Moi.

Mitenköhän tämän nyt pukisi sanoiksi? Levy on nyt valmis ja tuli painosta. Hyvältä näyttää. Nyt sitten pitäisi promota. Jee.

No, kirjoitetaan nyt niille, joilla on aikaa lukea.
Levyntekoprosessi on yleensä seuraava, näin esimerkin kautta:

Ensin saadaan idea. Idea tuntuu helvetin hyvältä.

Me istuttiin Jussin kanssa helvetin kuumana kesäpäivänä Tokoinrannassa, säkillinen bisseä jäissä. Tarkoitus oli ideoida biisejä ja niitä tippuikin yli omien tarpeiden. Sinä päivänä tuntui, kuin hyviä idiksiä olisi pudoteltu taivaista syliin. Me vain juteltiin ja muistikirja täyttyi mielestämme (edelleen) hyvistä idiksistä. Mikäs tuossa, tehdään vaikka levy viikossa saatana.

Ideaa seuraa toteutus. No niin, välttämätön paha. Tässä kohtaa taiteilijat erotetaan haaveilijoista. Eikun kääritään hihat ja hommiin; studiolla ravasi muusikoita, istuin siellä yksin tai Jussin kanssa sovittamassa, ideoimassa ja nauhoittamassa. Välillä nauhoitettiin epäonnistuneet otot uudestaan. Satoja ottoja kaikilla instrumenteilla. Tässä sitä perkele toteutetaan ideaa ihan fyysiseksi tuotteeksi.

Tässä kohtaa idea alkaa olla tekijälleen kaikkien nauhoitusten ja treenien jälkeen toistettavaa rutiinia. Hauki on kala. Sanoitukset on tehty jo kuukausia aiemmin ja sävellyksetkin ovat selkärangassa. Jokaisen oton jälkeen sitä kelaa, mitä sillä saavutettiin edellisen oton menetyksen hinnalla. Kumpi voittaa: hiotumpi tekniikka, vai alkunauhoitusten raaka into? Pitäisikö etsiä jotain tarkoitusta varten parempi mikrofoni? Monta tuntia kuluu yhteensä tuhansien lauluraitojen epärytmisten hengitysten editoimiseen? No saatana. Laitetaan samaan syssyyn kaikki laulut millisekunnilleen kohdalleen. Tavu tavulta. Se oli aika katatoninen kaksiviikkoinen.

Tässä kohtaa varmaankin kannattaa mainita tämän työvaiheen kestävän kokonaisuudessaan mun kohdalla sellaiset puoli vuotta. Samalla tulee konsultoida levyllä soittavia muusikoita ja pitää niitäkin kartalla. Silloin tällöin nauhoitetaan taas jotain juttuja uusiksi, kun ne eivät sovi kokonaisuuteen. Mikäs siinä. Levy on soitettu, laulettu, uudelleensovitettu, laulettu vielä kerran ja muutenkin kaikki alkaa olla ihan vitun hienoa. -> miksaamaan. Patja studiolle ja deadline oli kahden kuukauden päässä. Joulunalusviikot. "Hei, käy sä ostamassa niitä jouluruokia, mä alan tässä kasaamaan kokonaisuutta." Olisi tuplalevyä tulossa, mutta KUN EI OLLUT ENÄÄ MITÄÄN NÄKEMYSTÄ MISTÄÄN. Siinä sitten päätin alkaa vain leipomaan. Pitkiä päiviä ja yöllisiä herätyksiä. "Mä en saa unta, lähden studiolle. Nähdään aamulla." Joo. Mr. Doityourself iski jälleen. Deadline oli tammikuun lopulla ja miksasin raivokkaasti. Viikkoa ennen deadlinea ilmoitin väsyneen ylpeänä Niklakselle, että ensimmäinen levy olisi masteroitavissa, leipoisin toisen sitten siinä samalla. No saatana, poikahan on jo yli puolenvälin, kyllä tästä selvitään.

No. Sitten Niklas soitti.

"Hei, ei tää kelpaa oikeesti millään. Eihän tässä ole mitään järkeä. Nää on oikeesti hyviä biisejä, mut tästä sun miksauksesta ei saa mitään tolkkua. Tää on ihan paskaa."

Älä nyt vittu oikeesti.

"soita Monspille ja siirrä deadlinea kuukaudella. Mä sit miksaan tän levyn ja sä ehdit tehdä sen akustisen levyn. Kyl nää biisit ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla."

No mähän soitan, perkele.

Pygähdys. Puhuin tuossa aiemmin siitä Ideasta. Se oli jo ihan vitun kaukana poissa. Mä olin pyöritellyt levyä niin kauan, että se oli mulle musiikin sijasta enää pelkkää ääntä. Tavuja ja jotain rytmiä. Mut ei, poika ei luovuta. akustisen kimppuun. Loppujen lopuksi hommat meni lyhykäisyydessään seuraavasti:

Mä miksasin akustista levyä Niklaksen nukkuessa ja toisinpäin. Välillä kuunneltiin toistemme duuneja ihan kritiikkimielessä. Ravasin pikaruokaloissa hakemassa safkaa ja viilattiin kumpaakin levyä vuorotellen. Studio näytti ja haisi herskaluukulta. Toista tuo, niin saat kuukauden työlistan. Deadline lähestyi ja valvominen oli yhä maanisempaa. Pikaruokaa, energiajuomia, bisseä ja saatanan samoja stygejä alusta loppuun. Ei helvetin helvetti. Hommat menivät niin tiukille, että masterointiaamuna Niklas lähetti mut parin biisin kanssa Chartmakersille, kun loput eivät olleet valmiita. Ajoin siis masterointifirman ja studion väliä viimeisen päivän ja pudotin sinne aina kaksi -kolme biisiä kerrallaan. Mä olin todella väsynyt. Eihän mua puhallutuksessa oltaisi saatu kiinni, mutta tila vastasi salettiin ainakin parin promillen humalaa. Siihen liittyi muutakin sekoilua väsymyksen aiheuttaman hallusinoimisen ja sen sellaisen kanssa. Ei siitä sen enempää.

Kuitenkin seuraavana päivänä koottiin masteroidut levyt ja pistettiin ne painoon. Fiilis oli äärimmäisen väsynyt ja onnistunut. Nyt päästään pointtiin, ei kestä enää kauaa.

Kirjoituksen ideana ei ole valittaa tai voivotella muusikon duunin raskaudesta. Kuten blogin alussa ilmoitin, kyse on lähinnä normimeiningistä. Joka levyn kohdalla sama skeida toistuu. Vaikka duuni ON raskasta, se on maailman antoisinta hommaa. Koen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä tätä, leivän niukkuudesta riippumatta. Siitä nöyrä kiitos jokaiselle koskaan mun levyn ostaneelle.

Tekstin pointti on se Idea.

Nyt pitäisi tehdä haastattelut ja promot levystä, joka ideoitiin kuumana kesäpäivänä Tokoinrannassa melkein vuosi sitten. Miten voin hehkuttaa levyä, jolle olen itse kuuro tuhansien toistojen jälkeen? Entä jos ne sadat, ehkä tuhannet muutokset ideasta lopputuotteeksi pilasivatkin koko idean? Enhän mä voi tietää! Tilannetta ei auta iltapäivälehtien "promo", joka keskittyi levyn sijasta Jussin lapsen itsemurhaan.

ILMAN TERAPIAA EN OLISI SELVINNYT sanoo Jussi Lampi vittu.

Erikseen pyydettiin, että "Tehkää vaikka pienempi juttu, mutta älkää taas laittako Mandia framille. Me haluttais vaan puhua levystä."

No niinpä. Molempien lehtien kanteen meni. Tietenkin taas joku vääräleuka runkkari on sitä mieltä, että JUSSI on se, joka rahastaa lapsensa kuolemalla. Voi vittu. Montakohan miljoonaa euroa iltapäivälehdet ovat niillä jutuilla tehneet? Jussi ei ole niistä rahoista nähnyt latiakaan. Naiivius taitaa olla taiteilijoiden ammattitauti.

Toisaalta: Vaikka idea on muuttunut Tokoinrannasta valmiiseen levyyn, se saattaakin olla vain jalostunut. Me ei Jussin kanssa sitä päätetä. Levy on edelleen mielestämme loistava, rocktoimittaja Nalle Östermania lainatakseni: "Ihan vitun kova!"

Levyillä esiintyvät:

Jussi Lampi
Kastanja Herold
Seppo Lampela

/Laulu

Peter Engberg
Dani Nuutinen
Niklas Silén

/kitara

Anssi Ahvenniemi

/basso

Valtteri Nevalainen

/huilu

Sävellykset: Lampela ja muusikot.
Sanoitukset: Lampela ja Lampi.
Alkuperäisen miksasi Niklas Silén.
Akustisen miksasin minä.

Hyvää kevättä,