Tekstit

Smash ASEM 2006

Jep. Lauantain (090906) Mellakka saatiin poliisin mukaan taltutettua esimerkillisen nopeasti. Tilannetta luonnollisesti helpotti se, ettei mitään mellakkaa edes ollut.
Olin itse rauhanomaisessa mielenosoituksessa esiintymässä klo 18.15, jolloin tapasin Asan. Hänen mukaansa poliisit olivat takavarikoineet anarkistien esiintymisrekan ja saartaneet anarkisteja sekä konserttia seuraamaan tulleita sivullisia Kiasman pihalle. Vedin keikan loppuun ja lähdin itsekin kummastelemaan tapahtumia.

Median mukaan valmiudessa oli noin 2000 poliisia, joista hyvinkin suuri osa piti Kiasman edustaa järjestyksessä. Kiasman edusta oli saarrettu HKL:n busseilla, joissa oli poliisin kyltit. Tilanne oli hyvinkin rauhallinen ja uteliaita valui koko ajan paikalle ihmettelemään toimintaa. Kun väkeä oli saapaunut paikalle suurin joukoin, poliisit lähtivät puhdistamaan Lasipalatsin edustaa käskien meitä siirtymään kauemmaksi, jonka vastahakoisesti teimmekin. Ihmisjoukko jäi kuitenkin poliisien välittömään läheisyyteen odottelemaan, josko jotain mielenkiintoista tapahtuisi.
Yhtäkkiä poliisien rivi vaihtui vahvassa mellakkavarustuksessa ja kilvissä oleviin poliiseihin, jotka käskivät meitä siirtymään kauemmaksi. Kun käskyä ei noudatettu (kertokaa joku, miksi olisi pitänyt) poliisit lähtivät liikkumaan eteenpäin tönien kilvillään ihmisjoukkoa taaksepäin. Noin parikymmentä metriä edettyään poliisit pysähtyivät. Tässä vaiheessa ihmiset alkoivat tuohtua ja kyselivät kansalaisoikeuksiensa perään. Poliisit vastasivat huutoihin siirtymällä tiukassa rivissä eteenpäin samalla siepaten muutamia randomtyyppejä riviensä välistä pidätykseen. Tässä vaiheessa ihmisjoukko oli jo hyvinkin kiihdyksissä, minä mukaan lukien. Kiasma oli jo kaukana, eikä kenellekään oltu sanallakaan kerrottu, että Lasipalatsin edusta olisi jotenkin rauhoitettua aluetta. myös Lasipalatsin kahviloista ja ravintoloista saapuneet asiakkaat pääsivät pleksikilpien puristukseen.
"Ein, zwei, drei, nazi politzei!!" huudot alkoivat kaikua ja muutamia pullojakin jo heiteltiin mellakkapoliisien niskaan. Poliisit vastasivat taas siirtymällä eteenpäin ja allekirjoittanutkin sai kolhuja pleksistä sekä muutaman potkun sääriin steelcapeilla. En ilmeisesti ollut ainoa, kioska ihmiset alkoivat hermostua tosissaan. Pulloja ja penkkejä lensi kohti poliisin rivejä ja he taas puolestaan korjasivat lisää "mellakoitsijoita" huostaansa.

Tässä vaiheessa päätin, että vitut. Lähdin paremman puoliskon kanssa ravintolaan rauhoittumaan ja juomaan lonkeroa.

Mielenosoitukset ovat demokratian perusta. Demokratian piiriin eivät vain kuulu anarkistit, hipit sun muut valtavirrasta poikkeavat. Tämä "mellakka" ei syntynyt itsestään, se oli poliisien aikaansaama. En ihmettelisi, jos seuraavassa mielenosoituksessa ihmisillä olisi ikäänkuin "varmuuden vuoksi" muutama teräsputki ja polttopullo.

Kunnioitusta niille kaupunginvaltuutetuille, jotka tulivat pidätetyksi... Muutenhan tämä olisi mennyt siihen, että poliisi pahoinpitelisi köyhiä yrityspomojen nauttiessa illallista presidentinlinnassa.

Powered by Blogger