Moi.

Mitenköhän tämän nyt pukisi sanoiksi? Levy on nyt valmis ja tuli painosta. Hyvältä näyttää. Nyt sitten pitäisi promota. Jee.

No, kirjoitetaan nyt niille, joilla on aikaa lukea.
Levyntekoprosessi on yleensä seuraava, näin esimerkin kautta:

Ensin saadaan idea. Idea tuntuu helvetin hyvältä.

Me istuttiin Jussin kanssa helvetin kuumana kesäpäivänä Tokoinrannassa, säkillinen bisseä jäissä. Tarkoitus oli ideoida biisejä ja niitä tippuikin yli omien tarpeiden. Sinä päivänä tuntui, kuin hyviä idiksiä olisi pudoteltu taivaista syliin. Me vain juteltiin ja muistikirja täyttyi mielestämme (edelleen) hyvistä idiksistä. Mikäs tuossa, tehdään vaikka levy viikossa saatana.

Ideaa seuraa toteutus. No niin, välttämätön paha. Tässä kohtaa taiteilijat erotetaan haaveilijoista. Eikun kääritään hihat ja hommiin; studiolla ravasi muusikoita, istuin siellä yksin tai Jussin kanssa sovittamassa, ideoimassa ja nauhoittamassa. Välillä nauhoitettiin epäonnistuneet otot uudestaan. Satoja ottoja kaikilla instrumenteilla. Tässä sitä perkele toteutetaan ideaa ihan fyysiseksi tuotteeksi.

Tässä kohtaa idea alkaa olla tekijälleen kaikkien nauhoitusten ja treenien jälkeen toistettavaa rutiinia. Hauki on kala. Sanoitukset on tehty jo kuukausia aiemmin ja sävellyksetkin ovat selkärangassa. Jokaisen oton jälkeen sitä kelaa, mitä sillä saavutettiin edellisen oton menetyksen hinnalla. Kumpi voittaa: hiotumpi tekniikka, vai alkunauhoitusten raaka into? Pitäisikö etsiä jotain tarkoitusta varten parempi mikrofoni? Monta tuntia kuluu yhteensä tuhansien lauluraitojen epärytmisten hengitysten editoimiseen? No saatana. Laitetaan samaan syssyyn kaikki laulut millisekunnilleen kohdalleen. Tavu tavulta. Se oli aika katatoninen kaksiviikkoinen.

Tässä kohtaa varmaankin kannattaa mainita tämän työvaiheen kestävän kokonaisuudessaan mun kohdalla sellaiset puoli vuotta. Samalla tulee konsultoida levyllä soittavia muusikoita ja pitää niitäkin kartalla. Silloin tällöin nauhoitetaan taas jotain juttuja uusiksi, kun ne eivät sovi kokonaisuuteen. Mikäs siinä. Levy on soitettu, laulettu, uudelleensovitettu, laulettu vielä kerran ja muutenkin kaikki alkaa olla ihan vitun hienoa. -> miksaamaan. Patja studiolle ja deadline oli kahden kuukauden päässä. Joulunalusviikot. "Hei, käy sä ostamassa niitä jouluruokia, mä alan tässä kasaamaan kokonaisuutta." Olisi tuplalevyä tulossa, mutta KUN EI OLLUT ENÄÄ MITÄÄN NÄKEMYSTÄ MISTÄÄN. Siinä sitten päätin alkaa vain leipomaan. Pitkiä päiviä ja yöllisiä herätyksiä. "Mä en saa unta, lähden studiolle. Nähdään aamulla." Joo. Mr. Doityourself iski jälleen. Deadline oli tammikuun lopulla ja miksasin raivokkaasti. Viikkoa ennen deadlinea ilmoitin väsyneen ylpeänä Niklakselle, että ensimmäinen levy olisi masteroitavissa, leipoisin toisen sitten siinä samalla. No saatana, poikahan on jo yli puolenvälin, kyllä tästä selvitään.

No. Sitten Niklas soitti.

"Hei, ei tää kelpaa oikeesti millään. Eihän tässä ole mitään järkeä. Nää on oikeesti hyviä biisejä, mut tästä sun miksauksesta ei saa mitään tolkkua. Tää on ihan paskaa."

Älä nyt vittu oikeesti.

"soita Monspille ja siirrä deadlinea kuukaudella. Mä sit miksaan tän levyn ja sä ehdit tehdä sen akustisen levyn. Kyl nää biisit ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla."

No mähän soitan, perkele.

Pygähdys. Puhuin tuossa aiemmin siitä Ideasta. Se oli jo ihan vitun kaukana poissa. Mä olin pyöritellyt levyä niin kauan, että se oli mulle musiikin sijasta enää pelkkää ääntä. Tavuja ja jotain rytmiä. Mut ei, poika ei luovuta. akustisen kimppuun. Loppujen lopuksi hommat meni lyhykäisyydessään seuraavasti:

Mä miksasin akustista levyä Niklaksen nukkuessa ja toisinpäin. Välillä kuunneltiin toistemme duuneja ihan kritiikkimielessä. Ravasin pikaruokaloissa hakemassa safkaa ja viilattiin kumpaakin levyä vuorotellen. Studio näytti ja haisi herskaluukulta. Toista tuo, niin saat kuukauden työlistan. Deadline lähestyi ja valvominen oli yhä maanisempaa. Pikaruokaa, energiajuomia, bisseä ja saatanan samoja stygejä alusta loppuun. Ei helvetin helvetti. Hommat menivät niin tiukille, että masterointiaamuna Niklas lähetti mut parin biisin kanssa Chartmakersille, kun loput eivät olleet valmiita. Ajoin siis masterointifirman ja studion väliä viimeisen päivän ja pudotin sinne aina kaksi -kolme biisiä kerrallaan. Mä olin todella väsynyt. Eihän mua puhallutuksessa oltaisi saatu kiinni, mutta tila vastasi salettiin ainakin parin promillen humalaa. Siihen liittyi muutakin sekoilua väsymyksen aiheuttaman hallusinoimisen ja sen sellaisen kanssa. Ei siitä sen enempää.

Kuitenkin seuraavana päivänä koottiin masteroidut levyt ja pistettiin ne painoon. Fiilis oli äärimmäisen väsynyt ja onnistunut. Nyt päästään pointtiin, ei kestä enää kauaa.

Kirjoituksen ideana ei ole valittaa tai voivotella muusikon duunin raskaudesta. Kuten blogin alussa ilmoitin, kyse on lähinnä normimeiningistä. Joka levyn kohdalla sama skeida toistuu. Vaikka duuni ON raskasta, se on maailman antoisinta hommaa. Koen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä tätä, leivän niukkuudesta riippumatta. Siitä nöyrä kiitos jokaiselle koskaan mun levyn ostaneelle.

Tekstin pointti on se Idea.

Nyt pitäisi tehdä haastattelut ja promot levystä, joka ideoitiin kuumana kesäpäivänä Tokoinrannassa melkein vuosi sitten. Miten voin hehkuttaa levyä, jolle olen itse kuuro tuhansien toistojen jälkeen? Entä jos ne sadat, ehkä tuhannet muutokset ideasta lopputuotteeksi pilasivatkin koko idean? Enhän mä voi tietää! Tilannetta ei auta iltapäivälehtien "promo", joka keskittyi levyn sijasta Jussin lapsen itsemurhaan.

ILMAN TERAPIAA EN OLISI SELVINNYT sanoo Jussi Lampi vittu.

Erikseen pyydettiin, että "Tehkää vaikka pienempi juttu, mutta älkää taas laittako Mandia framille. Me haluttais vaan puhua levystä."

No niinpä. Molempien lehtien kanteen meni. Tietenkin taas joku vääräleuka runkkari on sitä mieltä, että JUSSI on se, joka rahastaa lapsensa kuolemalla. Voi vittu. Montakohan miljoonaa euroa iltapäivälehdet ovat niillä jutuilla tehneet? Jussi ei ole niistä rahoista nähnyt latiakaan. Naiivius taitaa olla taiteilijoiden ammattitauti.

Toisaalta: Vaikka idea on muuttunut Tokoinrannasta valmiiseen levyyn, se saattaakin olla vain jalostunut. Me ei Jussin kanssa sitä päätetä. Levy on edelleen mielestämme loistava, rocktoimittaja Nalle Östermania lainatakseni: "Ihan vitun kova!"

Levyillä esiintyvät:

Jussi Lampi
Kastanja Herold
Seppo Lampela

/Laulu

Peter Engberg
Dani Nuutinen
Niklas Silén

/kitara

Anssi Ahvenniemi

/basso

Valtteri Nevalainen

/huilu

Sävellykset: Lampela ja muusikot.
Sanoitukset: Lampela ja Lampi.
Alkuperäisen miksasi Niklas Silén.
Akustisen miksasin minä.

Hyvää kevättä,

Olen heti toisen pitkäsoittoni ilmestymisen jälkeen kuullut pyyntöjä, vaatimuksia ja uhkailuja jatkaa ensimmäisen levyni linjalla. Uppiniskaisesti olen kieltäytynyt, kai se on jotain väärin ymmärretyn taiteilijan potkimista tutkainta vastaan. Kuitenkin sattuma pakotti mut vääntämään hyvinkin "Salaliittoteoria" -henkisen stygen hiljattain.
Joro soitti mulle muutama viikko sitten perjantaina, siinä kuuden maissa. Halusi multa biisin (loistavalle) Monelt Ne Tulee II -mixtapelle. Olin jo aiemmin keväällä tehnyt yhden biisin kokkarille, mutta se ei erinäisistä syistä johtuen kelvannut. Otin siitä sitten itseeni ja kelasin, et pitäkää tunkkinne perkele.
No, perjantaina Joro sitten kuitenkin soitti ja kysyi, voisinko millään tehdä biisiä sille kokoelmalle. Mä kuitenkin halusin biisin siihen, joten myönnyin. Kysyin siinä sitten deadlinee.

"No huomenna klo 14 olis hyvä."

MITÄ VITTUA!?

Mikäs siinä. Tekemään, tekemään. -> handeliin hakemaan inspiraatiota ja kirjoitin illan kännipäissäni sanoituksia. Aamulla klo 8 studiolle nauhoittamaan (darra), ilman aavistustakaan biitistä. Onneksi mulla oli keväällä Jorolta saatu instrulevy studiolla, missä oli about 400 biittiä. Alun perin kännissä kelasin räpätä Immortal Techniquen "Dance With The Devil"in biittiin, mutta jo ekat nauhoitukset osoittivat biitin olevan liian synkkä. (Ja toki myös liian legendaarinen.) Levyltä löytyi onneksi melkein heti Above The Lawn "Ghetto Platinum" -biisin instru, mihin aloin asentamaan.

Nauhoitusta kasista kymppiin, himaan viemään poika treeneihin, join kahvit, klo 12:15 takaisin studiolle, loppu purkitus ja miksaus. Joro tuli hakemaan levyä iltapäivällä, löin sen lapaseen klo 13:47.

Tossa alla olisi se biisi. Suosittelen myös mixtapen poistamista, hienoja biisejä.

Niin.

Ensimmäinen kollaboprojekti etenee ja se on herättänyt ajatuksia. Yksin tekemiseen tottuneena yhteistyö tasavertaisen muusikon kanssa tuntuu erikoiselta. Onhan tässä tullut tehtyä yhteisbiisejä -ja projekteja jo maailman sivu, mutta yhteinen luomisprosessi eroaa suuresti nyt vaikka vastaavan tuottajan pestistä.

Ensin pitää kysyä itseltään "mitä konkreettisesti parempaa yhteistyö tuo tullessaan soololevyyn verrattuna?" Toisin sanoen, tehdäänkö levyä yhdessä vain huvin vuoksi, vai onko tavoitteena saada jotain osien summia suurempaa? Itse en ole koskaan lämmennyt "räpätään ja julkkis laulaa huukit" -ilmiöön. Ei se väärin ole, tehköön ihmiset tahtonsa mukaan. Mutta mun juttu se ei ole. Mulla oli jonkin verran varauksia yhteistyötä kohtaan, mutta nyt tuntuu oikeasti siltä, että kokonaisuus on osien summaa isompi.

Levy alkaa vaikuttaa aika pirun hyvältä. En tiedä, onko se soolomatskua parempaa/huonompaa, mutta erilaista se ainakin on. Yksin ei olisi uskallus riittänyt tehdä tuollaista levyä. Vastuun jakaminen helpottaa kummasti. Toisaalta kompromissit vituttavat. Ei kai tässä koskaan opi tyytyväiseksi.
Totuuden nimessä pitää kyllä sanoa, ettei levylle ole pahemmin kompromisseja mahtunut, ajatukset Jussin kanssa ovat osuneet hyvin yhteen. Siihen kun yhdistetään SUURI sydän ja ääni, niin ollaan päästy kuin varkain suuren tunteen äärelle.

Neljä biisiä nauhoitettu ja neljä odottaa. Miksaus alkaa ensi viikolla Liukkaan Niklaksen toimesta. Tarkoitus on laulaa koko ajan Niklasta pakoon niin, että kaverille riittää töitä koko ajan. Nauhoitusten valmistuttua seuraa vielä paikkauskierros vähän heikompien ottojen/stemmojen kohdalla. Mutta kyllä tästä savotasta syyskuussa pitäisi selvitä.
Miksauksessa menee se aika mikä menee, siitä ei parane tinkiä. Ainakaan näillä raitamäärillä. Projektit ovat vähän levähtäneet.

Mut joo. Monspin kanssa yritetään saada sopimus sinkusta/videobiisistä, mutta ei se helppoa ole. Lähinnä siksi, että kappaleet ovat aika pitkiä. Lyhin kappale, jota kutsumme tekonimellä Välisoitto, on neljäminuuttinen. Tässä sitä taas taiteilijat yrittävät vastata kaupallisuuden vaatimuksiin. paskat.

Sivutaan nyt vähän tota Timoakin: Rasti seinään, meillä oli ensimmäinen riffittelysessio toissapäivänä. Ensimmäisen biisin osien aihot tulivat ulos harvinaisen kivuttomasti, huolimatta kitaristin kroonisesta itseinhoisesta masennuksesta. Ekan session perusteella matsku tulee olemaan tymäkkätä. Haistan Rage Against The Machinen. Se taas ei ole mun kirjoissa koskaan huono juttu. Sanoitusideoista ei ole pulaa, niitä kun on tässä odotellessa kertynyt.

Tää tältä viikolta.