessä, kuten tässäkin tapauksessa.

perjantaina, heinäkuuta 07, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kantsis sinun itsen vain toimia niin kuin yhteiskunnassa on tapana ja pitää mölyt mahassa. Kaikenmaailman turhat pellet kitisee täällä, kun toiset pitää huolta järjestyksestä. Jos ette itte olis siellä sotkemassa asioita vaan pysyisitte kotona niin me muut saataisiin olla rauhassa eikä teidänkään tarvis narista vartijoiden toimista.

perjantaina, heinäkuuta 07, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Teille jotka jaksaa aina kitistä ja valittaa siitä kuinka vartijat sortaa teidän ihisoikeuksia: Jos ette tekis niitä kaikkia juttuja jota yleensä teette, ja jos oppisitte että se kännissä ja kamapäissään örveltäminen ja häiriköiminen ei ole mikään lain edellyttämä velvollisuus jonka teidän on suoritettava, niin vartijoita ei olisi olemassakaan. Kuules se nyt on vaan niin että omalla örvellyksellänne ruokitte äärettömän pahaa petoa, joka tulee vaan kasvamaan ja kasvamaan. Samassa suhteessa ku työttömät liimanhaistelijat lisääntyy tässä maassa, niin vartiointi-alalla tapahtuu myös kasvua.

sunnuntai, heinäkuuta 09, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Aika naurettavia useimmat kommentit. Mutta ite kans ihmettelen välillä poisto perusteita. Itsenikin on poistettu junasta otettua yhden kaljan kuuman työpäivän jälkeen. Tosin asiaa kysyessäni fapsin jätkä totes "Lähdet joko hyvällä tai pahalla". Päätin siinä tilanteessa nostaa kädet pystynn ja poistua seuraavalla asemalla junasta.

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Mites Seppo, maksoitko sen taksimatkan? Vai otitko juoksut?

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Törmäsinpäs tähän juttuun ihan sattumalta aamukahvia juodessani. Ihan ensimmäisenä kerron etten ole vartija, vaan opiskelen lakia. Joten mennäänpäs asiaan.

"Vartijat estivät minua poistumasta asematasanteelta kädet kyynelkaasupurkeillaan ja eihän siinä muua auttanut kuin ottaa kuudenkymmenen kuuden euron tarkastusmaksu vastaan."

Niin tuo tarkastusmaksuhan on maksettava, vaikka jäisikin seuraavalla asemalla pois.
" 8 § (8.6.2006/448)
Tarkastusmaksun määrääminen

Matkustaja on velvollinen tarkastajan vaatimuksesta esittämään matkalippunsa. Jos matkustaja ei esitä asianmukaista matkalippua, hän on matkalipun hinnan lisäksi velvollinen suorittamaan tarkastajan määräämän tarkastusmaksun. Matkustajan, joka ei esitä asianmukaista matkalippua, on ilmoitettava tarkastajan vaatimuksesta tälle henkilötietoinaan nimensä, henkilötunnuksensa ja osoitteensa."
lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790469?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tarkastusmaksu

"kädet kyynelkaasupurkeilla"

Koskaan ei tuntemattomasta ihmisestä tiedä on hän väkivaltaan taipuvainen. Täysin rauhallinen ihminen voi mielenhäiriöstä tai muusta vastaavasta muuttua yllättäen väkivaltaiseksi. Em. seikasta johtunee vartijoiden varautuminen.

"Mies roikkui kaiteissa vartijoiden repiessä häntä kohti ulko -ovia. Tilanne oli mielestäni huvittava, mieshän todella HALUSI metroon!"

LYTP 28 §
Vartijan oikeudet

Vartijalla on oikeus poistaa henkilö vartioimisalueelta, jos poistettava ei noudata vartioimisalueen omistajan tai haltijan taikka tämän edustajan antamaa poistumiskehotusta taikka jos on ilmeistä, ettei poistettavalla ole oikeutta oleskella vartioimisalueella ja vartija on kehottanut häntä poistumaan.

lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020282?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=laki%20yksityisist%C3%A4%20turvallisuuspalveluista

Tässäpä varmaankin syy miksi vartijat raahasivat miestä ulos, vaikka hän olisikin halunnut metroon.

"Vartiointitoimistot työskentelevät peruspalkan lisäksi myös provisiopalkalla."

Vartiat saavat palvelualojen ammattiliiton työehtosopimuksen mukaista palkkaa, jossa ei sanallakaan mainita moisia provikoita. Vaikka olen TES opuksen moneen lukenut ympäri. (pitänee kokeilla väärinpäin)

"Minä ja kaksi muuta asemalta poistettua aloimme huutamaan vartijalle ja olimme menossa aseman ovista sisään hakemaan kaasutettua pois asemahallista"

LYTP 28§

Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisille. (12.7.2002/616)

Lähde: ed. linkki.

Tuossa syy siihen miksi te ETTE saa hakea kiinniotettua pois asemahallista.

"huutaen vartijalle loukkauksia"

LYTP 28§

Vartijalla on vartioimistehtävää suorittaessaan oikeus ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavattu rikoksentekijä, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta

Lähde: ed. linkki.

Rikoslaki 9§ (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=kunnianloukkaus

Olisi vartijoilla ollut oikeus kiinniottaa teidätkin. (Huomaa jälkimmäisessä lakitekstissä sana "vankeuteen")

"Lähetin Seucritakselle sähköpostia ja kyselin 12. 5 illan tapahtumista. Vastaukseassa kerrottiin, ettei heidän reksteriinsä oltu kerrottu mitään Kulosaaressa tapahtuneesta välikohtauksesta."

Kirjoittajan miete asiasta (ei ole faktaa): Luulenpa että heillä on tieto asiasta, mutta eivät sitä kerro, koska heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Joka ei päde esitutkintakuulustelussa, koska poliisilla on tietojensaanti oikeus. Tästä syystä he halusivat lisätietoja, jotta firman sisällä voivat tutkia asiaa myös "silminnäkijän" kertoman pohjalta. Ikävä kyllä tähän mennessä ei ole paljon vain lakiin perustuvia faktoja väitteistäsi löytynyt. (Löytyy kyllä, kunhan mennään eteen päin)

"Kerroin heille, että vaimollani on kuukausikortti ja minulla rahat matkalippuun jonka voisin ostaa, jos arvon natsit voisivat vain siirtyä sivuun. Se ei käynyt päinsä, koska minä olin käyttäytynyt sopimattomasti"

Kuten itse kerrot "arvon natsit", jälleen kunnianloukkaus. Edellyttys kiinniottoon, mutta tällä kertaa selvisit peljkällä poistolla. Ole onnellinen.

"Häirikkö makasi raudoissa maassa, jolloin toinen hänet taltuttaneista vartijoista kaivoi kyynelkaasupullon käteensä ja kysyi maassa makaavalta yhteiskunnan viholliselta jotain tyyliin: "Oliko hauskaa, hä? Katsotaan nyt, kuinka hauskaa sulla on!" Tokaisunsa jälkeen hän kaasutti raudoissa makaavaa asiakastaan lähietäisyydeltä suoraan kasvoihin. "

Mikäli näin on menetelty on vartija syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn . Uskallan kuitenkin epäillä näin tapahtuneen, koska ainoastaan tässä kohtaan vartija on toiminut vastoin lakia ja hänelle annettuja oikeuksia. Miksi lakien ja asetusten mukaan suoritettu välikohtauksen taannuttaminen on pilattu ylilönnillä?

Ikävää tosin on kertoa että oikeussalissakin on annettu tuomioita järjestyksenvalvojille, poliiseille ja vartijoille rangaistuksia liiallisesta voimankäytöstä tai jopa pahoinpitelyistä. Mikäli teidän paikkakunnan kärjäjillä joskus käsitellään moisia juttuja, niin suosittelen käymään. Kärjäistunnot ovat kaikille avoimia niin kauan kun istuntoa johtava tuomari ilmoittaa, että juttu käsitellään suljetuin ovin.

Ja näin vielä loppuun haluaisin mainita kaikille tätä juttua kommentoineille, tai muuten artikkeleita kirjoittaville: Tutustukaa lakiin ja faktoihin, jotka koskevat artikkelianne, ennen kuin kirjoitatte.

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vartijapellet vois puolustella kavereitaan omilla nimillään, jos kerta puolustelemisen tarvetta on. ja näyttää pahasti olevan.

tää on just niinku lastentarhassa, "emmä tehny mitää". haha!

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Niin, provikkapalkkahomma meni vähän ohi. Omat visiitit metrossa on taas niin harvakseltaan ettei stevejen käyttäytyminenkään ole selvinnyt, mutta uskoisin että kameravalvonta pitää asiallisuuden mukana heidänkin toiminnassaan töissä. Ja jos joskus sanomista toiminnasta tulee, niin rohkeesti poliisille ilmoitus.

Tiedän että nuorelle ihmiselle nousee helposti päähän auktoriteetti kun saa univormun niskaan, tiedän että ylilyöntejä voimankäytössä voi tulla (myönnän syyllistyneeni itsekkin), tiedän että kyttälaitoksella voidaan tehdä arvioita kanteluista ja kantelun kohteista päällisin puolin (vasta kun lähdin hakemaan ylikonstaapelin esimiestä saatiin aikaiseksi asiallista asian hoitoa) ja ymmärrän että pääkaupunkiseudulla on tilanne aina pykälän vittumaisempi kuin täällä landella.

Mutta, jos joku aukoo päätään steveparille ilman syytä, tai vaan sen takia että ne edustaa auktoriteettia, täytyy ymmärtä että stevepari ei siitä pidä. Heillä on oikeus käyttää auktoriteetin tuomaa valtaa.
Heillä on myös vastuu siitä että he eivät käytä enempää valtaa kuin laki antaa.

Jos steve sitten kerjäämällä kerjää "tapojen tarkistusta" niin... no. Neutraali asenne, ja valitus firmalle. Kyllä poika nöyrtyy esimiehen läksytyksestä. Ei siinäkään tilanteessa tarvitse kostoretkelle ruveta.

Mielipiteeni on puolueellinen. Se on puolueellinen koska tiedän että suurin osa yhteiskunnan ongelmista on yhteiskuntamme aiheuttamia. Näitä ongelmia sitten lähdetään ratkomaan ensisijaisesti siivoamalla ongelmista kärsivät pois näkyvistä, eikä suinkaan tutkimalla syy-seuraussuhteita.
Valtaa delegoidaan alemmas, valvonta byrokratisoituu ja todelliset yhteiskunnan ongelmat jatkavat kasvuaan.
Tällaisessa maailmassa stevekin voi olla väliinputoaja.

En myöskään kannata väkivaltaa tai vittuilua :P

--
Kaikki kommentoijat saisivat kirjoittaa vaikka pseudonyymillä jos ei muuten. Säilyisi uskottavuus.

- Piski

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Juu.. oon kyl itekki kuullu tosta
"provikka" palkasta, että jossai yrityksissä annettais aina kiinniotetusta lisäprosentteja.. en sit tiiä onko totta vai ei.
mut kyl on todellaki noit vartioitten väkivaltaa/uhkailuja tullu itekki todistettuu..
mutkin on otettu kiinni siitä että mul on ollu saman värinen takki ja huppari ku jollai joka on sotkenu jonkun seinän.. kamera-materiaalia ei suostunu vartijat näyttämään. mut onneks sit poliisi-asemalla se katottiin ja kävi ilmi ettei kuvamateriaalissa edes näkyny naamaa. Ei sit onneks tullu sakkoja :). Tosta vartija väkivallasta vielä, on todellakin käynyt niin että uhrit on ollut syyttömii. Jos ei oo median vanki niin on ollut yleensä todistamassa ite niinku mä, sit taas jos uskoo lehtiin nii onha sielläki ollu aina esim. metro lehdessä pienellä tekstillä vartijoiden väkivaltasuudesta. Et tohon pitäs kul puuttuu jollain tavalla.

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Lainaus:

"Kantsis sinun itsen vain toimia niin kuin yhteiskunnassa on tapana ja pitää mölyt mahassa. Kaikenmaailman turhat pellet kitisee täällä, kun toiset pitää huolta järjestyksestä. Jos ette itte olis siellä sotkemassa asioita vaan pysyisitte kotona niin me muut saataisiin olla rauhassa eikä teidänkään tarvis narista vartijoiden toimista."

Ehkä olisi aika tehdä koko vitun yhteiskunnalle jotain eikä tyytyä osaansa politiikan marionettina. En ainakaan itse suostu olemaan kenenkään määräysvallassa, sanoi sitten kuka tahansa että se on "teiniuhmaa" mutta en halua itseäni manipuloitavan,ja osaan itsekkin päättää mikä on oikein ja mikä väärin.Ihmiset menevät nykypäivinä liian helposti massan mukana ja piipertävät samaa sontaa mitä heidän päähänsä vain tungetaan. Tätäkö on "hyvä maailma"? tai edes "hyvinvointivaltio"? Suoraan sanottuna asiasta sanon että Paskat.

-Nemimonde

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Päivä olikin jo kulunut kumman hyvin.
Onneksi vihdoin sain tämän iltapäiväannokseni paskaa fiilistä.

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

huh, taisi älähtää aika moni kirjoitustaidoton koira. hyvä blogi siis.

toivottavasti jatkuu samaan malliin, asioista oikeilla nimillä. kunnioitusta S kun jaksat katella tota päin ****** kirjotettua propagandas*eidaa jota urheilta anonymousseilta (tai parilta samalta provolta) tippuu takasin. ne on näitä nettifoorumin iloja.

ja muiden motiiveista tehdä/olla tekemättä rikosilmoitusta en voi tietää, mut henk.koht. en tahdo olla missään (ylimääräsissä) tekemisissä sorkkien ja saparoiden kans.

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jep jep pojat! Hyvä blogi ku on näin kuumaa settii sadellu kummaltaki puolelta. Steen1, toi sun "silminnäkijäntodistus" oli niin helvetin provosivasti kirjoitettu, et ei ihme jos joku ottaa siit niitit (sitä kai haitkin?).

P.S kaveri vartijana ja kysyin silt, provikkaa kiinniotetuista ei makseta koko alalla.

P.P.S metro ja -asemat on aika vitun vaarallisia paikkoja tilastollisesti. Täl foorumil on nyt vähän sermmonen hipit vs. natsit asetelma, eikä normaalien metronkäyttäjien komentteja heru. Veikkaisin et esim. naiset vois kokea stevejen läsnäolon iltametros pelkästään positiivisena...

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jep jep pojat! Hyvä blogi ku on näin kuumaa settii sadellu kummaltaki puolelta. Steen1, toi sun "silminnäkijäntodistus" oli niin helvetin provosivasti kirjoitettu, et ei ihme jos joku ottaa siit niitit (sitä kai haitkin?).

P.S kaveri vartijana ja kysyin silt, provikkaa kiinniotetuista ei makseta koko alalla.

P.P.S metro ja -asemat on aika vitun vaarallisia paikkoja tilastollisesti. Täl foorumil on nyt vähän sermmonen hipit vs. natsit asetelma, eikä normaalien metronkäyttäjien komentteja heru. Veikkaisin et esim. naiset vois kokea stevejen läsnäolon iltametros pelkästään positiivisena...

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"VartiointiTOIMISTOT työskentelevät peruspalkan lisäksi myös provisiopalkalla."

En tiedä onko tämä siltikään faktaa, mutta ei tässä väitettykään vartijoiden saavan enemmän palkkaa, vaan vartiointifirmojen saavan enemmän rahaa niiltä, joilta vartiointipalvelut on tilattu.

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hieman harmittaa että tuollainen ns.nuorisoidoli/esikuva sortuu tuollaiseen vääristelyyn ja provosointiin.
Ainoa asiallanen kohte textissä oli spekulointi asiasta, että minne ne häiriköt sitten menevät jos eivät saa metroissa/junissa/raitiovaunoissa riehua. Mutta silloin voi olla aivan väärä paikka siitä itkeä. Vartiointiliikkeet on palkattu ainostaan pitämään huoli omasta alueestaan. Poliisihan on se joka valvoo yleistä järjestystä.

Myös väitetyt asiat kirjoituksessa olisi kannattanut tarkistaa ennen kuin julkisesti menee omia olettamuksiaan totuutena esittämään.

Ja kaikille täällä vartijoita, poliiseja, järjestyksenvalvojia herjanneille lökäpöksyisille anstisille pikkupennuille:
Hankkikaa duuni ja kasvakaa isoiksi, opetelkaa yhteiskunnan tavoille.
Vai onko se parempi että annetaan juoppojen, narkkien yms lökäpöksyisten paskahousujen riehua julkisissa kulkuvälineissä, ryöstää kaikki ohikulkijat ja raiskata teidän vaimonne/äitinne.

Miettikääpäs sitä.
Yhteiskunta on juuri niin mätä kuin siellä asuvat ihmisetkin.

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

huh. jengi on kujalla puolin ja toisin. bodatut lippatukkakeesi-stevarit haisee pahimmille. FPS-->SS

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Steenillä oli tainnut unohtua enemmän kuin yksi pikku fakta Metrovartijat tarinasta. Ilmeisesti kirjoittajalla ei ole (tekstin perusteella) edes riittävää pätevyyttä/tietoja arvostella & kommentoida vartijoiden toimintaa. Usein vartijoiden/poliisien toimintaa arvostelevat ovatkin vailla ymmärrystä vallitsevasta lainsäädännöstä ja tilanteen kokonaiskuvasta. Tässä tapauksessa säälittävää on myös se, että yksityiskohdat, mukaanlukien Steenin itsensä käytös eivät ole pelkästään hieman epätarkkoja vaan myös ilmeisen tuottamuksellisesti vääristeltyjä. Oliko tarkoituksena muutella hieman faktoja jotta itse näytettäisiin paremmalta ja vartijat ennenkaikkea huonommilta?

Valitettavasti tekstin ainoana tarkoituksena vaikuttaakin olevan ruokkia "vitun kuulapäät"- mentaliteettia, joka kielii vain kirjoittajan mustavalkoisesta maailmankuvasta ja yksioikoisesta ajattelutavasta. Valitettavasti kyseinen valheellinen ja typerä kirjoitus vie painoarvoa kirjoituksen hyviltä puolilta kuten "ongelmien sysäämisestä metroasemilta niiden ulkopuolelle". Tästä eteenpäin, ja myös taannehtivasti Steenin mielipiteet joutuvat huomattavasti tarkemman kritiikin alle.

Suurin osa vartijoista on muuten opiskelijoita vaikka joukkoon, kuten mihin tahansa muuhunkin, mahtuu aina pari penaalin tylsempää kynää ja cowboyta. Valitettavan usealla suomalaisella, kuten Steenillä, ei vain kapasiteetti riitä hyväksymään ettei ihmisiä voi lokeroida ammatin, rodun tai jalkapallojoukkueen perusteella.

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

voin sanoo et pahempaa paskaa en oo ikinä lukenu puhuppa steen nyt asioista niinku ne on tapahtunu me molemmat tiietään et toi sun juttu oli täyttä paskaa!!

sunnuntai, heinäkuuta 16, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

hahaa steenii vaa vituttaa ku joutu nöyrtyy metron pienimmän vartijan edes ku vartija vähä käskytti.. miks et steen kertonu jutussa et uhkasit vartijoita pullolla ja siin vaihees vartija laittoi käden kaasukotelolle ja käskytti sulta pullon vittuun kädestä ja pari taka askelta ja steeniha usko ku pikku koira pullo lähti saman tien kädestä ja sit otettii askelii taakse päin ja vasta tässä vaiheessa suostuit ottamaa tarkastusmaksun.. et ens kerran ku laitat lehtiin jotain paskaa nii kirjota asia niin kun se on oikeasti mennyt..

sunnuntai, heinäkuuta 16, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

hahahaha @ edellinen kirjotus. steen oot nolo!!!

maanantaina, heinäkuuta 17, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

haha. täytyy olla aika vitun vajaa jos ei pääse edes poliisikouluun! hajotkaa savitakit, sun muut luuserit:)

maanantaina, heinäkuuta 17, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Yhteiskunnassa on tiettyjä sääntöjä, eivätkä vartijat tai poliisit tai sotilaat ole niitä sääntöjä kirjoittaneet.

On niin helppoa haukkua vartiointifirmaa, että "vitun kusipäät vartijat kun otatte tagien maalaajat kiinni"!

Henkisesti kehittynyt ihminen ymmärtää, että vika ei ole vartijassa tai firmassa, vaan Helsingin kaupunginvaltuustossa, joka on hyväksynyt projektin, jonka yhtenä osana on töhrijöiden kiinni ottaminen ja saattaminen oikeudelliseen vastuuseen.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Voin vain kuvitella minkälaista on muutamalla vartijalla, kun kaksi "asiakasta" suostuu lähtemään, mutta yhden pitää ryhtyä väkivaltaiseksi.

Sitten kun muutenkin hankalassa paikassa, portaikossa, kuljettaa henkilöä riehumaan muualle, niin vielä jotkut tuntemattomat sivulliset (siis Steen1) huutavat aggressiivisina solvauksia jostain ovensuusta ja pyrkivät käymään käsiksi vartijoihin, "hakemaan kaveria pois asemahallista".

Fiksua käytöstä.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Olkaas hipit kunnolla ja itkekää maailman pahuutta muille kuin työtään tekeville rehellisille veronmaksajille niin ei satu aamulla päähän. Mikä teitä oikein vaivaa, purnaatte periaatteesta, vittuilette ja sitten itkette että yhyy, setä ei tykänny. Menkää itseenne.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hipit Kuriin!

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Tuo provikkapalkka poistoista/kiinniotoista on täyttä huuhaata, sitä ei ole enää. Ja hyvä niin.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Netissä on helppoa anonyyminä kertoa tapauksista suuntaan jos toiseen. Tästä seuraa, että henkilöt, jotka eivät edes ole olleet paikalla, ovat tietävinään asiat paremmin kuin jutun kirjoittaja.

Valtaosa vartijoista hoitaa varmasti työnsä asiallisesti ja uskon, että myös Steen1 on tästä samaa mieltä. Tuskin kirjoituksessa oli tarkoituksena leimata koko ammattikuntaa. Vartijoille ja heidän symppaajilleen tuo saattoi silti näyttäytyä leimaamisena ja Steen1 voisi selventää asiaa tai pyytää anteeksi, jos katsoo tarpeelliseksi.

Toisaalta vartijoiden tekemiä virheitä ei pitäisi vähätellä. Liialliseen voimankäyttöön puuttumatta jättäminen ja sen hyväksyminen kannustaa jatkamaan samalla mallilla. Jos joku purkaa aggressionsa kännisiin häiriköihin ja muihin vittumaisiin asiakkaisiin, hän on väärässä ammatissa. Virheitä sattuu, mutta niistä on kannettava vastuu.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kyllä tuossa leimaaminen nimenomaan näyttää tarkoituksena olleen. Koko stoori kun on suurimmalta osin virheellinen ja useasta kohdasta täyttä potaskaa. Kuten kirjoutuksista käy ilmi, useammallakin kommentoijista on ensimmäisen tai toisen käden tietoa tilanteiden todellisesta kulusta.
Ja tekstissähän Steen1 tunnustaa myös ainakin kaksi tekemäänsä rikosta. Rikosilmoitusta en tee, koska en halua kollegoideni joutuvan vaivautumaan oikeuteen todistamaan itseensä kohdistuneista rikoksista, elleivät itse sitä halua. Jos nyt vielä tilanteessa olleet tätä lukevat, niin suosittelen lämpimästi. Ei haittaa vaikka saattaisinkin joutua todistamaan.

lauantaina, heinäkuuta 22, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Steen1, sä olet säälittävä tapaus, ihan oikeasti. Tässä muutamien oikeustieteen opiskelijoiden kanssa ollaan "juttuasi", tai tuota vuodatusta, lueskeltu ja naurettu katketaksemme. Uskottavuus, joka on aikaisempien poliisintappofantasiointien ja muiden takia jo ollut koetuksella, on rapissut tän tekstin myötä täysin. Ristiriitaisuudet, lapsellinen suunsoittaminen ja helpon vihollisen etsiminen yhdistettynä akuankka-tasoiseen juridiseen tulkintaan on kyllä sellainen soppa, että vetää varmasti räppärin nupin enemmän sekaisin kuin muovista ja kamelinpaskasta valmistettu itä-helsinkiläinen peeällä.
Steen1, oot suuri poliittinen ajattelija ja intellektuelli, mutta vain itsellesi. Kannattaisikohan kasvaa aikuiseksi, kunnioittaa tavallaisia duunareita, joita vartijatkin ovat ja keskittyä vaikka pentusi vaippojenvaihtoon.

torstaina, heinäkuuta 27, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Hehe..muutamien oikeustieteen opiskelijakavereideni kanssa..tjtn. Kannattaa ihan omat vaipat vaihtaa jahka mietoringiltänne ehitte. hyihyi. Vartijat on suurimmaks osaks idareita, hyväksykää se!

perjantaina, heinäkuuta 28, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Steenin kirjoituksen tarkoitus mielestäni oli yksinkertaisesti tämä: Yhteiskunnan syrjäytyneet, rähisijät ja juopot lakaistaan piiloon vartijoiden avulla, sen sijaan, että itse asialle tehtäisiin jotain, mikä taas maksaisi yhteiskunnalle. Sen sijaan näiden "vaaratekijöiden" aiheuttaman pelon avulla ollaan luotu tuottoisa bisnes eli vartiointipalvelut.
Suomessa kaduilla on turvallisempaa kuin kotona.Rauhaa. U

lauantaina, heinäkuuta 29, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Heh. Useampi "vartija" on jo avautunut, että tapahtumat eivät kulkeneet kuvaillun tapaisesti, mutta yksikään ei ole kertonut mitä siellä oikeasti tapahtui. Mikseiköhän? Kyl mää vaa kovasti ihmettele.

perjantaina, elokuuta 04, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Vartiat, nämä katujemme todelliset intellektuellit, natsilokkien ja muiden tukariylijumalten kulttuuripääoman jatkajat ja eteenpäin viejät. Heillä on taitoa ja valtaa profiloida ja valvoa. He ovat valvontakoneiston pohjasakkaa, mutta katujen todellisia sankareita. Heidän ainoat ystävänsä ovat hiljaiset pallokamerat, joiden avulla he saalistavat aina sovittuna työaikana. He saalistavat myös parvissa sekä hälyttävät heimolaisiaan paikalle(kuten tällä blogilla on käynyt), jos tulet profiloiduksi. Toimintasi ei perustu enään vapauteen, vaan siihen miten pyrit toimimaan jatkuvan tarkkailun sekä epäluottamuksen alaisena.

Sinänsä en ole yllättynt intellektuelli vartioiden kirjoitustaidottomuudesta, taikka symbolisenväkivallan käytännöstä ja ilmenemisestä kenttäolosuhteissa. Vartiat janoavat poliisinpallille kipuamista. Enään puuttuu vain moraalinen ja poliittinen oikeutus uuden yksityisen kansanpoliisin synnylle. Vartiointiliikkeet eivät pyri rikollisen/profiloidun uudelleenkasvattamiseen. Lähinnä yksilön töntäminen syrjään, tai entuudestaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Vartiointi liikkeet pönkittävät mädäntyneitä yhteiskunnallisia rakenteita, siirtämällä ongelmia piiloon, sekä ovat luomassa epädomokraattista kurinpitoyhteiskuntaa jossa palkanmaksaja saa oman sheriffikoneistonsa turvaamaan itseään ja omaisuuttaan.

perjantaina, elokuuta 04, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jos meinaatte arvostella vartijoiden kirjoitustaitoa, niin pitäkää nyt ihmeessä edes huolta, että omissa kirjoituksissanne on vähemmän kuin yksi kielioppi- tai kirjoitusvirhe lausetta kohti. Ei järin vakuuttavaa toimintaa paikallisilta kielipoliiseilta.
Tapahtumien todellisesta tarkasta kulusta tiedottaminen ei varmastikkaan kuulu yksittäisille vartijoille. Jos joku aiheesta tiedottaisi, se olisi vartijoiden työnantajan tai toimeksiantajan tehtävä.

sunnuntai, elokuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

joo onhan tässä tullu kaikenlaista. kyllähän te vartijat ootte hienosti kertonu mitä saatte tehdä jne. mutta kyllä vähän turhan helposti sorrutte liialliseen väkivaltaan, joka muuten taisi olla itse pääasia. ette oo saanu ainakaan mua vakuuttuneeks että toimitte aina oikein. jättäkää mömmöjen syöminen vähemmälle niin ei tartte kilahdella vähän väliä!

sunnuntai, elokuuta 06, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Jeps, fäpsit, secut, falcit.. Jokasest vartiointiliikkeest löytyy ylimielisii kusipäitä, se on varma, mut erityisen huono kokemus jäänny fäpseistä ku bommattii kivenlahtee yhtee dösärii, fäpsit tosiaan juoksi jostai vitun puskasta ja alko uhoo jotait et jos lähette kikee nii me hakataa teidät iha maahan, mitäs vittuu siin tehä ku tietää et ne runkut hakkaa kuitenki maahan? Fäpseist löytyy kaikenmaailman pirinistei ym. sekopäitä jotka kuvittelee tän maailman jokski mortal combatiks, HEI HALOO? Itelläni ei oo enää kyynelkaasuu mut jos olis nii odottaisin sitä hetkee et pääsee antaa vähä omaa tököttii silmille, well, anyway.. FUCK FPS!

tiistaina, elokuuta 08, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Joo, ei kun vartijat pois metrosta ja muualtakin, piripäille ja muille vitun känniääliöille se kävisi varmaan hyvin. Ja voi sitä parkumisen määrää, kun päästettäisiin kaikki sekoboltsit vapaana riekkumaan niin joukkoliikennevälineisiin ja kauppakeskuksiin.
Kyllähän näitä ruikuttajia riittää, vaan mistähän johtunee, että lippunsa maksavat ja normaalisti käyttäytyvät eivät koskaan joudu kahnauksiin vartijoiden kanssa, piripäitten kylläkin.

tiistaina, elokuuta 15, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kyllä jaksaa nä oikeustieteen opiskelijat sun muut jauhaa
teoriasta ja laeista kun ei tiedä,
kuinka vitun helposti niitä lakeja voi kiertää kenenkään sanomatta mitään.
Ei tietenkään kaikkia vartiojita koske, mutta niitäkin on, joita ei erota itse "häiriköistä" muu kuin univormu.

lauantaina, elokuuta 26, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

empä nyt oikein tiedä mitä sanoa... ymmärtääkseni nää heput yritti vaan saada tätä raudotettua heppua ulos raittiiseen ilmaan sen varalta että jos on pian joku yliherkkyys tai vastaavaa...Steenin jutussa ei mainittu mitään vapauttamisesta...

tiistaina, elokuuta 29, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Elikkäs itsekkään en kommentoi juttua muuten, mutta niiden jotka eivät ole paikalla olleet on turha kommentoida mitä oikeasti tapahtui.. Joka ammattiryhmään eksyy ihmisiä jotka ei sinne kuulu.. Ymmärrän että vartijat turvasivat itsensä sumuttamalla, mutta mikäli raudoissa olevaa maassa makaavaa miestä on sumutettu täytyy jossain olla vikaa... Miettiköön sitten kukin missä?

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Oletteko koskaan kuulleet provosoivista teksteistä? Kaiken ei edes tarvitse olla totta, eihän kyseessä ole mikään uutinen. Kuitenkin teksti sai ilmeisesti monet ihmiset ajattelemaan asiaa ja paljon, koska tännekin asti vaivauduitte.

Rakkaita terveisiä kaikille vartijoille ja muille tallaajille.<3

torstaina, elokuuta 31, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Heh, olihan tarina. ja sen seuraukseni sit kumpikin osapuoli haukkuu toisiaan ja vastaavaa, ei hyvä :(. Yrittäkää ihmiset käyttäytyä ni ei tuu konflikteja. Koskee niin meitä vartijoita kuin kaikkia muitakin.

t. kusipää fasisti natsi kuulapää seculainen.

no offence guys. Steen, keep up the good work.

torstaina, elokuuta 31, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

''olen fps vartia runkku tukari olen onnistunut elämässä ensinnäkin kun minulla on näin hieno työ'' salli mun nauraa ''kiellän kaiken sen mitä ammattikunnastani sanotaan ja vaikka itse olen toiminut niinkun oikean stevari tukarin kuuluuki en voi uskoa että joku muu voisi toimia väärin'' tajuatteko vartiat että kaikki ei ole niin yksin kertasta kaikkea ei voi lukea siitä kirjasta...

maanantaina, syyskuuta 04, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Vartiat, nämä katujemme todelliset intellektuellit, natsilokkien ja muiden tukariylijumalten kulttuuripääoman jatkajat ja eteenpäin viejät. Heillä on taitoa ja valtaa profiloida ja valvoa. He ovat valvontakoneiston pohjasakkaa, mutta katujen todellisia sankareita. Heidän ainoat ystävänsä ovat hiljaiset pallokamerat, joiden avulla he saalistavat aina sovittuna työaikana. He saalistavat myös parvissa sekä hälyttävät heimolaisiaan paikalle(kuten tällä blogilla on käynyt), jos tulet profiloiduksi. Toimintasi ei perustu enään vapauteen, vaan siihen miten pyrit toimimaan jatkuvan tarkkailun sekä epäluottamuksen alaisena.

Sinänsä en ole yllättynt intellektuelli vartioiden kirjoitustaidottomuudesta, taikka symbolisenväkivallan käytännöstä ja ilmenemisestä kenttäolosuhteissa. Vartiat janoavat poliisinpallille kipuamista. Enään puuttuu vain moraalinen ja poliittinen oikeutus uuden yksityisen kansanpoliisin synnylle. Vartiointiliikkeet eivät pyri rikollisen/profiloidun uudelleenkasvattamiseen. Lähinnä yksilön töntäminen syrjään, tai entuudestaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Vartiointi liikkeet pönkittävät mädäntyneitä yhteiskunnallisia rakenteita, siirtämällä ongelmia piiloon, sekä ovat luomassa epädomokraattista kurinpitoyhteiskuntaa jossa palkanmaksaja saa oman sheriffikoneistonsa turvaamaan itseään ja omaisuuttaan."

Sun olis varmaan tässä kohtaa parempi tarkastaa se sun kirjoitustaitosi..Se on vartiJa, ei vartIa..Äikän tunnil olis muutaki kantsinu tehdä ku raapustaa "AC/DC" pulpetin kanteen?

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Ei ole vieläkään tullut yhteydenottoa poliisista asian tiimoilta. Kovasti tässä odottelen, että pääsen todistamaan.
Ajatteliko herra Steen1 odotella sen verran, että omat rikosnimikkeet vanhenee?
Kannattaa ainakin tuo kunnianloukkaus ja järjestystäylläpitävän henkilön vastustaminen sekä vangin laittoman vapauttamisen yritys varmistella.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

kun oon kattonu kaikkien noiden vartijoiden tekstejä nii vaikuttaa siltä et niist ykskään ei voi vaan uskoo sitä et kyll niit mätäpäit on vartijoiden seassakin vaik niit oliskin vaa 1 sadasta nii onko tullu mielee et se vartija joka oli suihkuttanu sitä kyynelkaasuu sen tyypin naamaa nii saatto olla se 1 siitä sadasta???

lauantaina, syyskuuta 16, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kyllähän sen tietää sataprosenttisen varmasti, että vartijoissa on mätiä omenia. Mahdollisesti enemmänkin kuin se yksi sadasta. Kuitenkin ihan omilla silmillä tehty silminnäkijähavainto kyseisestä tilanteesta paljastaa tarinan aika paksuksi potaskaksi ja tapahtumien todellinen järjestys tarinan tapahtumankulun suorastaan mahdottomaksi.

lauantaina, syyskuuta 16, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Lähdekritiikkiä, ihmiset! Hyvää iltalehtimatskua! Miksiköhän ihmeessä mikään lehti ei sitten kirjoittanut "tapahtuneesta"...

Kuten aikaisemmin todettiin, laki määrää jokaisesta työvuorosta täytettävän niin sanotun tapahtumailmoituksen, joka sisältää tapahtumat vuoron ajalta ja mahdolliset toimenpiteet liittyen niihin. Työelämässä yleinen tapa, työvuorolistat, on käytössä myös vartiointialalla, eli on tarkassa tiedossa, kuka on ollut missäkin ja milloin.

Osasta kommenteista tulee mieleen päivittäisin tapaamani asiakkaat :D "Mä olin vaan laittamassa tuotteita mun reppuun kun toi ilkeä natsisika-stevari tuli ja otti mut kiinni". Totta kai teihin kiinnitetään huomiota junanvaunun kylkeen bommailessa.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"Kuten aikaisemmin todettiin, laki määrää jokaisesta työvuorosta täytettävän niin sanotun tapahtumailmoituksen, joka sisältää tapahtumat vuoron ajalta ja mahdolliset toimenpiteet liittyen niihin. Työelämässä yleinen tapa, työvuorolistat, on käytössä myös vartiointialalla, eli on tarkassa tiedossa, kuka on ollut missäkin ja milloin."
hahhaa! ihan vitun hyvä! niinpä! laki määrää, että ketään ei saa satuttaa eikä saa pöllii eikä tappaa, eli ketään ei satuteta, mitään ei pöllitä eikä kukaan tule murhatuks, aight? onneks tää homma tunnetusti toimiikin näin, pöljä. mä ihmettelisinkin, et miks joku random "justdoingmyjob"-stevari joka kirjottelee netissä foorumeille, tietäiskää mistään laittomasta firmassaan, ja viel enemmä ihmettelisin et se joka tietää tulis niistä jutuista ihan kauheesti esim. tänne avautuun. lähdekritiikkiä, please buddies.

tiistaina, lokakuuta 03, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

ei vittu! oikeesti ketä haittaa jos joku on iha vitu jurris dösäs, metros tai ratikas? vittu siit oo kellekkää mitää haittaa eikä siit jos joku vähä dokailee yleisiskulkuneuvois. vittu älkää kitiskö turhasta saatana!

lauantaina, lokakuuta 21, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

mitä vittua te kitisette vitun pellet?!?!?!! ketä vittu oikeesti haittaa jos joku/jotkut on päihtyneenä dösäs,metros tai ratikas?!?! ei vittu ketää, eikä sekää et joku dokaa siel? vittu siit oo kellekkää mitää haittaa, älkää pellet narisko turhasta saatana!

lauantaina, lokakuuta 21, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

pakko oli avautuu vittu ku lukee tollasta kitisemist ni alkaa keittää ku tääl suomes mis asiat on suht hyvin ni itketää turhast ''voi vittu siis mä en voi olla täs dösäs, oikeesti kato ny jo doku vetää viinaa tuol, ei voi olla totta!'' . huhuh
ja tollas paskaa ''ei vartiat tee pahaa kellekkää ne vaa suojelee''
vittu hankikaa silmät saatana!

lauantaina, lokakuuta 21, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

OK..
Täällä on ollu koko ajan pelkkää
toisillensa pätemistä kukaan ei koita rauhallista keskustelua.
Uskon että vartijat tekivät virheensä... Tottakai lain opiskelijat eivät voi uskoa tätä.
Koska heille ei opeteta että järjestelmässä on aukkoja ja että laki ei ole aina oikeassa...

Minusta ihmiset voisivat sanoa asiansa asiallisesti eivätkä tyyliin : "Vitun stefu huora Aadolf homo"..

Koska tuota on turha sanoa jos joku lain oppinen tulee kertomaan oman kantansa. Jos luulet että hän ei tiedä mitään mistään niin kyllä hän tietää paitsi sen että järjestelmässä on aukkoja....

Peace

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

nää vitun tukari homot ei vaa vittu älyä et suurin osa steveist on homoi jotka heittää yleisistkulkuneuvoist outtii jos oot vaik känniss.joka ei kyl haittaa ketää paitsi yhteiskunnan loisia tukareit ja kyrpä stevareit.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

yhteiskunta on pelottavasti menossa erittäin huonoon suuntaan syyipäitä on monia: viranomaiset, hallitus, lehdistö.. poliisit/portsarit/stevari homot käyttää väkivaltaa päivittäin ja kytät tekee mielivaltaisia pidätyksiä, (juttuja kuulee kuukausi kuukadelt enemmän ja enemmän) putka kuolemat lisääntyneet ja lehdistö ei kirjota poliisin voima käyttö jutuista kuin murto-osan, ja neki vääristellen puolustaen poliisia ja hölmö kansa tukee poliisien toimintaa ja voimakäyttöö kun eivät tiedä mitenkä asiat ovat lukeevat vaan iltapäivä lehtien paska lööppeja jossa vääristellää asioit tai jätetää kokonaa kertomat. sit hyvää propagandaa on myös tää et kirjotetaa et väkivalta rikokset, huumerikokset ynm. on kasvamas ni saadan tukari idiootti kansa entistä pelokaamiks ja haluamaan kovempaa valvontaa ja tuomioit (joka on vitun perseest).. erittäin huolestuttavaa ainakin minusta, veikkaan et kaikista muistakin jotka ajattelevat asioit omil aivoil eivätkä ole aivopestyjä juntteja niiku suuri osa suomalaisist. minä en ainakaan aio olla tukemassa tällästä paskaa enkä tekemäs fasistist yhteiskuntaa, eli en tee enkä ole pahemmin tehnytkään duunii tälle paskalle valtiolle, en aio olla mukana tässä paskassa messissä.

lauantaina, marraskuuta 11, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"minä en ainakaan aio olla tukemassa tällästä paskaa enkä tekemäs fasistist yhteiskuntaa, eli en tee enkä ole pahemmin tehnytkään duunii tälle paskalle valtiolle, en aio olla mukana tässä paskassa messissä."

Ootko myös kieltäytynyt ottamasta vastaan tämän yhteiskunnan toimeentulo tukea? Siis saatko pankkitililles rahaa fatasta?

sunnuntai, marraskuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vittuun yhteiskunnan pelle tukipilarit! koht ei varmaa saa dallata katuja jos ei oo selvinpäin, kyl siit nytkii tulee valitettavan monesti pudu reissu ja joskus jopa nyrkkiä mut koht saa homo skoudet viedä iha lain mukaa jengii puduu jos dokaavat yleisil mestoil tai ovat edes päihtyneenä. tälle PASKALLA ON SANOTTAVA EI!!! VASTARINTAAN ON RYHDYTTÄVÄ ENNEN KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ!!

sunnuntai, marraskuuta 12, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

http://www.youtube.com/watch?v=MvsUA-qEzy0

siin o hyvää settii, fps laittaa pataan kontulan ostarilla

maanantaina, marraskuuta 13, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

mut ''eihä ne stevet ja kytät tekis pahaa kärpäsellekkää, ei ne hakkaa ketää ilman syytä''

tiistaina, marraskuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vitun pelle savitakit saatana! jos joku saatanan tukari kehtaa viel puolustaa natsei ni suosittelen menee hoitoon vittu!

tiistaina, marraskuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Olen itse ollut todistamassa miten pari nahkapää vartijaa väänsivät kaveriltani käden poikki. Eivät ole enää hommissa, kiitos kamerakännykälle jolla salaa taltion tapahtuman.(JKL alueella)

Naurettavia pellejä nuo tyypit kyllä, mikä pointti tuossa videossakin oli lyödä jamppa maahan ja antaa vielä monoa perään?

Todellakin silmä silmästä, jos eivät ko.vartiat olisi saaneet potkuja duunista(kaverin käden katkaisseet)niin takuulla olisi laitettu käytäntöön helsingin poliisinkin suosiossa oleva "murskaylivoima" noita vartijoita kohtaan.

Toivottavasti porukka tulee kuvaamaan lisää noita tilanteita, saisi noihinkin pelleihin vähän kuria kun saisivat kokoajan pelätä että joku kuvaa kamerapuhelimella...

tiistaina, marraskuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Itse tunnen oloni ainakin turvallisemmaksi kaupungilla, kun vartijat ovat vierellä kuin nistit. Mielummin pampusta vartijalta kuin puukosta nistiltä. Empiiristä kokemusta.
Ja tietenkin - olihan tuossa videossa liioiteltua voimaa, mutta oletko sinä koskaan joustanut työssäsi?

tiistaina, marraskuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

minä oikeesti pelkään vartioit ja poliisei vaikka en pahemi lakia ole rikkonut, mut silti jos kännis joutuu putkaan ni tulee se tunne et koht mä saan saleen pamppuu ja toivoo et pääsis aamul ehjin nahoi poikkeen, poliisin ja vartioitten hommii pitäs saada järkeviä ihmisiä eikä tollaisia sadistei (onha siel niit fiksuikin) poliisit rikkoo enemmän lakia kuin norm. kansalainen, joka on erittäin huolestuttavaa ja se että niille ei seuraa mitään jos ne tekee väärin (harvinaist kyl jos kytät joutuu vastuusee teoistaan)

minä vihaan myös kaikkia väkivaltaa käyttäviä ihmisiä, siispä vartioitakin joka on myös erittäin huolestuttavaa et tollaset sadistit ''valvoo meidän turvallisuutta''.

''ei uskalla kävel narkit heiluu''
siel joukos on väkivaltaisia idiootteja niiku vartioiskin, ei pidä yleistää sekö on hyvä syy pistää tollanen väkivaltainen FPS järjestys pystyy ku pari kertaa vuodes joku nisti potkaisee ohikulkiaa päähä. sillähä ne ilta sanomat kirjottaa kuinka vaarallisia nämä narkit on jotta typerä kansa ymmärtäis paremmin heidän pieksämisen

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

"mutta oletko sinä koskaan joustanut työssäsi?"

Oletko joustanut työssäsi tavalla, joka rikkoo suomenlakia, on terveiden ihmisten moraaliresurssien mukaan väärin? Tässä kyse ei ole joustamisesta työssä. Väkivaltaa ja asemansa väärinkäyttöä.


"Ootko myös kieltäytynyt ottamasta vastaan tämän yhteiskunnan toimeentulo tukea?"

Miksi näin täytyisi toimia? Tuloerot luovat näitä lieveilmiöitä, tyyliin väkivalta, päihteet, rikollisuus. Eniten tienaavat, voisivat lopettaa optioiden ja ylipäätään suurten tulojen kahmimisen, eikö? Työllistettäisiin ihmisiä niilläkin rahoilla, eikä jätettäisi niitä sinne veroparatiiseihin! Muistakaa myös että marginaaleissakin elävät ihmiset osallistuvat veronmaksuun. Suurituloiset palkaavat keinottelijat ja lakimiehet, ns. lakisalien vartiointifirmat.

Rahalla voi kiertää lakia, vartiointifirmoilla yhteiskunnan epäkohtia. Perseestä.

torstaina, marraskuuta 16, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

stevet pitäs viedä ladon taa

sunnuntai, marraskuuta 19, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kyllähän se niin on että kaikki virkavalta, vartiointiala ja muu väkivaltakoneiston osaset käyvät aivan turhaan kaikkien päälle. Ihan sattuman varaisesti... Juu-u, näin se on!

Miettikää nyt itte kun joudutte seuraavan kerran moisen epäkohdan uhriksi. Oliko oma käytös/toiminta moitteetonta?

Se että fasistisika poistaa teidät metrosta niin olisiko siitä päästy jos olisitte maksanut sen matkalipun?

V*ttu joo me ollaan anarkisteja eikä makseta lippua. Fine. Mutta älkää ulvoko kun teidät yhteiskunnan mätäpaiseet poistetaan metrosta ja minun puolesta stevarit voisivat hakata teidät kaikki pummilla matkustajat. Sitä ollaan niin yhteiskuntavastaisia mutta kun maksun paikka tulee niin itketään.

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vitun homo tukari painu ny vittuun! ooks syntyny kultalusikka perseessä vitun huora? mee vaa vitun tukari runkkari imee vaa sitä äitin tissiä vitun homo. mitä helvettii sä tuut heittää tollast paskaa? pidä läski se ruma turpas vaa kii jos et vittu tiedä mistää mitää. sun kaltaset spedet tuol ulkona oikeassa maailmassa pataan saa! oikeesti vittu alkaa keittää ku tollaset vitun äpärät tulee mussuttaa jotai paskaa saatana!

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kunnon naurut näistä Steenin kirjoituksista ja varsinkin kommenteista saa, kiitos niistä.
Yllätyksekseni olen huomannut vartijoiden "puolustelijoiden" kirjoittavan paljon järkevämpiä ja paremmin perusteltuja tekstejä kuin lökäpöksyjen "fäpsit on iha perseestä, siks ku ne on aivottomii idioottei, ai miks vai? Koska ne on siel provikal duunis!"

torstaina, joulukuuta 14, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

itse olen sitä mieltä että onhan tuo vartioiden ja poliisien yleistäminen todella tyhmää ja aiheetonta,joukossa on myös niitä jotka oikeesti hoitavat työnsä kunnolla!..mutta missään tapauksessa en alkaisi puollustelemaan näiden tapausten (joita on aivan vitusti liikaa!) vartijoita/poliiseja..nää tyypit on tehneet todellisen ja vakavan työvirheen ja rikkoneet muiden ihmisoikeuksia!..ja mikä naurettavinta,pääsevät siitä todella pienillä seurauksilla!..ja näitä juttuja ite valitettavasti nähneenä ja kuulleena ei voi kun ihmetellä miten tollasia ihmisiä päästetään duuniin jossa pitäis suojella muita ihmisiä(EIKÄ "tilanteen haltuunoton" jälkeen vielä PAHOINPIDELLÄ)!!!?..onneks kuitenkin on se valitettavan pieni osa jotka näistäkin henkilöistä hoitavat työnsä kunnolla ja kunnialla..kunnioitus niille!

sunnuntai, joulukuuta 17, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vartiat suojelee vain kapitalisti paskojen omaistuut, ei ihmisten turvallisuut niiku poliisit vaan joiten rikkaite kapitalisti pellejen omaisuut. mulle ei ole ainakaa ollut niist kusipää stevareist mitää hyötyy ja tuskin on kellekään muullekkaan joitenka tulot ei ole yli keskiverto suomalaisen

maanantaina, joulukuuta 18, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

just just.. tää on taas näitä keskusteluja... vartijat tekee vaan työtään ja yrittää luoda turvallsuutta työympäristössään... tietysti porukassa on vartijoita, jotka eivät ole sopivia työhönsä, mut se on vain pieni osa!! Menkää itte töihin, sivarihipit!

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

stevarit on vitun mulkkuja kaikki joita ei tartteis olla missään vittu. minkälainen kusipää pitää olla että edes ryhtyy stevariks??? ketä kiinostaa ottaa vähävaraisia kiini ku ne käy syyhkii jotai, ni nää mulkut vaan ihan innoissaan mulkkupystyssä ottaa kiini niit, JA JOTKUT VITUN PELLET TÄÄL VIEL PUOLUSTELEE NIIT VITUN NATSEJA! ''ei ne kaikki hakkaa'' plää plää ei ehket hakkaakaan mut täysii kusipäit ne kaikki perkeleen homo stevarit on ei ketään täys järkistä kiinosta paskalla palkalla sellainen duuni jossa istut jossai kopissa kyttäämässä kameralla munapystys jospa joku syyhkisi jotai ja saisi ''tehdä yhteiskunnalle palveluksen ottamalla varkaan kiini'' voi vittu! ja tuskin ketää kovin normaalii ja suvaitsevaista ihmistä kiinostaa heitellä jotai spurkui yleisist mestoist pois kuten kaupoista, varsinkaa jos ne ei ole tehnyt mitään pahaa. MUT NÄIL PERKELEEN MULKUIL ON VIEL POKKKAA HEITELLÄ IHAN TÄYDES YMMÄRRYKSES NIIT PIHALLE! ei perkele! ainut hyvä stevari on kuollut stevari ei mulle ainaskaa niit fasisti homoist ole ollut mitää hyötyy päin vastoin haittaa vaan.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

FUCK THE FPS,FUCK THE COPS,FUCK THE NOLLATOLERANSSI,FUCK THE STOP-TÖHRYILLE,FUCK THE BUFF,FUCK THE YHTEISÖ,FUCK THE...

torstaina, tammikuuta 18, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

STEENone ON EPÄILEMÄTTÄ SUOMEN KOLMANNEKS PARHAIN RAP-ARTISTI..EKANA POSOTTAA ASA TOKANA REDRAMA JA KOLMANTEN STEENone

torstaina, tammikuuta 18, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Kulosaaren metroasemalla ei koskaan kaasutettu raudoitettu.

Se on fakta.

Tiedän tämän, koska olin itse paikalla. Yhtenä noista vartijoista.

perjantaina, tammikuuta 19, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Olis hienoo lukee mitä steeni sanoo näihin jotka sanoo että blogi on täyttä paskaa?Jos juttu on totta niin miksi olet hiljaa?Jos olen oikeassa että blogisi on melkein täyttä paskaa,niin miksi ihmeessä semmoisen tänne kirjoitit?

lauantaina, tammikuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

lähettäjä: Anonymous

stevarit on vitun mulkkuja kaikki joita ei tartteis olla missään vittu. minkälainen kusipää pitää olla että edes ryhtyy stevariks??? ketä kiinostaa ottaa vähävaraisia kiini ku ne käy syyhkii jotai, ni nää mulkut vaan ihan innoissaan mulkkupystyssä ottaa kiini niit, JA JOTKUT VITUN PELLET TÄÄL VIEL PUOLUSTELEE NIIT VITUN NATSEJA! ''ei ne kaikki hakkaa'' plää plää ei ehket hakkaakaan mut täysii kusipäit ne kaikki perkeleen homo stevarit on ei ketään täys järkistä kiinosta paskalla palkalla sellainen duuni jossa istut jossai kopissa kyttäämässä kameralla munapystys jospa joku syyhkisi jotai ja saisi ''tehdä yhteiskunnalle palveluksen ottamalla varkaan kiini'' voi vittu! ja tuskin ketää kovin normaalii ja suvaitsevaista ihmistä kiinostaa heitellä jotai spurkui yleisist mestoist pois kuten kaupoista, varsinkaa jos ne ei ole tehnyt mitään pahaa. MUT NÄIL PERKELEEN MULKUIL ON VIEL POKKKAA HEITELLÄ IHAN TÄYDES YMMÄRRYKSES NIIT PIHALLE! ei perkele! ainut hyvä stevari on kuollut stevari ei mulle ainaskaa niit fasisti homoist

- - - - - - - - - - - - - - - - -

EI VITTU OO TOTTA miten lapsellisia kommentteja täälläki näkee näistä vartijoista?Ootko säkin tosiaan sitä mieltä että sossupummien pitäis saada kulkee ilmaseks metros ja varastaa kaljansa,räkiä vartijoita kasvoihi ja muuta paskaa,voiki ihminen olla oikeesti noin tyhmä?Oisko oikeesti aika kattoo peilii,tai luulen että tän kirjottaja on kyllä joku 9 v jätkä joka luulee olevansa tekstin avulla aito,toivon ainakin näin.Pelottamaan rupee jos tommosten paskakommenttien kirjottaja on esim täysiikäinen.huoh.

lauantaina, tammikuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

mua taas peloittaa ennemmän ja eniten sellaistet pellet jotka puolustaa stevei ja niitten olemassa oloa!
ainut hyvä stevari on kuollut stevari!

lauantaina, tammikuuta 20, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

EI VITTU OO TOTTA miten lapsellisia kommentteja täälläki näkee näistä vartijoista?Ootko säkin tosiaan sitä mieltä että sossupummien pitäis saada kulkee ilmaseks metros ja varastaa kaljansa,räkiä vartijoita kasvoihi ja muuta paskaa,voiki ihminen olla oikeesti noin tyhmä?Oisko oikeesti aika kattoo peilii,tai luulen että tän kirjottaja on kyllä joku 9 v jätkä joka luulee olevansa tekstin avulla aito,toivon ainakin näin.Pelottamaan rupee jos tommosten paskakommenttien kirjottaja on esim täysiikäinen.huoh.
__________________________________


''petttamaan rupee jos tommosten paskakommenttien kirjottaja on esim täysikäinen''
taidat olla joku hieman ajatusmaailmalatasi suppea henkilö ja kannatat jotai totalitarismia ja kokoomusta. en ymmärrä mitä peloittavaa siinä on jos vaik tekstin kirjoittaja olisikin 9 vuotta tietää jo tossa iässä asioiden faktat eikä nielle oikeistopropagandaa, ei ala väheksyy jotai ihmisryhmää, (maahanmuuttajia,juoppoi tai nistei) niikun sä, eik siin mun mielest ole mitään pahaa jos ei ymmärrä vartioiden toimia eikä hyväksy niitä ja ne pistää vihaksi. kyl muaki niiden fasistien toiminta pistää vihaksi ku hakkaavat paskaks jotai viattomii spurkui ketä ei ole tehnyt niille mitää.
sun postista päätellen viestisi takana on joku parikymppinen porvarin kakara oikeistorunkkari jonka ajatus maailma on yhtä suppea kuin 9vuotiaalla kersal

maanantaina, tammikuuta 22, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

vartiat on kaikki vitun fasisti homoja. joka vitun ikinen stevari homo runkkari pitäs viedä ladon taa!

torstaina, tammikuuta 25, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Anarkia kunniaan! AKs for everyone. On vähän visio että jos vartijat päästettäs kaikki vaikka kuukauden palkalliselle lomalle kaikki yhtäaikaa ni suurin osa idiooteista (ah tällä en siis viittaa vartijoihin) tappas toisensa ja ongelma pienenis. Harmi kun en löytänyt tuota yhtä videopätkää missä humaltunut nuorisojoukko tulee niinsanotusti vittuilemaan vartijalle, uhittelee, uhkailee ja muutaman kerran provottaa jopa esittämällä lyövänsä, vartija katsoo tilannetta rauhallisesti ja hoitaa tilanteen puhumalla, ajatella, sellaisia mulkkuja ne kaikki vartijat on. Ja läppää tai ei, etkö itse muka vittuuntuisi jos joku haukkuisi sua vaikka vitun anarkisti-idiootiksi...?

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

kylläpä alkoi vituttamaan suuresti kun jaksoin lukea kommenttilistan läpi.. Ei nämä "fps runkku tukari vartiat", ja heidän toimintansa, vaan kommenttien laatu.

"vitun homo tukari painu ny vittuun! ooks syntyny kultalusikka perseessä vitun huora? mee vaa vitun tukari runkkari imee vaa sitä äitin tissiä vitun homo."
tostahan vois melkeen jo tehdä vähän lisää mikseri-laatuista suomiräppiä, kun kerran asiastaan näyttää olevan niin varma...

Itse asiasta kumminkin.. en yritä puolustella vartijoita, jos he sortuvat ylilyönteihin ja turhaan voimankäyttöön, mutta omissa kokemuksissa en ole sellaiseen törmännyt. toki myönnän että siellä saattaa olla, ja onkin kusipäitä jotka pieksevät pieksemisen ilosta, mutta on täysin naurettavaa lähteä väittämään, että jokainen työnsä tekevä vartija nauttii ihmisten pieksemisestä ilman syytä.

lähijunalla matkustaessa kaljaa juodessa vartija tuli paikalle, ja pyysi kohteliaasti seuraavalla asemalla tyhjentämään pullon laiturille ja laittamaan pullon roskikseen. Tottelin, ja kappas kummaa, en saanut kaasua naamalle enkä pamppua polvitaipeeseen. tiesin vallan hyvin ettei junassa saa juoda, joten en alkanut aukomaan päätäni. samankaltaisia tapauksia käynyt usein ympäri stadia, eikä kertaakaan ole tullut vartijalta turpaan.

toki suurin osa näistäkin viesteistä ollut pelkkää provosointia, johon on lähdetty tyhmänä mukaan, mutta tästä olisi voinut tulla oikeakin keskustelu jos ihmiset oikeasti ajattelisivat sanomisiaan. se muuten kannattaa myös vartijoiden kanssa asioidessa, pääsee molemmat helpommalla, eikä kumpikaan saa naamaansa tikkejä..

Eemeli

maanantaina, joulukuuta 03, 2007 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

Yritin googlata, saavatko lipuntarkastajat provikkaa, mutta onneksi törmäsin tähän! Ihan mieletön juttu! Just sellasta matskua, että samaan aikaan vituttaa ja naurattaa. Oon itsekin viime vuodet sadatellut tätä "turvallistamista" - vartijoista tulee pikemminkin turvaton olo ja niiden ja lipuntarkastajien käytöksestä useimmiten lisäksi sellanen fiilis, että itekin on rikollinen, kunnes toisin todistetaan. Onhan näitä hurjia lentokenttäepisodeja kuultu, mutta tää... HUH HUH.

maanantaina, toukokuuta 19, 2008 

lähettäjä: Blogger Stadin Korppi

Itse koen vartijat ahdistavina, vaikka mitään varsinaista syytä ei pitäisi olla. Vain se väkivaltakoneiston vahva korostuneisuus. Ja korostus...

tiistaina, lokakuuta 21, 2008 

lähettäjä: Anonymous Anonyymi

No siis lukasin täsä näitä kommentteja jonku aikaa ja ite asiaan en niinkään ota kantaa mutta jännä homma et se steeni tossa kirjotuksesa huomannu että siellä oliki perkele reilu 50 tyyppii rivisä kattomassa tapahtumaa... siis oikeesti jos kaikki oli siellä ja kaikilla on eriversio tapahtuneesta niin jaa... ketähä sitä uskois? no varmaa sitä joka tän tänne kirjottaa... VITUN IDIOOTIT: JOO MÄKI OLIN SIELLÄ jne...

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010 

Lähetä kommentti

« Takaisin tekstit-osioon

Powered by Blogger