Tekstit

Back to basics

Olen heti toisen pitkäsoittoni ilmestymisen jälkeen kuullut pyyntöjä, vaatimuksia ja uhkailuja jatkaa ensimmäisen levyni linjalla. Uppiniskaisesti olen kieltäytynyt, kai se on jotain väärin ymmärretyn taiteilijan potkimista tutkainta vastaan. Kuitenkin sattuma pakotti mut vääntämään hyvinkin "Salaliittoteoria" -henkisen stygen hiljattain.
Joro soitti mulle muutama viikko sitten perjantaina, siinä kuuden maissa. Halusi multa biisin (loistavalle) Monelt Ne Tulee II -mixtapelle. Olin jo aiemmin keväällä tehnyt yhden biisin kokkarille, mutta se ei erinäisistä syistä johtuen kelvannut. Otin siitä sitten itseeni ja kelasin, et pitäkää tunkkinne perkele.
No, perjantaina Joro sitten kuitenkin soitti ja kysyi, voisinko millään tehdä biisiä sille kokoelmalle. Mä kuitenkin halusin biisin siihen, joten myönnyin. Kysyin siinä sitten deadlinee.

"No huomenna klo 14 olis hyvä."

MITÄ VITTUA!?

Mikäs siinä. Tekemään, tekemään. -> handeliin hakemaan inspiraatiota ja kirjoitin illan kännipäissäni sanoituksia. Aamulla klo 8 studiolle nauhoittamaan (darra), ilman aavistustakaan biitistä. Onneksi mulla oli keväällä Jorolta saatu instrulevy studiolla, missä oli about 400 biittiä. Alun perin kännissä kelasin räpätä Immortal Techniquen "Dance With The Devil"in biittiin, mutta jo ekat nauhoitukset osoittivat biitin olevan liian synkkä. (Ja toki myös liian legendaarinen.) Levyltä löytyi onneksi melkein heti Above The Lawn "Ghetto Platinum" -biisin instru, mihin aloin asentamaan.

Nauhoitusta kasista kymppiin, himaan viemään poika treeneihin, join kahvit, klo 12:15 takaisin studiolle, loppu purkitus ja miksaus. Joro tuli hakemaan levyä iltapäivällä, löin sen lapaseen klo 13:47.

Tossa alla olisi se biisi. Suosittelen myös mixtapen poistamista, hienoja biisejä.


Powered by Blogger