Tekstit

Syyttäkää johtajia.

Tanskalaisletien julkaisemat pilakuvat profeetta Muhammedista ovat saaneet aikaan aikamoisen lumipalloefektin. Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua webin keskustelufoorumeilla ja myös tosielämässä, ei sen puoleen. Suurin osa suomalaisista ovat tuohtuneita ja vihaisia, koska meidän eurooppalaisten sananvapauttahan on verisesti loukattu. Sananvapaus on hieno ja vaalimisen arvoinen asia, minä jos kuka sen tiedän.

Kuitenkin järjen käyttö on sallittua tässäkin suhteessa: Vaikka meillä on liikkumisenvapaus, emme törmäile toisiamme päin kadulla. Jonkun tulee väistää, ettei näin tapahdu. Tietenkään Tanska ei pyydä anteeksi ja muslimimaiden lehdistö vastaa omilla kuvillaan ja teksteillään. Pommi -iskuja unohtamatta.

Nyt onkin kaikista helponta niputtaa kaikki muslimit samaan murhanhimoiseen nippuun, niinkuin valtamediat tuntuvat tekevän. www.sorrynorwaydenmark.com -sivustoilla muslimit pyytävät anteeksi pohjoismailta ääriainesten tekoja ja tuomitsevat ne...
Jostain syystä sivut tosin ovat alhaalla, hehheh.

No joo. Tanska voi pyytää anteeksi tai olla pyytämättä. Kuitenkin fakta on se, että suurimman mekkalan pilakuvista ovat nostaneet ääriainekset, jotka ovat yhtä kaukana rivimuslimista kuin Daavidin oksa Ruudolfista. Mielestäni on lyhytnäköistä syyttää miljoonia ihmisiä kaikista fanaattisimpien ainesten tekosista. Pelkäänkin rasismin menevän monella terveen ajattelun edelle. Toivonkin tempperamenttisimpien muistavan, että viime kädessä rahoitus ääriainesten toiminnalle tulee länsimaista, joita loppujen lopuksi tämäkin hässäkkä palvelee. Kannattaa muistaa, että johtajien väliset kytkyt ulottuvat pidemmällekin, kuin vain Bushien ja Bin Ladenien yhteisiin afääreihin.

Olen jo aiemmin pohtinut syvästi eroja muslimien ja kristittyjen välillä. Valitettavasti uskontoa käytetään väärin niin usein, etten enää osaa uskoa mihinkään. Vuosisatojen takaiset kristittyjen anekaupat ja noitavainot tuntuvat toistuvan 2000 -luvulla uudessa muodossa, kuitenkin vanhojen motiivien mukaisesti.

Uskonto näyttelee muslimimaissa ihan vitun paljon suurempaa osaa kuin meillä ja syytkin ovat siihen selvät. Tuloerot ko. maissa ovat valtavat. Paikalliset öljysheikit ja emiirit lahjoittelevat toisilleen autoja ja lentokoneita samalla kuin
köyhä kansanosa sananmukaisesti kuolee nälkään. Vahva uskonto hillitsee mellakoita paljon vahvemmin kuin aseistetut vartijat kadunkulmissa. Me kristityt emme moista omaisuudenjakoa edes hyväksyisi.

Käsitykseni mukaan Saudi -Arabiassa kepein varustetut poliisit kiikuttavat kansalaiset rukoilemaan moskeijoihin kolmesti päivässä. Kieltäytymisestä tai lintsaamisesta saa sakinhivutusta tseballa. Voi vittu, uskonnollinen vakaumus on varmaan aika eri luokkaa kuin meillä moisen aivopesun jälkeen.

Ehkä me emme näe fanaattista suhtautumista uskontoon juuri meidän uskonnonvapautemme takia.. Ehkä juuri siksi meidän mielestämme kärpäsestä on tehty härkänen ja koemme koko muslimien maailman ylireagoivan harmittomaan pilaan.
En agnostikkona edes pysty kuvittelemaan itseäni tilanteessa, missä minulla ei olisi mitään uskontoni lisäksi. Siis sananmukaisesti, niinkuin monilla muslimivaltioissa asuvalla. Jos syntyisin valtioon, joka aivopesisi minua syntymästäni asti, niin varmasti olisin yhtä herkkä reagoimaan provoisointiin uskonasioissa.

Siinä missä länsimaiden työläistä kontrolloivat media ja valvontakamerat, uskonto tekee saman muslimeille.

Ihmettelenkin, miksi suuri osa suomalaisista on osoittamassa G.W. Bushia joka käänteessä (vaikka se ansaittua onkin), mutta jättää muslimivaltioiden riistävät paskat rauhaan. Toisaalta uskon, että länsimaiden media hyötyy enemmän tästä lokeroinnista. Jutut kaoottisita ja verenhimoisista muslimeista mellakoimassa salettiin myy lehteä ja kuvaa. Harmi vaan, että se tuntuu tapahtuvan taas kerran sen pienen ihmisen hinnalla.

Powered by Blogger